Joulutohinat alkavat jo kovalla vauhdilla täällä. Täällä Lontoossahan kauppojen ensimmäiset joulukoristeet ja jouluiset näyteikkunat ilmestyivät jo elokuun puolivälissä, minä olen nyt pikkuhiljaa päässyt meininkiin mukaan. Oikein kiva jouluinen tunnelma oli jo muuten kaupungilla!
Kivana eleenä shoppailijoille jaettiin ilmaisia paahdettuja kastanjoita ja kyytipojaksi glögiä, ja viihdykettä viktoriaanisten joululaulujen muodossa. Vaikkei tämä parivaljakko mikään mahtava taidekokemus ollutkaan kuuntelin mielenkiinnolla pari laulua siinä sorminakkejani lämmitellessä. Kaupungilta sai ostettua myös hog roastia asiaankuuluvien lisukkeiden (omenaa ja sage-stuffing). Nom nom.
Kävin itseasiassa ihan vain pienillä ostoksilla ja mukaan tarttui kaikenlaista pientä kätevää, sekä pientä jouluista. Keksin pikkuveljen tyttöystävällekin pikkulahjan, ja ostin myös ison joulutähden muiden ostosten muassa. Kiva pikkujuttu oli myös tuo joulusukka, jossa oli täytteenä kaikennäköistä kosmetiikkanäytettä ja joka tuli freebienä mukaan Superdrugista. Nyt se roikkuu tuossa kaapin ovessa joulukoristeena, ja toivossa että joku tietty minun kanssani elävä henkilö, joka tätä blogia usein lukee, innostuisi sitä täyttämään... Niin että vink vink ;)
Uu ihana tuo sukka! Saako sen vaan jonkun tietyn ostoksen yhteydessä vai miten? Pitääpä käydä ensi viikolla vilkaisemassa paikallisessa :)
VastaaPoistaTäytyy tulla tänne kiittämään kaikista kivoista vinkeistä, joita olet laittanut blogiisi. Palasin muutama päivä sitten viikon Lontoo-reissulta, eikä tämäkään keikka jäänyt viimeiseksi.
VastaaPoistaEnsimmäisellä reissulla tuli kierrettyä kaikki pakolliset turistinähtävyydet, mutta tällä kertaa pääsimme kaveriporukalla astetta syvemmälle brittien ja lontoolaisten elämään. Tulostin mukaan useampia blogistasi löytyviä vinkkejä: mm. "Shoppailijan paratiisi - Lontoo" tuli hyödynnettyä. Muutenkin kirjoituksiasi on tosi kiva lukea - ne auttaa seuraavan reissun odottamisessa! :)
Ihanaa joulun odotusta!
Terkuin,
Ida
Poppet, toi sukka tuli kylkiäisenä Nivea-ostoksista. Lempparituotteet Nivean Q10 oli hyvässä alennuksessa joten nappasin pari mukaani, ja Nivean esittelijä tuli juoksemaan perääni tuon sukan kanssa kun huomasi kantamukseni :)
VastaaPoistaIda, hei tosi kiva juttu että mun vinkit on auttanut sinua Lontoon matkailussa :) Ihanaa joulun odotusta myös sinne ja tervetuloa uudestaan Lontooseen käymään :)
Tuon viimeisen lauseen perusteella täytyy kysyä, että osaako kihlattusi hyvinkin suomea? :)
VastaaPoistaEi osaa suomea ollenkaan, mutta lukee täällä Google Translatorin avulla :) Eikä kuulemma meinaa täyttää mun joulusukkaa :(
VastaaPoistaHeh, toivottavasti edes suunnilleen saa käsityksen, mistä kirjoitat, ei ihan aina tuon googlen kääntäjän kielitaito ole oman kokemuksen mukaan riittänyt :) No höh, onpa reilua jos ei mitään aio laittaa joulusukkaan, vaikka niin huomaamattomasti rivien välistä vihjasit :)
VastaaPoistaJeps, se translator heittää joskus aina aika omituista juttua, ja varsinkin vähääkään kirjakielen ulkopuolista kielenkäyttöä se ei edes tunnista. Mut yllättävän hyvin siitä saa sen pääasian selville. Mä autan sitten jos se jotain tiettyä ihmettelee :)
VastaaPoista