torstai 8. heinäkuuta 2010

Sovituskoppiriitoja

Olen jo kohtuullisen kauan asunut poissa Suomesta, joten aina kun siellä käyn (yleensä kerran kaksi vuodessa) huomaan jonkun (nykyään) minulle erikoisen asian jota alan ihmettelemään kovasti. Eräs asia mikä minua on erityisesti ihmettänyt jo useamman Suomi-loman ajan on asiakkaiden ja myyjien välinen suhde. Olen kiinnittänyt huomioni siihen, että vaatekaupoissa myyjät olettavat ja jopa pyytävät asiakkaita viemään sovittamansa vaatteet takaisin paikoilleen. Viimeksi Tampereen Gina Tricotissa käydessäni todistin todella kummallista sananvaihtoa. Sovituskopista poistuessaan keski-ikäinen nainen tyttärineen vaatepino kourissaan kysyi myyjältä, että mitä näille vaatteille pitäisi tehdä. "Joo, voitte viedä ne omille paikoilleen" sanoi parikymppinen myyjäneito vinosti hymyillen.

Asiakaspalvelu, hei haloo, maa kutsuu?!?

En tiedä onko tämä ehkä pikkukaupunkien ongelma, ja ehkäpä suuren maailman Helsingissä on päästy tästä eteenpäin ihan oikeaan asiakaspalveluun. Tämä olisi kuitenkin aivan ennenkuulumatonta Lontoossa. Täällä vaatekauppojen myyjät, ne siis jotka ovat kytiksellä siinä sovituskoppien edessä, kysyvät sovituskoppirupeaman jälkeen kauniisti miellyttikö mikään ja ottavat sopimattomat vaatteet itselleen. Ja sitten nämä myyjät vievät ne takaisin kauppatilaan, oikeisiin paikkoihin. Vähän paremmissa kaupoissa myyjät myös juoksevat sinulle uusia kokoja ja värejä haluamistasi vaatteista. Jos joku kuvittelisikaan juoksuttavansa asiakkaita tekemässä omaa (palkattua) työtään, ei neiti (tahi herra) siinä palkatussa työssä pitkään olisi.




Eniten minua ihmetyttää miten vaatekauppojen omistajat hyväksyvät tuollaisen käytöksen? Jos minä omistaisin vaatekaupan, pitäisin tasan tarkkaan huolen siitä että asiakkailla olisi mahdollisimman paljon aikaa käyskennellä kaupassa katsomassa vaatteita antaen heille mahdollisuuden löytää ostettavaa. Kuvitteleeko joku muka että ravaaminen ympäri vaatekauppaa tehden myyjien työtä (kyllä, näille vaatekaupoissa juoruaville tytöntylleröille maksetaan ihan oikeaa palkkaakin) on kaupalle jotenkin kannattavaa? Olen sivusilmällä seurannut vaatekauppojen myyjien työtä, ja siinä ei oikeasti näytä olevan kovinkaan paljoa tekemistä. Ravintola-alalla pitkään työskennelleenä olen tottunut siihen että niiden palkkapennosten eteen saa oikeasti juostakin ja huhkia hommia hiki hatussa, ja oikein puistattaa katsoa kun jotkut vaatekaupan neidit eivät välitä nostaa edes sormeaan tehdäkseen ihan oikeaa raakaa työtä.

Minua on pyydetty parisen kertaa Tampereen Hennesissä viemään sovittamani vaatteet takaisin paikoilleen. En tosiaankaan vie. Olen tullut vaatekauppaan löytääkseni sieltä jotain ostettavaa, ja näin välillisesti maksamaan myyjien palkkoja. En todellakaan meinaa tehdä vielä heidän hommiaan siihen päälle. Kerran itseasiassa riitelin erään myyjän kanssa aiheesta, ja kysyinkin häneltä suoraan että maksetaanko hänelle palkkaa pelkästä perseellään istumisesta. Myönnetään, taisin olla tavallista äkäisämpi sinä päivänä, yleensä lykkään vaatteet vain ensimmäiseen rekkiin sovituskopin ulkopuolella myyjiä sen kummemmin haastamatta, vaikka silloin tosin pidän huolen siitä että näillä röyhkeillä myyjillä on edes suora näköyhteys tähän rekkiin. Vaikea uskoa että muutama vuosi sitten vein vaatteet aina kiltisti paikoilleen, Suomen systeemeihin oppineena. Nyt olen oppinut paremmille tavoille.

Viettekö te vaatteet kiltisti paikoilleen?

16 kommenttia:

  1. Minä olen huomannut tuon myyjien evvk-asenteen juuri isommissa kaupungeissa. Tampereella asioidessani mm. Gina Tricotissa (joka oli niin likainen ja epäsiisti että hyi hlv! Siis oikeasti, huhhuh siivotkaa!) ja PK-seudulla useammissa liikkeissä myyjät joko pönöttävät kassalla (vaikka ei olisi asiallaita) tai sitten kikattelevat porukalla jossain liikkeen perällä.

    Tämä on minusta aivan pöyristyttävää koska silloin kun ollaan töissä niin _ollaan_ töissä. Asiakas kun astuu liikkeeseen niin kaikki omat jutut ja keskustelut kollegan kanssa jätetään ja keskitytään asiakkaan palvelemiseen (ja myymälän kunnossapitoon). Ja että myyjä pyytää viemään vaatteet takaisin omille paikoilleen? NOOOT! Asiakkaan ostohetkestä on tehtävä mahdollisimman mutkaton ja vaivaton, asiakkaalta kysellään sovareilla onko kaikki ok (tuodaanko kokoja jne) ja viedään vaatteita pois ja tuodaan ehkä jotain tilalle mistä asiakas voisi tykätä tai myydään jotain kivoja asusteita aka lisämyyntiä.

    Pienissä liikkeissä tuo asiakkaan palveleminen on ihan ykkösjuttu, ei ne pikkufirmat muuten pysyisi pystyssä. Isot ketjut joilla ei ole hätää pystyssä pysymisestä (henkkamaukat yms) niin myyjät lähinnä vain rahastavat ja ehkä vähän siivoavat sovareita. Ja auta armias jos pyydät apua niin johan ne katsovat päästä varpaisiin että etkös osaa yksin shoppailla :D.

    Jos kyseessä on "oikea" asiakaspalvelijamyyjä (kenellä on myös oma osasto) niin kyllä niitä hommia saat oikeasti tehdä ja joudutkin tekemään. Kuka muuten päättäisi missä rekit ovat, miten vaatteet niissä ovat, somistukset, tilaukset jne?

    Tuntuu höperöltä miten moni luulee etteivät myyjät "tee mitään" vaan juoruilevat päivät pitkät :).

    Ps. Enpä kyllä ihmettelekkään kun toissapäivänä menin erääseen liikkeeseen etsimään koruja ja laukkuja niin nuoret myyjät kikattelivat vain kassan takana (missä EI SAA olla kuin vain rahastustilanteessa!) keskenään eivätkä edes tervehtineet. Aivan kuin minua ei olisi ollut olemassa, meni aika äkkiä maku ja kiinnostus katsella sieltä yhtään mitään.

    VastaaPoista
  2. OIH! Mahtava postauksen aihe! :)
    Voi että miten monet kerrat olenkaan vienyt niitä vaatteita takaisin paikoilleen.. eli NOT. No olen syyllistynyt siihen silloin jos sovitettava on ollut yksi tai kaksi vaatetta ja olen enivei menossa takaisin sinne mistä vaatteet alunperin otinkin. Mutta voih, oih ja autsh, miten monta kertaa olenkaan jättänyt ne sovittamani vaatteet roikkumaan sinne sovituskopin naulaan tai sovituskoppia lähinnä olevaan rekkiin.. selkä jännityksestä hioten.. "mitä jos joku huomaa.."
    En ole tyhmyyksissäni osannut oikeasti edes ajatella, että se on niiden työntekijöiden hommaa! Hyi minua.. tästä eteenpäin kävelen aivan varmasti ulos sovituskopista varmoilla mielin ja nokka pystyssä jättäen vaatteet jonnekin työntekijöiden huoleksi. Ja murisen jos tulee vastaväitteitä. Hah. :) Kiitos :D

    VastaaPoista
  3. Viime viikolla päädyin pariksi tunniksi shoppailemaan Helsingissä ja huomioni kiinnittyi ihan samaan asiaan. Ennen olen kiltisti vienyt vaatteet sovituksen jälkeen omille paikoilleen mutta en enää sen jälkeen kun ensimmäisen kerran Englannissa opiskelin.

    En halua käyttää aikaani siihen että alan etsimään mistä jokaisen sovittamani vaatteen olen ottanut, pahimmassa tapauksessa kun joutuu kiertämään kahta kerrosta. Tuo kun kuuluisi myyjän työhön ja helpommin he sen itse hoitaisivat.

