Aloitin aamun riisipuurolla perinteiseen tapaan ja tein pellillisen joulutorttuja. Vähän erikoisemmin jatkettiin sitten kihlatun perheen kanssa päivällisellä kunnon pihviravintolassa, jossa itse mutustin sisäfileen surf&turf -tyyliin, ja herkullisen jättimäisen appelsiinisuklaavohvelikakun jätskillä. Aikamoinen joulupäivällinen. Lähdettiin sitten kihlatun sisarenpoikien luo vielä leikkimään, ennen kotio paluuta. Tarkoituksena oli vielä nautiskella illalliseksi kotosalla ruisleipää, savustettua lohta, ja pipareita homejuuston ja glögin kera, suomalaiseen tyyliin, mutta ollaan niin täynnä että taitavat jäädä huomiseen.
Päästin yhden pikkuveijarin leikkimään kamerallani. Aika hauskoja.
Tämä oli muuten hauska peli - noita jääkuutioita piti hakata yksi kerrallaan vasaralla pois, niin että jääkarhu ei tippuisi lautalta pois. Perheen pienimmäinen veijari käsitti pelin tosin niin että jääkarhu piti tiputtaa lautalta.
Tänään jaettiin illalla pari lahjaa toisillemme, vanhempieni lahjat minulle ja kihlatulle, sekä meidän lahjamme toisillemme. Minulle possupyjama ja suklaata, hänelle villasukat ja Peter Gabrielin uusin CD. Huomiseksi aamuksi englantilaiseen tapaan jäävät sitten muut, ja kuulemma saadaan tapaninpäivänä vielä pari lahjaa lisää. Kiva saada näitä näin tipoitellen :) Taidanpa ostaa päräyttää itselleni vielä Emut, natureshopin alesta!
Eikä vielä päästä joulunvietosta eroon. Huomenna kihlatun enolle viettämään sukujoulua, tapaninpäiväksi vielä hänen äitilleen lisää sukuloimaan. Kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy