Kävin tosiaankin siellä esitarkastuksessa, silmien laserointia varten. Tarkoitus olisi ollut käydä sitten seuraavana päivänä korjauttamassa simmut siihen malliin että silmälaseilla olisi voinut heittää vesilintua. No, siellä sitten havaittiin alkava verkkopohjan rappeuma toisessa silmässä, joka tosiaankin pisti stopin tälle leikkaukselle. Skipaten lääketieteelliset jargonit tämä rappeuma periaatteessa tarkoittaa sitä että verkkopohja on liian löyhästi silmässä kiinni, ja vaarana on laserleikkauksessa tai jossain muussa silmään kohdistuvassa liikeessä (esim. laskuvarjohyppääminen tms.) sen irtoaminen ja silmän sokeutuminen. Ei mikään kiva juttu!
No se on nyt sitten hoidettu kuntoon ja operaatiosta toivuttu, mikä on jees juttu, mutta laserleikkaus joutuu odottelemaan silmän kunnolla parantumista, jossa kestää vähintään kaksi viikkoa. Eli käyn sitten laserissa joskus toiste. Seuraavalla Suomen lomalla. Ajatellaan positiivisesti - ongelmat on nyt hoidettu alta pois, pääsen käymään hyvällä tekosyyllä uudestaan Suomessa piakkoin ja pääsen juhannussaunaankin (laserin jälkeen siis pitää vältellä saunaa ja hikoamista viikon pari) :)
Laserraportit siirtyvät nyt siis hamaan tulevaisuuteen.
Mutta hei, nyt mua on alkaneet kiinnostamaan uudet aurinkolasit - vanhat on jo varmaan viiden vuoden vanhat. Ainaskin. Ehkä jopa enemmän. Tykkään kyllä niistä, mutta ne ovat ehkä vähänkin turhan virtaviivaiset. Mitäs ootte mieltä tälläisistä? Toi helmijuttu on aika kiva mielestäni :)
Tälläiset ovat ne minun nykyiseni. Tykkään kyllä, mutta onhan ne vähän kärpäset :) Kuva on muuten parin vuoden takaiselta Pariisin reissulta, josta täällä ja täällä löytyy juttua. Himottaisi vähän muuten mennä uudestaan käymään, se kun on niin kätevän lähelläkin Lontoota. Muutaman hassun tunnin mittainen junamatka vaan ali kanaalin.
Harmi, kun se laser-leikkaus ei onnistunutkaan, mutta ajan kanssa sitten. :-) Mukavaa juhannusta!
VastaaPoistaVoi harmi kun leikkaus ei nyt onnistunutkaan.. :( Mutta onneksi ajatusta ei tarvinnut kuitenkaan hylätä kokonaan.. odotusta vain tuli hetki.
VastaaPoistaTodella upeat aurinkolasit! Olet niitä harvoja ihmisiä, joille tuollaiset "kärpäset" tolla sopii. *kateellinen*