tiistai 11. helmikuuta 2014

Ravintolavinkki: Loch Fyne

Käytiin tässä popsimassa lounasta arkipäivänä - äitiyslomalaiset ja eläkeläiset sulassa sovussa, eihän ravintoloissa oikein kukaan muu siihen aikaa käy. Mutta on tämä skottilainen kalaravintola-ketju Loch Fyne käymisen arvoinen muillekin. Ajattelin siis vinkata siitä teillekin näin oman postauksen muodossa, muista ketjuravintoloista olen kirjoitellut täällä.
 
 

 
 
Näitä Loch Fyne ravintoloita löytyy ympäri Brittejä monta, Lontoossa Covent Gardenilla ja Cityssä. Ruokalista on lähes pelkästään kalaa ja muita mereneläviä, simpukoita, oistereita, rapuja, hummereita ja niin edelleen, eikä siellä nyt tietenkään muuta kannata ottaakaan. Vaikka tottahan toki ravintolaan uskaltautuneille kalakammoisille löytyy se pakollinen burgeri ja kanapihvi.
 
 


 
 
Me syötiin risottoja tällä kertaa - oli muuten hyvää. Monta monituista vuotta olin vastaan kaikkea riisiruokia, ei vaan Japaninvuoden ja hienoisen riisiyliannostuksen jälkeen maittanut, mutta onneksi uskaltauduin maistamaan risottoja. Aikasen monesta hienosta makuelämyksestä ja helposta arkiruokareseptistä olisin jäänyt paitsi. Mutta pointtina nyt tässä oli kuitenkin että ruoka oli hyvää Loch Fynessä, vaikka olikin risottoa.
 
 


 
 
Kannattaa aina kysäistä myös päivän erikoisannokset, niistä löytyy usein melkoisia helmiä. Niitä mekin tällä kertaa otettiin. Lisäannoksena voi myös pyytää samphireä (brittiläinen rannikkokasvi) - erikoisen hyvää paistetun kalan kanssa!
 
Oletteko muuten käyneet Loch Fynessä? Tai osaatteko suositella jotain muuta hyvää kalaravintolaa Lontoossa?  

2 kommenttia:

  1. Löysinkö äiti-ihmisen joka on samalla sivulla minun kanssa eli tarkoitan Englannissa asuvaa Suomalaista? <3 Lukijaksi ehdottomasti!

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails