sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Joululahja tarpeeseen

Tänä vuonna taitaa Suomen joulu jäädä aivan kokonaan väliin. Olen Suomeen menossa marraskuun alusta käymään siinä laseroinnissa, joten olen jo nyt ehtinyt miettiä sopivia lahjoja vanhemmille ja veljelle Suomeen tuotaviksi. Olen miettinyt mös muita joululahjoja...




Joulu on melkoista kulutusjuhlaa, ja siinä hötäkässä usein unohtuu kuinka etuoikeutetussa asemassa me joululahjoja metsästävät ja saavat oikein olemme. Kaikilla ei ole yhtä hyvä olla. Tänä vuonna olen päättänyt laittaa osan joululahjasäästöistäni hyvään tarkoitukseen. Osallistun joululahjakeräykseen, ja toivon näin auttavani jonkun joulua vähän onnellisempaan suuntaan.

Itse osallistun tähän projektiin, jossa kerätään joululahjoja Itä-Euroopan köyhille perheille. Perheillä ei ole rahaa ruoan tai asumisen jälkeen oikeastaan mihinkään muuhun ylimääräiseen, ja lapset eivät ole välttämättä koskaan saaneet mitään oikeaa omaa lahjaa. Tänä jouluna lahjoitan heille joulumieltä omalla panoksellani. Oman osallistumiseni lisäksi järjestän ko. keräyksen myös omassa yliopistossani, ja toivon että edes muutama paketti saataisiin aikaiseksi ilahduttamaan vähävaraisia lapsia.

Jos haluaisitte osallistua johonkin tälläiseen niin Suomessakin on näitä keräyksiä, ja paljon! Esimerkiksi Joulupuu-keräys on hyvällä asialla ja pyrkii keräämään joululahjoja lastensuojelun alaisille lapsille ja nuorille. Näitä keräyksiä ilmeentyy marraskuun ja joulukuun aikana monissa eri paikoissa, ainakin suuremmissa kaupungeissa. Lisäksi seurakunnat ovat yleensä aktiivisesti mukana eri joululahjakeräyksissä, ja vievät joululahjoituksia orpokoteihin ja vähävaraisille perheille. Kannattaa kysäistä lähiseurakunnista, josko näin voisi viedä joulumieltä oman lähipiirin ulkopuolelle. Pienikin lahjoitus voi olla suuri ilo toiselle. 

Meinaatteko osallistua mihinkään hyväntekeväisyyteen joulun kunniaksi?

4 kommenttia:

  1. Minä ajattelin viime vuonna osallistua tuohon Joulupuu -keräykseen, mutta kun näin sen joulupuun, suoraan sanottuina vähän petyin. Kaikki lahjat olivat suunnilleen tällaisia: H&M:n lahjakortti, 50 euroa. Itselle melkein tuli paha mieli, minusta tuntuu vähän sopimattomalta toivoa tuntemattomilta lahjakortteja ja lisäksi 50 euroa on ainakin minusta iso summa yhteen lahjaan, tai sitten meillä perheessä harrastetaan ihan halpislahjoja.

    VastaaPoista
  2. On toi aika paljon toivoa minunkin mielestäni. En mä vanhemmillenikaan anna lahjoja yli parilla kympillä. Lahjakortit sinällään on mielestäni ihan ok, mutta aika persoonattomia. Itse en sellaista ostaisi.

    Katso kummiskin joulupuuta uudestaan tänä vuonna, ehkä siellä olisi jotain kivempaa ja pienempää, antaahan ne lahjoja pikkulapsillekin jotka tuskin toivovat mitään ylikallista. Legopakettia tai nukkea tms.

    VastaaPoista
  3. Jos jouluta ei toivo muuta, kuin että saisi parit uudet vähän muodinmukaisemmat releet, on H&M:n lahjakortti aika hyvä tapa sanoa se ilman, että joutuu kehittämään nyyhkytarinaa siitä miten kuljetaan verkkareissa kun farkut jäivät pieniksi tms.

    Vanhempien parin kympin lahjat on yksi asia, lahja ihmiselle jolle ko. lahja on vuoden ainoa nautinto on toinen.

    VastaaPoista
  4. Kai, ihan totta tuo jos ajattelee tuolta kantilta. Vanhemmilla kun on luultavasti jo kaikkea mitä tarvitsee, ja itsekin ostan vain lähinnä muistamisen kannalta. Eivät he oikeastaan toivo minulta mitään muuta kuin jouluksi kotiin tuloa :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails