sunnuntai 1. elokuuta 2010

From Hell - walking in the footsteps of...

Jack the Ripper! 

Viime viikolla käveltiin sarjamurhaajan jalanjäljissä ympäri Whitechapelia ja Aldgatea, vanhan Lontoon kaupungin alueella. Lontoossa kannattaa osallistua ohjatuille kävelyreissuille, jolloin kaupungista ja sen historiasta saa erityisen paljon irti. Tämä Lontoon suosituin kävelyreissu on tosiaankin kokeilemisen arvoinen, ja vaikka olen kierroksella jo aiemmin käynyt päätin viedä kaverini kierrokselle ja tulla itsekin uudestaan. 




Lähdettiin kierrokselle 19:30 Tower Hillin metroaseman edestä. Matkanvetäjinä toimivat London Walks -opas. Kiinnostuneet voivat tutustua tähän linkkiin, ja jopa löytää muita mielenkiintoisia kävelyreissuja. Valikoimaa löytyy museokierroksista Stonehengeen. Jack the Ripper -kävely taitaa kuitenkin olla ehdottomasti suosituin. 



Sen enempää en lähde kierrosta avaamaan, spoilerit kun ovat niin inhottavia. Pari pientä mielenkiintoista asiaa, jotka opin kävelykierroksella, voisin kuitenkin jakaa.

Vuosisatojen 1800 ja 1900 vaihteessa Lontoo oli hyvin köyhää aluetta. Monet kodittomat etsivät turvaa ja lämpöä paikallisista köyhäinhostelleista, joissa sai neljällä pennillä maata puuarkussa, tai jakaa likaisen ja kirppuisen patjan useamman muun kodittoman kera. Puolihinnalla pääsi jos otti vastaan paikan penkiltä, jonka eteen pingotettiin köysi. Tämän köyden yli kodittomat heittivät kätensä, ikäänkuin heidät olisi ripustettu pyykkinarulle, ja siihen nojaten he saivat nukkua, jos pystyivät. Nykyään jo harvinaisempi sanonta twopence hangover, jolla viitataan pahaan krapulaan, on saanut alkunsa juuri tästä nukkumistavasta. Jack the Ripperin ensimmäinen uhri oli tuhlannut kaikki rahansa uuteen nättiin hattuun, eikä päässyt hostelliin nukkumaan, ja lähti ulos ansaitsemaan rahaa...

 Tämännäköistä sen ajan Lontoossa kuulemma oli

Siihen aikaa Lontoo oli vain City of London - nykyiseltään melkoisen pieni alue Lontoon keskustassa. City of Londonilla oli oma poliisivoimansa (City of London Police), ja Lontoon ulkopuolella oli oma poliisivoimansa (Metropolitan Police). Kummallakaan poliisivoimalla ei ollut asiaa eikä toimivaltaa toisen polisiivoiman alueella. Ja näin asiat ovat edelleenkin. Väkivaltarikokset asia erikseen, mutta jos esimerkiksi Metropolitan-poliisi näkisi jonkun tekevän tuhmuuksia City of Londonin alueella, ei heillä olisi mitään valtuuksia pidättää kyseistä rakkaria. Tai päinvastoin. Tämä eri poliisivaltojen erottelu ja niiden välinen kilpailu oli osatekijä silloin paikallaan junnaavissa tutkimuksissa ja varmasti yksi tekijä siinä ettei Jack the Ripperiä saatu koskaan kiinni. Kadunkylteistä erottaa edelleenkin milloin liikutaan millä alueella - katsokaa alemmat kuvat.




Suosittelen käymään kävelyllä! Itse opin monia mielenkiintoisia asioita, enkä vain Jack the Ripperistä!

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta, joku tuollainen toisi vähän vaihtelua normaaleille turistikierroksille. (Joita muuten inhoan!)
    Haluan taas Lontooseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä (ja linkistä), täytyy ottaa ohjelmaan kun seuraavan kerran junailee Lontooseen.

    VastaaPoista
  3. Suosittelen :) Itse tykkäsin ainakin kovasti ja kyllä tää on kelvannut monille vieraileville tutuillekin täällä.

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails