perjantai 9. heinäkuuta 2010

Hair - the musical

Eilen oli tylsä päivä. Istuin kotona tietokoneen ääressä, pohtien mitä sitä tekisikään. Suihkun etsiminen vaikutti kaikista lupaavimmalta toiminnalta. 

Mutta yllättäen sain tarjouksen ilmaisista lipuista ja ex tempore päätin lähteä matineé näytökseen kaupungille, katsomaan Hair -musikaalia. Aika hyvä tuuri, tylsänä päivänä kun ei ole mitään muuta tekemistä, saakin ilmaiset teatteriliput :) Kaikenlisäksi, rakastan musikaaleja aivan täysillä! Mikäs sen parempaa. Armaani "musikaalit-on-typeriä-katson-mielummin-telkkaria" jäi kotiin, joten sain myös vähän itsenäistä aikaa itselleni, ja tiesin saavani käydä pienellä shoppausreissulla musikaalin jälkeen, ilman mukana raahustavaa ja nalkuttavaa miestä. Just mahtava päivä :)




Pidin musikaalista todella paljon. Lemppariksi se ei aivan kivunnut, mutta oikein hyvää ajanvietettä se silti oli.  Tarinassa seurataan joukkoa hippinuoria, jotka kasvavat aikuisiksi 1960-luvun sykkeessä. Mukaan mahtuu paljon seksiä, huumeita ja vähän alastomuuttakin. Mielenkiintoisinta musikaalissa oli kuinka paljon yleisöä otettiin huomioon ja yleisöä myös puhuteltiin suoraan useampaan kertaan. Näyttelijät kipusivat yleisön joukkoon, kävellen selkänojilla ja käsituilla, istuivat tyhjille istuimille juttelemaan, lainasivat koruja, pöyhöttivät hiuksia, jakoivat flyereitä. Minunkin ponihäntääni heilauteltiin, vaikken ihan sivuistuimella istunutkaan. Viimeisen laulun aikana yleisö myös kutsuttiin lavalle tanssimaan ja laulamaan viimeistä laulua (Let the sunshine in - se perinteinen hippilaulu). Minäkin menin, tottakai!

Musiikillisesti musikaali mielestäni ratsasti liikaa yhden laulun varjolla, vaikka muutkin laulut olivat hyviä. Hauskuutta ja vitsejä löytyi, ja silloin 1960-luvulla tämän musikaalin alkaessa, se varmasti herätti melkoisesti kohua ja pahennusta (sex, drugs and interracial couples). Kuulemma Janis Joplin ja Jimi Hendrix olivat tämän musikaalin faneja.

Minä tykkäsin!

Harmittavaa kyllä, Youtuben upotustoiminto ei nyt oikein tunnu toimivan minun koneellani, mutta täältä voi tiirailla musikaalipätkiä!

2 kommenttia:

  1. No jopas sinulla olikin tuuria! Aivan mahtavan kuuloinen musikaali! Ja vielä yksin... <3 :) Ja shoppailua päälle.. jokaisen naisen unelma..? No, jos ei jokaisen niin minun ainakin :D

    VastaaPoista
  2. Olin kyl tosi onnekas, ja vielä enemmän onnekas kun sain toiset liput erääseen teatteriin viikonlopuksikin :) Kiva kun kerrankin pääsee nauttimaan kulttuurista :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails