Lontoon yksi harmittavimmista asioista on se, että täällä olisi kauheasti kaikenlaista tekemistä, ja kauheasti kaikenlaista näkemistä, vaan pitkät matkat ja suurkaupungin elämän muut hektisyydet johtavat usein siihen ettei oikein mihinkään ehdi mennä.
Joka vuosi Norjan hallitus lahjoittaa Lontoolle jättimäisen joulukuusen, joka pystytetään Trafalgar Squarelle. Halusin tänään käydä sen valojen syttysseremoniassa, katselemassa nättejä maisemia ja kuuntelemassa joululauluja, näin joulukauden alkajaisten kunniaksi. Mutta tylsä opiskelu joutui tällä kertaa viemään voiton. Kuten joutuu viemään voiton ensi viikon itsenäisyyspäivän juhlinnasta ja saunomisesta suomalaisella merimieskirkolla. Noh, tulipahan opiskeltua, ja tuleepahan opiskeltua ensi viikollakin.
Näitä tapahtumia riittää joka sormelle ja varpaalle joka päivälle ja pitää vaan valikoida tärkeimmät jutut.
Itse söin joululounaan viime vuonna tuolla merimieskirkolla ja se oli valtava pettymys. Nettisivuilla mainittiin, että kyseessä on buffet, mutta ei se mikään buffet ollut.
VastaaPoistaJoku laittoi jo haalentuneen, lähes kylmän, ruuan lautaselle ja mätti siihen mielensä mukaan puolukkahilloa tmv. Olen vege ja ruokarajoitteinen, joten siksi suosin buffetteja. Noh, eipähän tarvi sinnekään enää mennä! ;)
Voi harmin paikka :( Jos menee sinne saakka ja haluaa vartavasten fiilistellä suomalaista joulua niin onhan toi kova pettymys :( Varsinkin jos on vege niin rajoitteita on vieläkin enemmän... Noh, ehkä sitä pystyy kotosalla tekeen paljon paremmat suomalaiset safkat sitten.
VastaaPoistaMä en oo siellä ikinä syönyt, mutta eipä kai tarvii sitten mennä :)