maanantai 30. syyskuuta 2013

Meikkipussissa

Itse tykkään kauheasti näistä erilaisista "sisältö"-postauksista. Laukun sisältö, meikkipussin sisältö, kirjakaapin sisältö, you name it. Jokin siinä on hauskaa tirkistellä mitä sieltä muitten kätköistä löytyy, ja bongailla tuttuja tuotteita ja tavaroita. Ajattelinkin siis pitkästä aikaa tehdä tälläisen meikkipussisisältöpostauksen. Jossain vaiheessa haluaisin toteuttaa muitakin "sisältö"-postauksia, esimerkiksi jääkaapista, mutta jätetään ne nyt tällä kertaa hamaan tulevaisuuteen.
 
 

 
Meikkailen yleensä sängyllä, siinä kun on sopiva paikka levitellä meikit ympäriinsä, istuskella rauhassa, kohtuullisen hyvässä mutta epäsuorassa valossa. Arkipäivämeikit majailevat Body Shopin meikkilaukussa, muutenhan minulla on isompi pakki loppumeikeille.
 
 
 
 
Meikkivoiteen sijasta käytän Everyday Mineralsin mineraalimeikkipohjaa tai Lumenen CC-voidetta. Jälkimmäistä useammin nykyään, olen innostunut näistä BB- ja CC-voiteista. Peiteaine on Helena Rubinsteinin Magic Concealer, ja silmänalusille käytän HR:n Eye Urgency (tms.) peiteainetta. Jälkimmäinen siis erityisesti omena-alueelle tarkoitettu peiteaine, vesimäisempää kuin tavallinen peiteaine.
 
HR:n poskipunaa, Pick over Peach, vetelen poskipäille ja silmäluomille, ja ripsivärinä on Diorin New Look. Kulmakarvat kuosiin Lumenen kulmavahalla ja huuliin Juicy Tubes Mangue. Persikka värinä on minusta ihan kevät- ja kesäjuttuja, mutta täällä kun on ollut niin aurinkoiset säät edelleenkin, en ole vielä viitsinyt siirtyä syksyväreihin meikeissä. En ole siirtynyt vielä syksyisempiin juttuihin vaatteissakaan...
 
Jos oikein laittaudun niin sitten laittelen vielä hohtopuuteria poskipäille ja kulmaluulle, HR:n Fairy Dust (ikivanha sesonkituote) ja YSL:n valokynää silmänalusille, poskipäille, amorinkaareen, otsaryppyihin ja kulmaluulle.
 
Tälläisiä. HR:n tuotteet taitavat olla suosituimpia omassa meikkipussissani, ja sitten seuraavaksi Lumene tai YSL. Täytyy kyllä sanoa että aika samanlaista tämä meikkaus on ollut vuosikausia, muistan tehneeni vastaavanlaisen postauksen useampi vuosi sitten ja melkeinpä samat tuotteet löytyivät meikkipussista silloinkin! Löytyikö teiltä mitään samoja lemppareita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails