lauantai 10. elokuuta 2013

Uusi ulkoasu!

Noniin - edellinen ulkoasu oli paikallaan muistaakseni jo alkuvuodesta 2009 saakka. Blogin aloitin loppuvuodesta 2008, eli ehkä olikin jo aika pienelle vaihtelulle. Kun kerran kotoa löytyy oma graafikko, päätin valjastaa miehen taidot kerrankin järkevään käyttöön (!) ja saada blogilleni vihdoinkin uuden ulkoasun. Puolisen tuntia mies jaksoi käyttää blogin bannerin tekaisemiseen - ideana oli se että Suklaata sanaa syödään ja Kahvia sanassa on kahvipapuja. Ja kahvi ja suklaa on ruskeaa.
 
Kun vähän purnasin sitä vastaan että minun blogiini käytettiin niin vähän mietintäaikaa, mies ilmoitti vaan että no jos on ammattilaiset asialla ei sitä aikaa mene niin kauaa. Ja kuulemma kun en ole mikään Toyota vaatimassa uudelleenbrändäystä, en voi odottaakkaan kovaa paneutumista asiaan. Heh. Kiitoksia vaan rakas!
 


No miltäs vaikuttaa uusi banneri ja blogin lookki? Vaihtui musta-harmaa-sinisestä nyt sitten tälläiseen suklaanruskeaan värimaailmaan. Tuossa alla onkin tuo minun aikoinani väsäämäni banneri muistin virkistämiseksi. Muistan että siinä kesti ties kuinka monta tuntia saada se kunnolliseksi, senpä takia taisi se blogin bannerina majaillakin nelisen vuotta...
 
 


Pientä fiksailua vielä vaaditaan kun nämä sivupalkkikuvat sun muut laitettiin paikalleen hyvin pikaisesti ja osa noista sivupalkin widgetgadgeteista jäivät vähän tönköiksi. Linkkien ja tekstin väriä saatan vielä muutella, pikaisesti vain valkkasin jotain ruskean värimaailmaa niihin sen kummemmin miettimättä. Mutta tällä mennään nyt jonkun aikaa, ehkä seuraavat neljä vuotta?
 
Mitäs tykkäätte uudesta blogi-lookista?

10 kommenttia:

  1. Kyllähän se vaihtelu virkistää! Pitäs itsekin tuon väliaikaisbannerin tilalle jotain keksiä. Ehkä joku päivä... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha, mulla oli vaikka kuinka kauan mietinnöissä mitä tuolle bannerille tekis, mutkun mitään ei itse keksinyt. Onneks on oma graafinen suunnittelija :)

      Poista
  2. Ihan raikkaalta näyttää! Pidän ruskeasta värimaailmasta, se on lämmin ja sopii blogin nimeen. Mutta minä taas pidän myös melko"runsaasta" tyylistä, joten kaipaisin tuohon ylös ehkä jotain pientä vielä lisää. Puhekupla on hauska, mutta hieman simppeli yksinään. Ja ehkä puhekuplan sakara olisi parempi kääntää toiselle puolelle, koska profiilikuvasikin on oikealla...?
    Itse olen bannereita vaihdellut useaan otteeseen, ja aina kokeilen tehdä monta eri vaihtista ennen kuin vaihdan, se on hauskaa puuhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse taas tykkään hyvinkin simppelistä lookista, jota toi entinen pelkkä teksti- muotoinen banneri aika hyvin ilmensi. Musta jopa tuntui että tässä bannerissa on vähän kaikkea, ehkä jopa liikaa. Ei tosin enää kun nyt oon siihen tottunut.

      Mut toi puhekuplan muuttaminen onkin tosi hyvä idea! Näyttäisi joo järkevämmältä jos se tulisi vähän niinkuin mun profiilikuvasta päin. Kysyinkin jo mieheltä ja se sanoi että niinhän se olisi vähän paremman näköinen, hän toteuttaa sen ehtiessään :)

      Poista
  3. Hieno tuli miusta. Kuin kahvilan mainos :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva ja kekseliäs kyl tää sun uus ulkoasu! Miten alkoikin just tekemään kyseisiä tuotteita mieli... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee! Arvaas mitä - täällä kans tekee mieli just sitä suklaata ja kahvia. Suklaata onkin tullut syötyä, mut kahvia oon niin laiska enää keitteleen, täytyy käydä Starbucksissa :D Oon kyl jo miettinyt pitkään että pitäis vaihtaa blogin nimeksi Suklaata ja Teetä, sen verran harvakseltaan tulee kahvia juotua...

      Poista
    2. Heh :)Brittiläiseen teehen oon kyllä ihastunu kanssa ja koska poikaystävä ei juo kahvia niin tullu kyllä täälläkin teetä litkittyä! Mä just pohdin raaskiko raahata kahvinkeitintä suomesta mukaan kun se on niin iso, ehkä vois pärjätä pannu/espressokeittimelläkin. Ihan kivenheiton päässä kotoa olis Caffe Nero että toivottavasti sieltäkin saa hyvää kahvia :)Googlettamalla selvisi muuten just että Balhamissa on myös Starbucks eikä sekään näytä olevan kaukana, jee :)

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails