perjantai 18. kesäkuuta 2010

Lukiomuistoja verestämässä

Pitihän siellä vanhassa opinahjossa poiketa töllistelemässä, kun niin sopivasti kuljettiin siitä ohi. Oli myös hauska näyttää kihlatulle millaisessa vanhassa, historiallisessa rakennuksessa sitä tulikaan "opiskeltua" (eli lintsattua tunneilta) silloin teini-ikäisenä. Hauskoja muistoja minulle jäi niistä lukioajoista ja paljon muistoja tulikin mieleen porttien läpi kuljettua. Opiskelin siis Tykissä (Tampereen yhteiskoulu), jos se siis kenellekään sanoo mitään. Kyseessä on ilmaisutaitolukio, vaikka itse pitkän matikan ja monen kielen opiskelijana en paljoa ehtinytkään ilmaisutaitoihin perehtyä. Elokuva- valokuvaus- ja puhetaitokursseja tuli ainakin käytyä, teatterit sun muut jäivät valitettavasti väliin.



Aika historiallinen paikka muuten. Rakennus toimi sisällissodassa eräänä punaisten viimeisenä linnoituksena, ja Wikipedian mukaan nykyistä ruokalaa käytettiin vankityrmänä. Koulussa liikkui myös tieto siitä, että heti sisäpihan sisäänkäyntiovien vieressä oli teloitettu punaiset häviön jälkeen. Ulkoseinissä on vieläkin melkoisen paljon luodinreikiä. Eipä sitä silloin hirveästi ajatellut, kunpahan vain kävi koulua, mutta aika hurja juttu näin jälkikäteen mietittynä. Sisäpihalla oli myös kaakinpuu, jossa raipattiin kaikenmoisia rettelöitsijäitä 1800-luvulla. Aika hauska.

 jeggings Zara / t-paita H&M / cardy Zara / huivi H&M / laukku Primark / ballerinat Bianco



Hauskoja muistoja tuli heti kun tupakkapaikan kautta oikaistiin sisäpihalle. Siinä tupakkapaikalla meikä vietti kavereiden kanssa jutustellessa monet hetket. Vanhojentansseista muistui myöskin mieleen hassu pieni väläys. Siinä tansseja odotellessa ja hermosauhuja vedellessä onnistuin jotenkin kietomaan sormeni edestänyöritettävän korsettini naruihin, ja vetäisemään koko höskän näyttävästi poikaporukan edessä auki. Arvaatte varmaan että korsetin alle ei tietenkään ollut mahtunut rintaliivejä ja tisuset ponnahtivat sieltä pontevasti esille... Siinä valahtivat teinipoikien leuat auki apposelleen. Itseä ei nauraa räkättäessä edes ehtinyt nolottamaan. Tälle naurettiin minun kaveriporukassa pitkään :)

Hauskoja aikoja. Hauskoja muistoja :)

5 kommenttia:

  1. Voi mahtavaa kun olet päässyt näyttämään vanhan koulusi kihlatullesi ja päässyt itse muistelemaan menneitä.. :) <3 Ihanaa miten arvostat vanhaa rakennusta ja sen historiaa.. mielettömiä juttuja kyllä, täytyy myöntää.

    Tällä hetkellä olen kovin tyytyväinen valintaani, etten aikoinani osallistunut vanhojen tansseihin ollenkaan. :D Minun tuurillani olisin hyvinkin saattanut tehdä jotain samantapaista.. :D Hauska tarina mitä muistella :D :D

    VastaaPoista
  2. Mä taas olin tosi tyytyväinen siitä että päätin osallistua näihin tansseihin. Aluksi ajattelin että turhaa hömpötystä, mutta päätin kuitenkin osallistua sillä periaatteella että se on kuitenkin niitä harvoja juttuja joita voi tehdä vain kerran elämässään. Ja olihan se kivaa! Ei mitään maatamullistavaa, mutta ihan kiva kokemus.

    Aika monet mun kavereistani eivät tosin osallistuneet. Mikäs siinä, turhaa hömpötystähän ne olivat :)

    VastaaPoista
  3. Aika hyvin, jos olet voinut jo silloin ottaa noinkin raastavan tapahtuman huumorilla! :P

    VastaaPoista
  4. Kai, mä luulen että tämä tapahtuma oli huomattavasti raastavampi näille pojille :D

    VastaaPoista
  5. Hah! Tuskin (teini-ikäiset) pojat panee pahakseen moista!

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails