lauantai 9. tammikuuta 2010

Poppoppopkorni

Viimeaikojen iso ruokalöydökki on ollut itsevalmistettu popkorni, jota ollaankin tässä popsittu lähes joka ilta leffojen seurana. Aivan tajuttoman hyvää! Pitkän aikaa pelkäsin poppareitten valmistamista itse, pelkäsin räiskähtelevää kuumaa öljyä, tulipaloja sun muita, mutta kun vihdoin rohkaistuin kokeilemaan huomasinkin että niiden tekeminen onkin yllättävän helppoa. Kannattaa kokeilla, ja näillä ohjeilla onnistut varmasti.


Tarvitaan:
isohko kattila ja kansi
3 rkl kasvisöljyä
1/2 kuppia maissinjyviä
mausteita maun mukaan

Vaiheet:
1. Mittaa 3 rkl kasvisöljyä kattilaan, laita muutama maissinjyvä myös kattilaan, kansi kiinni ja levylle keskilämmölle.
2. Kun maissinjyvät ovat poksahtaneet siirrä kattila pois levyltä, laita loput maissinjyvät kattilaan ja kansi päälle.
3. Odota 30 sekuntia.
4. Siirrä takaisin levylle keskilämmölle.
5. Kun poksahtelu alkaa ravistele kattilaa vaakasuunnassa useasti. Kantta kannattaa pitää varovasti raollaan, että höyry pääsee haihtumaa. Näin poppareista tulee kuivempia.
6. Kun poksahtelu vaikuttaa loppuvan, kippaa kattilan sisältö välittömästi isoon kulhoon ja mausta maun mukaan.
 



Aluksi kova räiskintä oli vähän jännää, mutta näillä ohjeilla sain todella hyvää jälkeä aikaiseksi. Parasta näissä poppareissa on uusien makuyhdistelmien kokeilu, kun rajoitteina ei ole enää mikropoppareitten voinmaku tai tavallinen suolainen. Omia lempparimausteyhdistelmiä ovat mm. cayennepippuri ja suola, että kanelisokeri. Toinen täällä meillä suosiota saavuttanut sekoitus on puolet suolaisia, ja puolet makeita, samassa kipossa. Nomnomnom, kotoisia leffahetkiä odotellessa...

4 kommenttia:

  1. Oi, kiitti vinkistä! Olen miettinyt poppareiden itse tekemistä varmaan ala-asteelta saakka eikä vieläkään ole tullut tehtyä. Mutta tämän jälkeen varmasti. :)

    VastaaPoista
  2. Kantsii tosiaan kokeilla, mä tuskin tulen enää koskaan tekemään mikropoppareita. Nää käy huomattavasti halvemmaksikin.

    VastaaPoista
  3. Mulla on näppituntuma ihan hukassa näihin oikeisiin poppareihin, pari kertaa kun olen kokeillut niin aina jää iso kasa niitä jyviä, ehkä toisaalta hyväkin niin ei tule ahmittua niin paljoa :)

    VastaaPoista
  4. Mullakin jää niitä jyviä, mut ei kovin paljoa. Ei niitä kaikkia saa poksautettua kumminkaan, ja jotkut menee sellaisiksi haljenneen jyvännäköisiksi joita voi pureskella varovaisesti. Mut joo, kantsii odotella vaan rauhassa siihen saakka että poksahtelu on vain satunnaista, eikä jatkuvaa :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails