Britit ja suomalaiset ovat melko erilaisia kansallisuuksia. Nyt kun olen täällä Briteissä asustellut jo useamman vuoden, sitä helposti unohtaa mitä se suomalaisuus ja suomalainen kansanluonne olikaan alkujaan. Brittiläinen perinne on ainakin osittain alkanut tuntumaan läheisemmältä. Joissain asioissa silti koen olevani enemmänkin suomalainen, ja jotkut brittikulttuurin tavat eivät vain suostu uppoamaan minun elämääni sujuvasti. Joissain asioissa taas koen olevani melkoinen britti. Eroavaisuuksia näiden kahden kulttuurin välillä onkin mielenkiintoista miettiä ja pohtia kumpaan kategoriaan itseni liittäisin.
Brittiläinen tapakulttuuri eroaa suomalaisesta vastineestaan melkoisesti. Tapakulttuuri täällä on arvossaan - kiitos, ole hyvä, anteeksi sun muut sanat ovat huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa vastaavissa tilanteissa. Vaikken väitäkään suomalaisten olevan sinällään epäkohteliaita, kulttuurinen kohteliaisuus on täällä paljon koristelevampaa ja rönsyilevämpää ja kaikki siloitellaan sanoin. Jopa läksyttäessään toisiaan britit onnistuvat kuulostamaan kohteliailta. Minua joskus moititaankin siitä etten sano kiitos tai muita pikkusanoja tarpeeksi, tai siitä etten ole tarpeeksi "lämmin" muita ihmisiä kohtaan. Moittijana toimii siis brittiläinen kihlattuni, jolle useimmiten vastaan että suomalaisena en pidä ylenpalttisesta lässyttämisestä ja muiden itsetunnon alituisesta hieromisesta. Näytän tunteitani mielummin teoilla kuin sanoilla.
Ylläolevaan liittyen toinen suuri eroavaisuus näiden kahden kansallisuuden välillä on suhtautuminen ulkopuolisiin ja tuntemattomiin, ja ystävystyminen. Briteissä small talk, ja pienten keskustelujen aloittaminen on tavallista eikä lainkaan kummallista, ja tälläinen sanojen vaihto mielestäni tuo paljon iloa päivään. Annas olla jos Suomessa satut jotain mainitsemaan vierustoverillesi, tai hissikumppanillesi. Vastaan saat hyvällä tuurilla pienen hymähdyksen, huonolla tuurilla täydellisen lukittautumisen. Ystävystyminen on tästä johtuen myös helpompaa täällä Briteissä. Toisaalta usein tuntuu siltä että kaveruussuhteet Briteissä ovat kovin löyhissä kantimissa. Jos suomalainen uskaltautuu juttelemaan, ja vieläpä käymään ulkona uuden ihmisen kanssa, on todennäköisempää että on syntymässä koko elämän kestävä ystävyyssuhde. Briteistä taas ei oikein tiedä ollaanko kavereita, vaiko vain siinä vierellä tarjoamassa juttuseuraa pariksi tunniksi kun ei parempaakaan löytynyt.
Urakeskeisyys on eräs asia missä mielestäni suomalaiset myös eroavat brittitovereistaan huomattavasti. Täällä, ihmisiin tutustuessa yksi ensimmäisistä kysymyksistä on usein "So, what do you do?". Viihteelläkin keskustelu kääntyy usein työasioihin ja uravalinnan pohdiskeluun. Suomessa taas tuntuu olevan tärkeämpää saada selville mitä puhekumppani tekee työn ulkopuolella, ja millainen ihminen hän on. Ei ole niin tärkeää mistä sitä rahaa saa, vaan mihin sitä käyttää. Joskus tämän maan urakeskeisyys ahdistaa - olen paljon muutakin kuin koulutustaustani ja työpätkieni summa!
Edelläolevaan liittyen minusta on mielenkiintoista seurailla suomalaisten ja brittiläisten eroavaisuuksia itsensä ylistämisessä, esimerkiksi töitä hakiessa. Suomessahan on, tai ainakin oli vallilla tämä luterilainen itsensä alistaminen ja vaatimattomuuden ylistämisen mentaliteetti. Sillähän ei pitkälle pötkitä muussa maailmassa! Täällä taas on tuttua vähän suurennella ja ylistää, ja jopa keksimällä keksiä kaikennäköistä itsestään sekä kehua muita ylenpalttisesti. Itsensä ylistäminen ja omien kokemuksiensa suitsuttaminen on hyväksyttyä ja jopa odotettua. Suomalaisella mentaliteetilla Briteissä ei pääse pitkälle. Itsetuntoonkin tämä itsensä kehuminen vaikuttaa kohottavasti - vaatimattomuus ei oikeasti kaunista! Itse olen kasvanut itsetunnoltani paljon voimakkaammaksi kun olen huomannut että menneet kokemukseni ja taitoni ovat oikeasti mielenkiintoisia ja tärkeitä.
Te Briteissä asujat, mitäs eroja itse huomaatte suomalaisissa ja briteissä? Ja muut ulkosuomalaiset, haastan teidät kertomaan omista kokemuksistanne kulttuurieroista!
Kaikki kuvat lainattuja
.JPG)
