perjantai 22. tammikuuta 2010

Kuvapostaus: Koulumatkalla

Niin muistattekos kun silloin (muutama kuukausi sitten) kyselin kuvapostausideoita? Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Tämä idea omasta päivittäisen matkan kohokohtien ja kivojen pätkien kuvaamisesta tuli Johannalta. Hauska idea tosiaankin, sillä sitä alkoi katsella omaa päivittäistä ympäristöä aivan uusin silmin. Oma (lähes) päivittäinen matkani suuntautuu esikaupunkialueilta junan kautta keskustaan yliopistoalueelle. Mutta pitemmittä puheitta, omia matkanvarren kohteita.




Omalta kotialueelta ei tällä kertaa tullut kuvia. Kroonisena myöhästelijänä olen aina liikkeessa viimetingassa ja juoksen hikihatussa junaan, eikä näpsimiselle jää aikaa. Mutta kunhan perille pääsee, niin ennätän useimmiten käymään ainakin 9 ja 3/4 junalaiturilla.




Kings Crossilta lisää maisemia. St. Pancras asema taitaa olla kyseessä.









Punaisia tiilitaloja, jykevää metallia. Vanhat ja perinteikkäät rauta-aidat jaksaa edelleenkin ihastuttaa. Hivenen rumempaa aitaa tuossa alla: täällä melkein kaikkialla on ykköskerroksen ja kakkoskerroksen tasoilla erilaisia murtoestosysteemeitä. Joskus näkee aika brutaalejakin ratkaisuja - sementtiin valettuja lasinsirpaleita, pystyssä olevia nauloja, piikkilankoja. Nämä taas olivat jollain tavalla jopa kauniita, pyöreitä, huituloita.






Söpö pikku poikkikatu jonka kautta aina oikaisen. On ollut jo pitkään tarkoitus pysähtyä tänne joskus kahveelle, mutta vieläkään ei ole onnistunut.





Charles Dickensin talo, että joku katedraali/kirkko. Tässä vaiheessa ollaankin jo ihan kivenheiton päässä yliopistolta, josta olenkin aikaisemmin laittanut kuvapostauksen. Joten adios, meikä painuu luennoille :)

2 kommenttia:

  1. ah, lontoo <3 ja SOAS! te ootte kuulemma ylypistelijöitä the soassilaiset :D oon pelannu teidän korisjoukkuetta vastaan mutta en voi varmentaa tätä faktaa vaan sillä perusteella. mua kiindeis ehkä tehä maisteria siellä, developmenttia tms. suoritatko itse kandia vielä?

    VastaaPoista
  2. Hehe ei me SOASilaiset olla ylpistelijöitä :) Mut tottapuhuen, mä oon kandini sieltä jo suorittanut, tällä hetkellä opiskelen Birkbeckissä. Tosin tykkään SOASin painotuksesta enemmän et mietin sinne palaamista nyt.

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails