Siinä syödessä ja puunatessa vierähtääkin pari tuntia. Kiireetön alku päivään. Sitten onkin aika töille.
Kolme tuntia tilastotiedettä alkaa riittää ja on aika siirtyä ruoan pariin. Kolmelta mikrotan pikaisesti toissapäiväistä illallista - pastaa feta-tomaatti-basilika-kastikkeella.
Lueskelen usein jotain, tai katselen televisiota kun syön. Tällä kertaa ranskalainen hömppislehti. Kihlattu tulee kotiin, ja turistessa vierähtääkin jonkun aikaa. Neljän maissa painun kaupungille viemään silmälasejani huoltoon. Hajosivat pirut viikonloppuna.
Nämä ovat mielestäni todella kauniita kukkia, ja näitä on todella paljon nyt täällä. En tosin tiedä niitten nimeä, mikä on harmi, sillä haluaisin istuttaa meidän puutarhaan tälläisen puun.
Optikkoliikkeen jälkeen poikkean perinteisessä, vanhanajan tyylisessä irtokarkkikaupassa, mutta mukaan tarttuu vain tylsiä "moderneja" karkkeja. Löysin myös lakupiippuja joita täällä myydään nimikkeellä lakritsitikut! Ne ovat eri muotoisia kuin Suomessa, mutta muuten täysin samaa tavaraa. Käyn myös Dorothy Perkinillä, jossa en löydä mitään. TK Maxxin sovituskopissa käyn kokeilemassa paria vaatetta, mutta mikään ei lähde mukaan. Päällä oli tuollaiset vaatteet; takki Filippa K, farkut, DVB, tennarit Onitsuka. Beige ja harmaa on nykyinen lemppariyhdistelmäni.
Kävelen kotiin nämä mukanani. Vaikkei TK Maxxista löytynytkään vaatteita, mukaan tarttui joogasetti, joka tulikin tarpeeseen ja on ollut pitkän aikaa ostoslistalla. Painopallo oli heräteosto, se vaikutti aika hauskalta. Siirryn matikan pariin, joka alkaa ärsyttää noin tunnin kuluttua ja siirryn nettiin. Blogeja, uutisia, sekavaa selailua. Päätän tehdä matikanläksyni huomenna. Olen tehnyt virheitä jo heti ensimmäisessä laskussa, joka ottaa päähän.
Kihlattu ei selkeästi kunnioita päivä kuvina -postausideaani ja tulee häiritsemään kuviani. Hän tekee ruokaa meille. Kukkakaalipastapekonikermapataa. Vähän liikaa pastaa tälle päivälle joten syön vain puolet annoksestani.
Aika rento, ja tavallinen päivä. En tehnyt oikeastaan paljon mitään. Sitten siirrynkin takaisin nettiselailun pariin, katselen vähän telkkaria, ja menen sänkyyn 12-1 maissa.
Tosi kiva idea tama "paiva kuvina". Puu, josta tykkaat on muuten magnolia ja myos oma lempparini nain kevaalla. :)
VastaaPoistaOo, kitti! Mä oon tätä pohtinut jo melko pitkään :) Hyvä tietää, voin yrittää metsästää nyt vaik magnolia-siemeniä jostain :)
VastaaPoistaJee, päivä kuvina! Itsekin kävin tänään Behnford'sissa rohmuamassa karkkia, tosin jätin minttu-Aeron väliin ja ostin Malteserseja. Sekä Monster Munch -sipsipussin :P
VastaaPoistaMalteserit on kans yksiä omia lemppareita. Niitä on tullut rohmuttua pussi jos toinenkin... Nomnomnom.
VastaaPoista