    Tämänkin takia tulee kyllä ikävä Englannin liikkeitä kun syksyllä palaan Helsinkiin, mutta luultavasti on ainakin pari kertaa vuodessa lennettävä Englantiin niiden helppojen ja mukavien shoppailupäivien pariin!

    VastaaPoista
  4. Minä tunnustan, että liian monta kertaa olen vienyt vaatteet kiltisti paikoilleen. Vaan enpä taida enää tämän tekstin jälkeen niin tehdäkään, myyjä saa tehdä oman duuninsa! ;-D

    VastaaPoista
  5. Minusta vaatteet voi viedä itse takaisin jos kauppa on pieni eikä siellä ole erikseen tilaa epäsopiville vaatteille saati sitten myyjää päivystämässä koppien ovella. Mutta en minä ainakaan isoissa kaupoissa edes muista, mistä olen kaikki sovitettavat vaatteet ottanut, eikä todellakaan huvita kiertää kauppaa uudelleen "siivoamassa".
    Ei se kyllä täälläkään aina oikein mene: olin Debenhamsilla viime viikolla sovittamassa alusvaatteita, ja siellä laitettiin sovitusosasto kiinni sillä aikaa kun olin sovittamassa, enkä ollut edes ainoa sovittaja! Tuli kyllä silti jotenkin syyllinen olo kun "karkasin" kopista ja laitoin itse paikalleen muoviläpyskän ja hävisin.

    VastaaPoista
  6. Panda, ihan oikeat asiakaspalvelijamyyjät tekevät kyllä ihan oikeita töitä, ja varmasti on paljon hommaa tehtävänä. Sitä en ollenkaan epäile. Esim Stockalla ostoksilla käydessä siellä saa aina hyvää palvelua (vaikka myyjillä kiire olisikin), ja pienemmissä kaupoissa myös. Ongelmakauppoja mielestäni ovat just paikat kuten GT, ja H&M (mutta näistä nuorten kaupoista esim Zara ja Mango petraa asiakaspalvelussa mielestäni enemmän).

    Minua lähinnä ärsyttää nämä parikymppiset, just koulusta tulleet neidit, jotka tulevat työpaikalle vaatekauppaan hengailemaan eivätkä palvelemaan asiakkaita. Eipä silti, on niitä hyviäkin nuoria myyjiä, mulla on ollut vaan turhan paljon vastenmielisiä kokemuksia lähiaikoina :)

    Jellona, heh, voin kuvitella tuon jännän tunteen, kun tuntee tekevänsä jotain kiellettyä mutta tekee sen silti. Hih :) Nyt tosiaankin pää vain pystyyn ja lykkäät vaatteet myyjille - ethän ole siellä tekemässä heidän työtänsä! :)

    Hanne, sehän se onkin. Ei mulla ole aikaa, energiaa, halua, eikä tarpeeksi muistikapasiteettia viemään tavaroita takaisin paikoilleen. Ja varsinkin kun olen shoppailemassa haluan ostaa jotain, ja vaatteiden raijaus vie minun ostamisenergiaani pois...

    Bisquits, heh, sovituskoppivallankumous! Mä en ole aikaisemmin tähän edes kiinnittänyt huomiota, ennenkuin muutin Englantiin, itsekin vein aikaisemmin vaatteet kiltisti paikoilleen. Kun kaikki muutkin :)

    Poppet, mä joskus vien vaatteen takaisin, jos niitä on yks tai kaks ja tiedän olevani kävelemässä sen rekin ohi (esim ulos mennessä). Mutta pienemmissäkin kaupoissa jätän vaatteet, tuntuu vaan kummalliselta viedä niitä paikoilleen, oli kauppa kuinka pieni tahansa. Mäkin oon muuten jäänyt joskus suljettuun sovituskoppialueeseen! Oli siinäkin hyötyä niistä muoviläpysköistä kaupalle...

    VastaaPoista
  7. Pakko kommentoida ku oon just yhdessä noissa sun mainitsemissa kaupoissa täällä töissä.
    Mäkin tajusin vasta vuoden myöhemmin, että Suomessa pyydetään viemään kledjut eikä niitä oteta (mä shoppailin ennen netissä haha siks en varmaan tajunnu aikaisemmin)

    mua ei kyl haittaa yhtään tippaakaan ottaa niita vaatteita vastaan ja laitella takas reileihin ja viedä paikalle (mitäköhän ne suomessa sit tekee??).. mun aika käy tosi pitkäks varsinkin sovituskoppi vuoroissa. Ainoo asia mikä tuli mieleen, että ärsyttää on se, että jotkut asiakkaat luulee, että he voivat jättää kaikki myttyyn sinne koppiin ja lähtee kävelemään.. monet kerrat oon ollu et "oh excuse me can you bring me the clothes from the cubicle, please" ja muutaman kerran jotkut ovat vastanneet "but its your job to pick them up" johon oon monesti vastannu "actually its not but never mind have a lovely day"..

    ja siis i like my job. paitsi silloin ku o hirveitä päiviä :)))

    VastaaPoista
  8. nelli, mäkään en tajua mitä ne myyjät Suomessa tekee, jos eivät vie vaatteita paikoilleen... Toi sovituskoppiin jättäminen on varmaan tosi ärsyttävää - mä luulen että se on tavallista varsinkin etelä-Euroopassa, ehkä ihmisille on sieltä sitten tarttunut niitä tapoja. Itse vien ihan englantilaiseen tyyliin ne vaatteet aina myyjälle :)

    VastaaPoista
  9. juuri vähän aikaa sitten kysyin itiksen h&m:ssä myyjältä että voiko vaatteet jättää tähän ja vastasi tosi tylysti että "tässä on vähän täyttä jos veisit paikoilleen". ymmärrän että on täyttä mutta emmä nyt saakeli lähe kymmentä vaatetta eripuolille hm:ää raahaamaan ja teinkin sen saman kun sinä ja jätin ne lähimpään rekkiin kylläkin vilkuillen ettei kukaan näe. ensi kerralla jätän ne myyjälle vaikka sanoisikin että palauta paikalleen

    VastaaPoista
  10. Mä en erityisesti edes muista nähneeni porukkaa "sovituskoppivuoroissa" Suomessa ketjukaupoissa. Täällä kun on yleensä yksi myyjä siinä vähän niinkuin vahtimassa, ja jos ei hiljaiseen aikaan ole, niin koppien vieressä on rekki johon ne jäljelle jääneet vaatteet laitetaan. En minä ainakaan ala etsiskelemään vaatteille paikkaa.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi, heh, you go girl! Hyvä että muutkin ei enää ota tuota myyjien temppuilua omille niskoilleen :)

    Stazzy, aika kumma, mutta ehkä minä sitten käyn Suomessa just niissä kaupoissa missä sovituskoppimyyjiä on. Nehän on kyl just niitä "vahtijoita", en tarkoittanut ketään erikseen siinä. Mutta totta, ei kaikissa kaupoissa heitä olekaan, esim KappAhl ja Seppälä tulee heti mieleen.

    VastaaPoista
  12. Mä kiinnitin huomiota samaan palautuessani Jenkeistä. Siis siellä paikallisessa H&M:ssä ja muissa sovarityypit kysyivät poistuessa, että "Did you find anything?" käsi ojossa epäsopivia varten, ja jos ei ollut jonoa antoivat asustevinkkejä tms. Siis myynninedistämistä pehmeillä keinoilla. Suomessa oon monesti miettinyt, että onkohan sovarityypit tehostettu raakkaamaan varastokamoja rekeille tms typerää ja asiakkaan ja myynnin kannalta jokseenkin pointitonta sen vahtaamisen lisäksi.

    VastaaPoista
  13. Pakko kommentoida tuohon kun kirjoitit miten ei vaikuta siltä että vaatekaupoissa olisi paljon tehtävää. Voin vaatekaupassa töissä olevana sanoa että kyllä on! Koko ajan sovarivuorossakin on purkua, hengarointia, purettavien tavaroiden paikoilleen vientiä tms. Tänäänkin esim. hyvä että ehdin hengähtää sen juoksemisen välissä. Minua ärsyttää suunnattomasti miten yleinen harhaluulo on että myyjät vaan lorvii tai on kassalla.

    Mutta itsekin koen epäkohteliaaksi myyjältä pyytää viemään vaatteet paikoilleen enkä itse sitä harrasta paitsi joskus jos sovari vyöryy vaatteista ja vuori vaan kasvaa eikä millään ehdi viedä niitä kaikkia paikoilleen.

