maanantai 5. elokuuta 2013

Häissä vauvan kanssa

Vaikka meidän vauva onkin erityisen rauhallista sorttia etukäteen mietin vähän että mitäs jos vauva alkaakin kauheaan huutokuoroon häitten aikana, pahimmassa tapauksessa vielä siinä herkässä kohdassa kun aviopari vaihtaa valojaan, sormuksia tai suutelee...
 


  Ulkoilmahäät - tiesittekö muuten että Briteissä hääseremonia täytyy suorittaa katon alla? Siinä syy miksi hääpari olivat tuossa pikku hökkelissä sisällä
 
Mutta hyvin meni! Kitinä alkoi ennen hääseremoniaa joten kävin vauvan syöttämässä siinä välissä. Missasin morsiamen sisääntulon, mutta ehdin mukaan kuitenkin todistamaan pariskunnan virallista lipumista avioliiton satamaan. Kunhan päästiin sinne takariviin katsomaan seremoniaa, vauva oli hiljaa vaunuissaan, tutti suussa vaunuja heijatessa. Jonkun toisen taaperoikäinen lapsi oli se kitisevä häirikkö sitten!
 
 
Muuten missasin ensimmäisen tanssin toisella syöttökerralla, mutta sain syödä ruokani jokseenkin rauhassa, ja kuunnella puheet, ja muutenkin nauttia aikuisesta seurasta ihan yllinkyllin, sillä niin paljon tuo meidän pikkuprinsessa sai sylittelytarjouksia suvun neidoilta ja rouvilta. Morsiankin tuli monta kertaa kyselemään josko olisi jo hänen vuoronsa. Joskus tuli vain ottaa vauva takaisin rauhoittumaan, sillä hän taisi vähän ylistimuloitua ollessaan kuin kuuma peruna, kiertäessään sylistä syliin.
 

 
Söpöt pienet kukkaistytöt ja anopin tekemät mekot. Meitä muuten viihdytti tällä kertaa taikuri, joka on muuten mielestäni todella hyvä hääidea - hauskaa sekä lapsille että aikuisille.
 

 
Todella kaunis mekko ja takaosassa oli nätit yksityiskohdat.
 



 
 
Varsinaiset hääbileet olivat ladossa - hauska nähdä näitä vähän erikoisempia paikkoja. Teemaväreinä olivat musta ja valkoinen, näytti hyvältä, eikä sitä perinteisintä hempeyttä.
 

Allaolevassa kuvassa on muuten sulhon järjestämä puhe vaimolleen. Aika ihana idea - sulho oli etukäteen vienyt joka pöytään oman plakaattinsa. Musiikin soidessa jokainen pöytä nosti yksitellen plakaattinsa ylös. Puhetta ei siis luettu ääneen vaan puheen sai lukea niistä. Oli aika herkkää musiikin soidessa ja sanojen upotessa ja monella tippa silmäkulmassa.

 
 
Nätit häät! Ja jälleen kerran tosi kaunis morsian!

10 kommenttia:

  1. Nayttaapa todella kivoilta juhlilta! Ja ihana idea toi puhe noissa plakaateissa! Ja en kylla tiennyt etta vihkiminen tulee suorittaa katon alla, onkohan siihen joku varsinainen syykin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyl tiedä mikä tuossa katon alla vihkimisessä on takana - se on kyl ollut täällä jo aika monta vuotta sääntönä. Ja sen täytyy olla pysyvä katto kans, eli mikään tilapäinen katos ei käy.

      Poista
  2. Hauska idea tuo kylttipuhe tosiaan! :)

    Taikurista en ehkä ole ihan samoilla linjoilla..varmaan tosin suurin osa ihmisistä tykkää taikureista, mutta mulla on joku ihme taikuriangsti enkä jostain syystä pidä kovinkaan montaa muuta viihdykettä yhtä "turhana" kuin taikuri. Mutta tämä on vain mun mielipide ja sinällään kiva, että jotain tuollaista aktiviteettia oli vieraille järkätty :)

    Kaunis morsian, samaa mieltä - ja juhlapaikkakin näyttää tosi kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, musta toi taikuri oli loistava, ja oon nähnyt taikurin (oli muuten sama kaveri) aikaisemminkin yksissä häissä joissa kävin. Mut joku tuollainen aktiviteetti on musta kiva, varsinkin isommissa häissä missä porukka jakaantuu pikku ryhmiin ympäri pihaa. Mut joo, ymmärrän taikuri-antipatiat, eipä ne kaikille iske :)

      Poista
  3. Yhdyn muihin kommentteihin, mielettömän ihana idea tuo puhe! Sopii niin hyvin myös sellaiselle joka haluaisi pitää puheen mutta rohkeus ei riitä, niinkuin minulla. Täytyykin pistää tuo mieleen ja joskus yllättää :)
    Olisiko sulla muuten vinkkejä kivoista ja edullisista lastenvaatekaupoista lontoossa? Tulen sinne lokakuussa ja haluaisin ostella 1v tytölle niin sisä kuin ulkovaatteita. Muita englantilaisia merkkejä en tunne kuin Nextin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli tosi kiva idea, ja varmaan sopi sulhasellekin kun veikkaan että hänen olisi ollut vaikea pidätellä kyyneliään muuten :)

      Hmm, Next on varmaan yks suosituimpia. Muita hyviä on Mamas and Papas (muistaakseni löytyi jostain Oxford Streetin läheisyydestä yks myymälä, löytyi ainakin aikaisemmin), sit Mothercare on hyvä. TK Maxxissa kantsii käydä, ja sit Marks & Spencersissä, molemmista oon löytänyt kans hyviä lastenvaatteita.

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä! Yritän löytää nuo! Marks&Spenceriin on ainakin pakko päästä oli se sitten miten kaukana tahansa :)

      Poista
    3. Löytyy Oxford Streetiltä, ei pitäis olla kauheen vaikea päästä sinne ;)

      Poista
  4. Häissä on hauska vierailla! Me olimme scotlantilaisissa häissä. Erosi ainakin suomalaisista häistä siinä että siellä tanssittiin scotlantilaisia vauhdikkaita tansseja, niihin me turistit emme osallistuneet, poikkeuksena morsiammen sukulaiset.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skottihäät olisivatkin varmaan ihan sikahauskat! Oonkin joskus tanssinut noita skottitansseja skottibileissä käydessäni, ne on tosi vauhdikkaita!

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails