keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kesälomapäivien kiireitä

Uskomatonta, mutta näinä kesälomapäivinä tuntuu tekevän hurjasti paljon enemmän kuin tavallisina koulupäivinä.  Tulee luettua dekkaria, käytyä kaupungilla aleshoppailemassa, ja illallisilla tai lounailla ulkona tai kihlatun sukulaisilla, ja aina sopivassa välissä nukuttua pienoiset nokoset. Ollaan tässä välissä ehditty käymään IKEAssa ostamassa erilaisia säilytysratkaisuja kaikenmoiselle roinalle, haettua kihlatulle uusi puku kesähäihin (ei siis meidän), ja kulutettua puolitoista vuotta sitten saamamme kihlajaislahjakortti Debenhamsiin melkoiseen kasaa keittiövempaimia. Nyt on meillä uusi hieno ja kiiltävä leipälaatikko, vispilä, bambuhöyrytin, pressopannu ja kakkuvuokia. Meillä on tällä hetkellä meneillään myös kylpyhuoneremontti, joten suihkun perässä juoksemista on tullut myös harrastettua - lähinnä käyden sukuloimassa pikasuihkun verukkeella. 

Minun ei itseasiassa enää oikeasti tee edes mieli löytää kesätöitä, harrastaisin tätä mukavan kiireistä  ja aikaansaavaa joutilaisuutta pidemmänkin aikaa. 




Viikonloppuna vahdittiin kihlatun sisarenpoikia, vuosia kaksi ja viisi. Söpöjä veijareita. Isompi askarteli meille tälläiset hienot korut, ihan omasta aloitteestaan. Minulle hienot korvikset, ja kihlatulle hienon hiuskorun (headress, mikä se nyt suomeksi onkaan). Saatiin vielä mukaan todella hieno askarteltu taideteos johon viisivuotias veijari käytti tuubillisen hileliimaa ja kaksi pussillista oikein värikkäitä ja kiilteleviä sydän- a pallokoristeita. Se on nyt aitiopaikalla olohuoneessa :)

Eihän mun pidä löytää töitä, eihän? Voinhan jäädä vielä lomalle, voinhan? :) 

2 kommenttia:

  1. Olen K-A-T-E-E-L-L-I-N-E-N! :D Minäkin haluan lomalle.. :) Älä vain hommaa kesätöitä, niille löytyy tekijöitä varmasti. Nauti sinä :) Meidän muidenkin puolesta :D

    Todella hienot korut teillä! <3 Olet muuten todella kaunis :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti ihanasta kommentista :) Kunnon pitkä kesäloma tekee tosiaankin poikaa, on ollut aikamoista myllytystä tämä vuosi, pari viimeistä :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails