perjantai 25. kesäkuuta 2010

Hyvää Juhannusta!

Minulle juhannus on aivan selkeä perhejuhla - hyvän juhannuksen viettoon ei tarvita muuta kuin lähisuku, grilli ja mökki. Mistään muusta ei niin väliksi.  Puitteet ovat lapsuusajoista hieman muuttuneet, ja porukka kasvanut uusilla tulokkailla mutta sama hyvä tunnelma jatkuu edelleenkin. Juuri nämä hetket ovat minulle tärkeimpiä Suomessa käydessä - ei niinkään ne pyhät, vaan niiden vietto oikeassa porukassa.


 Juhannus 1987

Ehkäpä voitaisiin tutustuttaa kihlattu erilaisiin juhannustaikoihin tänä vuonna - käydä keräämässä seitsemältä eri niityltä seitsemän eri kukkaa, piilottaa ne tyynyn alle ja uneksia toisistamme. Makkara ja olut ovat ainakin suunnitelmissa, ja ehkä jopa meressä pulahtaminen jos säät suosivat. Varmaa on että viikonloppu tulee olemaan kovin täynnä ohjelmaa, joten seuraavat kuulumiset tulevat varmaankin vasta viikonlopun jälkeen Lontoosta.

Pohtimassa makkaran syvintä olemusta


Hyvää juhannusta, missä tahansa ja kenen tahansa kanssa sen vietätte!

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti juhannuksenne oli oikein mieluinen ja onnistunut.. <3 Olen niin huolesta kankeana lukenut nettilehdistä tämän juhannuksen uhriluvuista, että tekisi mieli pyytää kaikkia kuittaamaan, että kaikki on hyvin.. :)

    VastaaPoista
  2. Stello, Toi oli aika söpö munkin mielestä :)

    Jellona, oli oikein onnistunut! Siitä lisää sitten tuonnempana :) Kauheita nuo hukkumiset, mut pistää ihmettämään mikä siinä on että pitää veneillä/uida tms kännissä :(

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails