Viime viikko oli pitkistä päivistä ja myöhäisistä kotiintuloista tehty. Mutta aika paljon sitä ehti tekemään silti! Minä, joka en opiskelujen ja liiuntaharrastuksien ohella tee yleensä hirmuisesti muuta, ehdin käymään jopa kaksissa bileissä viikolla.
Tiistaina kävin meidän yliopiston Nordic Societyn iltapippaloissa (Nordic Barissa tietty), syömässä skandinaavista ruokaa, juomassa Kopparbergia, ja turisemassa sekä suomeksi ja englanniksi. En ole muuten tuolla Nordic Barissa ehtinyt vielä käydä kertaakaan aikaisemmin, ihan ok mesta. Yllättävää kyllä, sieltä saa Lapin Kultaa, vaikken ymmärräkään miksi kukaan haluaisi ostaa ko. "olutta" tässä kunnon oluen luvatussa maassa.
Bileissä oli muuten muiden herkkuruokien lisäksi ruisleipää (graavilohen kanssa).... Mmmmmm. Harvinaista herkkua minulle täälläpäin, ja minulle kaikista kaivatuin ruoka-aiheinen asia Suomesta. Nomnomnom. Minulla on itseasiassa ollut parisen kiloa ruisjauhoja kaapissa ja vuoden verran, mutten ole saanut aikaiseksi tehdä siitä leipää vieläkään. Laiska mikä laiska.
Kivaa bileissä oli se, että paikalla oli melkoisesti myös ei-skandinaaveja. Kulttuurirajojen ja omien klikkien ylittävää seurustelua yritettiin tukea erilaisilla leikeillä, ja aika hyvin saatiin ihmiset pitämään hauskaa ja juttelemaan tuntemattomienkin kanssa. Aloitettiin nämä tutustumisleikit Skandinaavibingolla, jonka tein muuten minä :)
Miksiköhän näytän aina niin väsyneeltä kuvissa...
Perjantaina kävin meidän vuosikurssin järjestämässä International Cook-Off -pippaloissa. Tarkoituksena oli tuoda jokin ruokalaji omasta maastaan. Minä tein suomalaista pehmeää omenapiirakkaa. Sai hyvän suosion! Siellä oli muuten aivan tuhottomasti ruokaa, ja kaikkia erilaisia paikallisia herkkuja, Mozambiqista Manchesteriin. Hyvä idea, tosin joidenkin lisäideana oli tehdä koko tilaisuudesta diskoa muistuttavan, joka nyt vähän (minun mielestäni) pilasi tunnelmaa. Mutta minä olenkin jo vähän tylsä vanhus, jota ei enää kova musiikki ja yletön alkoholin läträäminen kiinnosta.
P.S. Kaikki kuvat sieltä Nordic Barista.
Kuulostaapa kivalta! :) Vaikka Lapin kullasta olenkin ihan samaa mieltä, hyi hyi...
VastaaPoistaKuulostaa tosiaan kivalta :)
VastaaPoistaJa Lapin Kultaan sellainen kommentti, että sitä saa myös Notting Hill Arts Clubilta :D Omistaja on suomalainen tai hänellä on jotain Suomiklikkejä..ja on siellä tyhjiä pulloja pöydillä näkynyt, eli kai sitä joku juokin..jostain kumman syystä ;)
Mä muuten kyselin näiltä Lapin Kullan juojilta sen viehätystä. Eivät kuulemma Suomessa sitä joisi, mutta näin ulkomailla pitäähän sitä tukea suomalaisia vientituotteita :) Mä en mun Suomi-promoamistani vie aivan sille asteelle kuitenkaan... Jotain rajaa sentään!
VastaaPoistaMut oon Lapin Kultaa nähnyt myös Brick Lanen Pipelinessa, joka on toinen skandinaavipubi. Kyllähän sitä löytyy.