tiistai 8. helmikuuta 2011

Karvankiskontakokemuksia



Joululahjana tuli tälläinen vempele (Philips SatinPerfect HP6574), ja nyt sitä on tullut hammasta kiristellen testailtua useampia kertoja. Niinkuin sanotaan, kauneuden eteen tulee kai vähän kärsiäkin. Mutta vähän käyttökokemuksia tästä laitteesta, ehkä auttaa ostopäätöksissä.

Vaikkei minulla ole ikinä aikaisemmin ollut epilaattoria tiesin että ne sattuvat ja silti olen pitkään jo halunnut ko. laitetta kokeilla. Ekaa kertaa kun käytin tätä luulin että siihen se sitten jäikin, tuntui nimittäin todella pahalta. Löysin kuitenkin paketista aloittelijoille tarkoitetun vaihtopään, joka vähensi kipua huomattavasti. Vaikkei se mukavalta tunnukaan, nyt se oli ihan siedettävää. Tuntui lähinnä nipistelyltä. Jälki on ihan hyvää - suurimman osan karvoista se nappaa mukaansa. Epilaattorilla ei kai ikinä saa yhtä sileää jälkeä kuin sheivaamalla, mutta pitemmän aikaahan tämä karvattomuus kestää. Vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan muita kuin sääriä, saapi nähdä ilkeääkö mitään muuta alistaa tälle kokemukselle. Hidasta puuhaa muuten - minulla kestää sääriparin hoitelemisessa 20-25 minuuttia.

Kivaa juuri tässä epilaattorissa on juuri nuo tavallisen pään mukana tulevat vaihtopäät - kaksi erilaista hierovaa päätä (aloittelijoille), ja ladyshaver-pää. Kaikki toimii hyvin. Mukaan tulee myös pattereilla toimiva ohut miniepilaattori jota voi käyttää vaikka kainaloihin tai muotoiluun. Kätevästi mukaan tulee myös matkapussi johon mahtuu kaikki epilaattorivekottimet. Epilaattorissa on myös kätevä valo,joka auttaa näkemään epiloidessa minne pitäisi seuraavaksi suunnistaa.

Ainoa huono puoli tässä nimenomaisessa mallissa on se että tämä ei ole johdoton (vaikka näin luulin). Käsittääkseni tästä on tehty uudempi malli, jossa on mahdollisuus ladata akku, joten sitä suosittelisin ehkä tätäkin enemmän.

Kaikenlaista sitä tuleekin tehtyä kauneuden eteen!

4 kommenttia:

  1. Uh. Minä en ole ikina epiloinut ja taidan jatkossakin jatkaa ihan vaan sheivaamalla. Olen ajatellut että ei se kuitenkaan niin vaivalloista ja aikaavievää ole kun tekee esim. aina kun pesee hiukset ja antaa hoitoaineen vaikuttaa. Eikä ainakaan satu...

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään epilaattorista :) En tosin vie sitä lähelle mitään muita osia kuin sääriä, yh. Siihen kipuun tottuu yllättävän nopeasti, ja sitten siitä alkaa jopa pitää! Mutta oon huomannut, että kun epiloi kerran viikossa, niin seuraava kerta on aina helpompi. Pidemmän tauon jälkeen nipistelee enemmän. Oon jopa päässyt siihen tilanteeseen, että joskus se mokoma laite kutittaa :D

    Lisäksi karvojen kannattaa oikeasti olla vaan sen 0.5-2mm pitkät (tai mikä onkaan minimi, mulla taitaa olla toi puoli milliä), koska jos on yhtään pidemmät niin taas sattuu enemmän. Kai se jotenkin ensin venyttää sitä karvaa ennenku nyppää pois, jos siinä kerta on pituutta jota venyttää.. Dunno. Aika pian vaihdoin itse siitä aloittelupäästä pois, ainakaan muutamia vuosia vanhan Braunin epilaattorissa eri päiden ero ei oo kovin suuri :)

    Toki sheivaus on sitten tukena epiloinnille, mutta yksin kun asun niin talvisin en paljon jaksa säärille höylää näyttää, pelkkä tää suriseva laite riittää.

    VastaaPoista
  3. Tessa, noin makin teen yleensa, mutta hyva pointti tassa epiloinnissa on se ettei tarvitse hoylailla turhan usein.

    bubble, hei tosi hyva tietaa. Ma oon ehka vahan liikaakin antanut karvojen kasvaa epilointia varten, ja olisi varmaan ihan hyva kokeilla tuolla minimimitalla. Kiitti vinkista! Toi on muuten totta etta mita enemman epiloi, niin sita vahemman se sattuu. Tatyy vaan kestaa se alun nipistely.

    VastaaPoista
  4. Mä en ole kans itse ikinä kokeillut epilointia, oli kiva lukee sun kommentteja ko. laitteesta! Epilaattori jää siis vielä harkintamyssyyn :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails