Reseptejä ei ole tullutkaan tänne laiteltua taas vähään aikaan, vaikka aika paljon ollaankin taas hyöritty keittiössä. Tämä perinteinen brittiläinen kukkakaalikeitos eli cauliflower cheese on kihlatun isän bravuuri, ja yksi kihlatun rakkaita lapsuudenruokia ja hän päättikin että nyt olisi aika kokeilla tehdä sitä aivan itse. Ja oli kyllä herkkua! Terveysruokaahan tämä ei missään nimessä ole, ja sen verran rikasta että sopii parhaiten ihan vain lisukkeeksi. Maistuu paremmalta kuin miltä näyttää ;)
Tarvitaan:
kukkakaali (normaali/isokokoinen)
kermaa 4-5dl tai ranskankermaa 4-5 dl
(maitoa voi lorauttaa korvaamaan osan kermasta!)
raastettua cheddar-juustoa (400g)
1 iso punasipuli
pekonia (n. 300g, streaky smoked parasta)
voita paistamiseen
sinappijauhetta 4tl (mieluiten Colman's Mustard - double superfine mustard powder)
Vaiheet:
1. Kukkakaali kohtuukokoisiin palasiin, keitä vähän aikaa, ei missään nimessä kuitenkaan kypsäksi.
2. Sipuli pieniksi palasiksi, pekoni leikataan myös pieniksi palasiksi. Kuullota sipuli kattilassa voissa, laita pekonit joukkoon ja anna hitaasti kypsyä. Pekonin pitäisi olla pikkaisen ruskistunutta ja rapeaa.
3. Kerma lisätään pekoni-sipulisekoitukseen, lämmitä keskilämmöllä (mutta älä keitä!). Osa kerrallaan laita juustoraastetta kermaan, sekoita seosta ja sulata juusto kunnolla kermaseokseen. Varo sen pohjalle asettumista tai palamista. Säästä pieni osa juustoraastetta.
4. Sinappijauhe sekoitetaan kermaseokseen. Jauhetta tarvitaan n. 4tl, sen verran että kermaseoksen väri hivenen muuttuu kellertäväksi. Jauhe tulisi sekoittaa todella varovaisesti ja pikkuhiljaa, jottei kermaseokseen jää ns. sinappiylläreitä syötäväksi.
5. Kukkakaali syvään lasi/keraamiseen vuokaan. Päälle kermaseos kaadetaan päälle, loppujuusto päälle ja uniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi.
6. Jos juusto näyttää liiankin ruskealta paistovaiheessa voi päälle laittaa foliosuojuksen.
Anna jäähtyä! Herkullista myös lämpimänä, mutta ehdottomasti parasta kylmänä jolloin juustoseos on jähmettynyt kukkakaaleineen. Kuvassa on lämmintä kukkakaalipataa, siksi seoksen juoksevuus, kylmänä se on täysin jähmettynyttä.
Hyviä herkkuhetkiä, ja jos päätätte kokeilla käykäähän kertomassa mitä tykkäsitte :)
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
2 kommenttia:
Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Haha! Mulla on jaakaapissa cauliflowercheesea lounaaksi! :) Me oltiin vissiin viimenen kaupunki johon sato lunta, meren rannalla kun oleskellaan. Mutta periaatteessa ihan mukavaa, kylma (no kylma ja kylma) talla kuitenkin on, jopa -5 astetta tana aamuna. Nyt kuitenkin kaunis talvipaiva, viela parempi olis jos en olis toissa.
VastaaPoistaMiten sa muuten eksyit Englantiin alunperin?
Hih :) Toi on kyl niin hyvää, kunnollinen cauliflowercheese! Bournemouth on varmaan tosi nättinä nyt, lumisella rannalla :)
VastaaPoistaMinä tulin Englantiin alunperin opiskelemaan.