    VastaaPoista
  14. Esikko, toi voi olla totta. Mut harvinaisen typerää myyntipäälliköiltä (tai mitä lie myymäläjohtajia ovatkaan) jos näin on asiat hoidettu ja työntekijät briiffattu. Pehmeät keinot just saavat ihmiset ostamaan enemmän kamaa, ja paremmin tavaran kiertämään. Jos minä omistaisin vaatekaupan pitäisin tasan tarkkaan huolta siitä että kaikki työntekijät ovat vastuullisia myynninedistämisestä.

    jemi, minähän en koskaan ole ollut vaatekaupassa töissä, joten olen perustanut käsitykseni ihan vain siihen mitä olen nähnyt omin silmini kaupoissa. Mutta sinällään mulla ei valitettavasti ole kovinkaan paljon sympatioita vaikka myyjillä olisikin kovasti hommia tehtävänä :) Itse olen ollut pitkään ravintola-alalla töissä (luojan kiitos en enää!) jossa on usein niin kiire ettei edes vessassa pääse käymään. Sellaista se vain on joskus se työnteko :) Mut enmä silti olisi koskaan sanonut asiakkaalle, että esim. "voit kaataa vettä itse, mulla olis vähän kiire", tai "tossa on viinipullo, avaa sinä, tässä olisi aika paljon lautasia vietävänä" :)

    VastaaPoista
  15. Olen samaa mieltä, että on tökeröä sanoa asiakkaalle että vaatteet on vietävä paikoilleen. Kukapa asiakas ensin hikoilee sovituskopissa sovittamassa vaatteita, sitten ottaa muutaman jonka jälkeen veisi ne ei sopivat omille paikoilleen ja sitten vielä menisi jonottamaan kassalle? Jos joku kuitenkin sanoo, että vie paikoilleen..ei siitä mielestäni tarvitse loukkaantua. Myymälässä on yleensä kassoilla tai jossain kohtaa sellainen rekki jonne voi jättää vaatteita. Itse työskentelen vaateliikkeessä, ja voin sanoa että työ on todella raskasta, eikä aikaa ole juoruilemiselle tai kikattelulle! Ja kiitän asiakasta kohteliaasti jos hän viitsii tuoda vaatteita rekille takaisin. Mieluummin näin koska liian usein kerään vaatteita lattioilta tai hirveistä kasoista vaatetelineiden päältä jonne vain heitellään tavaroita. Eli sanotaanko näin, että suomessa on opittavaa niin asiakkailla kuin osalla työntekijöilläkin kuinka käyttäydytään vaateliikkeessä! :)

    VastaaPoista
  16. "Olen sivusilmällä seurannut vaatekauppojen myyjien työtä, ja siinä ei oikeasti näytä olevan kovinkaan paljoa tekemistä. Ravintola-alalla pitkään työskennelleenä olen tottunut siihen että niiden palkkapennosten eteen saa oikeasti juostakin ja huhkia hommia hiki hatussa...."

    Tämä kohta vahvisti epäilykseni siitä, että selkeästi et tiedä mitään vaatekaupassa työskentelemisestä ja harmittavaa, että kehtaat arvostella hatarilla tiedoilla työn rankkuutta. "Sivusilmällä seuraamisesi" on tapahtunut lie sitten missä liikkeissä, mutta hieman typerää yleistää se kaikkiin vaatekauppojen myyjän töihin. Itse olin pitkään vaatekaupassa töissä ja myös se työ oli rankkaa sekä fyysisesti, että henkisesti. Meillä sai ihan samanlailla hiki hatussa juosta päivästä toiseen eikä minkäänlainen juoruilu ja tiskiin nojailu tullut kyseeseen.

    Ja mitä tulee sovituskoppipalveluun: se on ikuisuusongelma. Jos myyjä on yksin osastollansa ja asiakkaita pursuaa joka puolelta ja pitäisi vielä ehtiä hoitamaan annettuja tehtäviä, mitä muuta luulet myyjän toivovan, kuin että asiakas ei jättäisi kaikkia viittäkymmentä sovittamaansa trikooriepua lattialle poljettuna kopin nurkkaan. (Törkeää käytöstä jo silläkin perusteella, että vaate ei "yllättäen" ole oma ennen kuin sen maksaa...) Kun niin kumminkin toistuvasti tapahtuu, siinä hieman saattaa myyjäkin turhautua. Ja yllättäen myyjä ei itse voi vaikuttaa siihen, montako työkaveria siellä pyörii apuna.

    En enää työskentele vaatekaupassa, mutta koska säälin niitä ihmisiä, jotka joutuvat kaltaisiesi asiakkaiden käytöksen kohteeksi, vien vaatteet itse paikoilleen. Ja jos tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja haluaa ne siihen myyjälle jättää, käytöstavat voi siinäkin kohtaa muistaa. Miksi ei voi sanoa, että "anteeksi, mutta en muista mistä otin" tai mitä tahansa ystävällistä sen sijaan, että paiskaa ne ylimielisesti mihin tahansa.

    Halpa hinta tuntuu kelpaavan mutta luonnollisesti se on pois monesta muusta asiasta.

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails