maanantai 19. lokakuuta 2009

Omenoita, omenoita

Täällä on ollut aivan MIELETTÖMÄN hyvä omenasyksy. Puut on pullollaan, vieläkin tulee satoa. Eilen ajeltiin anopille (tulevalle) lounasille ja matkalla bongattiin muutama kori täynnä omenoita ja kylttejä tyyliin "ilmaisia omenoita, pliis, viekää mukananne". Me napattiin anopin puutarhasta pari muovikassillista omenoita, ja yksi muovikassillinen luumuja ja raparperia, ja saatiin vielä messiin muutama desilitra karhunvatukoita (blackberries, eikös ne ookkin karhunvatukoita?). Nyt vaan leipomaan. Pyöräytin meille jo eilen karhunvatukkamuffineita :) Ei muuten tunnu yhtään siltä että asuisi urbaanissa metropolissa, tätä kai se asuminen Brittilässä Lontoon ulkopuolella sitten on.



Mekko Gap


Myrtsi ilme johtuu lähinnä kuvaajasta, eli kihlatusta. Kuinka vaikeaa on oikeasti ottaa muutama kuva ilman kovaa kinuamista, sekä mutinoita ja mäkätystä? Ja niin että niitä kuvia ottaisikin useamman että edes yksi onnistuisi! Poseerasin varmaan viisi minuuttia (tuntui ikuisuudelta kummiskin) ja sain vaivanpalkaksi kolme vaivaista kuvaa. Ja jokaiseen näistä kuvista jouduin huomauttamaan että paina nappia. Paina nappia, paina nappia. Muuten olisin ollut saamatta yhtäkään. Huoh. Niistä kolmesta kuvasta tämä oli julkaisukelpoisin...



Mutanttiomenoita

2 kommenttia:

  1. juu, meillä ihan sama homma ton kuvaamisen kanssa. murulta ku pyydän et voitko ottaa kuvan, niin ekana tulee pitkä huokaus. sen jälkeen hoputusta, hoputusta, hoputusta. kuulemma ei kerkee mua kuvaileen koko ajan (oon pyytäny ehkä kolme kertaa ja muuten yritän sählätä itselaukaisijan kanssa).

    viimeks sitten sain miljoona kuvaa myös takin pukemisesta ja muusta välihäröilystä ku toinen räpsi kuvaa kuvan perään ihan vaan siks ku olin sanonut että voisit ottaa useemman kuvan. olipas sitten niin tosi hyviä nekin, että huh :D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tutulta :) Eniten mua ärsyttää se että täällä aina sukuloidessa se olen minä joka ottaa kaikista kuvia ja jahtaa lapsosia kameran kanssa että saataisiin niitä muistoja niistä pienistä ohikiitävistä hetkistä. Ja kyllä ne kuvat aina kelpaa, itse herralle että hänen sukulaisilleen. Sit jos kerrankin haluaisin itse olla kameran edessä eikä takana niin auta armias mikä mäkätys :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails