Myrskyisän viikon jälkeen aurinko vihdoin palasi maisemiin ja päästiin ulos neljän seinän sisältä raikkaaseen ilmaan. Puhurin ja vinkuvan tuulen korvasi pitkästä aikaa päivänsäteet, eikä yhtään liian aikaisin. Ystävänpäivän aattona kun kuuntelin tuulen vinkunaa ei kyllä lähdetty vauvan kanssa yhtään minnekään, sen verran hasardilta tuntui ulkona liikkuminen.
Tänään oli niin lämmin että ulkona tarkeni jopa bleiserissä. Kätevää, sillä aamulla kiidettiin kirkkoon viettämään kaverivauvan ristiäisiä. Oli kiva vähästä aikaa päästä eroon farkkujen ja kotihousujen suosta ja laittaa päälle vähän skarpimpaa vermettä. Vauva pääsi pukeutumaan toisen kerran juhlalliseen joulumekkoonsa. Nuo sukkahousut joihin on printattu piskuiset ballerinat herättivät ihastusta mummelin jos toisenkin sydämmessä noissa ristiäisissä.
Vauva: Mekko, sukkikset ja neulepaita Marks & Spencers
Itselle valikoitui päälle kesällä löydetty luottomekko. Kymmenessä minuutissa piti meikata ja keksiä vaatetusta - enpä siis ehtinyt miettimään sen kummempaa. Käyhän tämä näinkin, mutta se operaatio vaatekaappi (siis sen siivoaminen) josta joskus puhuin alkaa olla edellistä tarpeellisempi. Joka-aamuinen pukeutumisinspiraationi on nimittäin niinkin proosallinen kuin se että mikä on vaatepinossa helpoiten käsien ulottuvilla. Luoja tietää mitä siellä pinon alimmaisena on. Löytöretkeilyä parhaimmillaan/pahimmillaan?
Mekko H&M, jakku H&M saappaat Clarks
Henkarissa käsien ulottuvilla oli tosiaan tämä mekko, joka viimeksi taisi olla päällä häissä. Kätevä mekko, menee kesällä ja talvella. Siihen päälle vaan jakku tuomaan skarppiutta ja mustat asusteen,ristiäisiin sopiva asu valmiina muutamassa minuutissa.
Vois kyllä alkaa opettelemaan näitten juhliin valmistautumisen vaikka edellisenä päivänä. Ettei aina tulisi laitettua samoja vaatteita. Mutta tuskinpa olen ainoa joka toimii näin pöhkösti? Löytyisköhän täältä kohtalotovereita...? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy