perjantai 11. kesäkuuta 2010

Näyttelyssä

Eilen käytiin tarkastamassa oman kullan koulunloppujaisnäyttely, kunhan ensiksi vietiin veli rautatieasemalle jatkamaan Interrail-matkaansa Pariisin suuntaan. Kihlattu on nyt opiskellut graafista suunnittelua kaksi vuotta, ja jatkaa vielä ensi vuonnakin, mutta tämä oli tämän kurssin loppunäyttely. Olen tietenkin nähnyt nämä kaikki teokset jo kotona useampaan kertaan, mutta oli kiva katsastaa nämä ihan virallisesti, ja vilkuilla muitten opiskelijoiden aikaansaannoksia. Vakuuttavia olivat!


Paita H&M / farkut Zara / laukku New Look / saappaat Marco Tozzi / rannekoru H&M


Siinä niitä vähän näkyykin. Tarkempia kuvia en ottanut, mutta tosi hyviä töitä oli. Omalla kullalla tottakai parhaat :) Näyttelyn konseptina oli cupcaket, ei siis hajuakaan miksi, mutta kaipa siksi että ne ovat söpönnäköisiä ja niistä sai hyvin kehitettyä tarjoilut vieraille. 


Nom nom, kelpais mullekin

Tässä muuten ylpeä tekijä itse. Vähän miehistä tyyliäkin tänne - minä olen muuten tuon paidan hälle löytänyt ja minusta se on ihan älyttömän hauska. Toinenkin samantyyppinen paita (Kippari-Kallen kuvalla varustettuna) löytyy meiltä. Yllättävän hyvänlaatuisia paitoja nämä ihan vain Sainsburyn halpispaidoiksi!



Jepulis, oliskohan sitten taas aika painua matematiikan pariin. Äh ja äh. Toivokaa onnea maanantain kokeeseen, tarvitsen sitä nimittäin kipeästi!

2 kommenttia:

  1. Paljon paljon onnea tämän päivän kokeeseen!! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia, näin myöhässä :) Ihan hyvin meni, vaikka stressasinkin kovasti :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails