tiistai 25. helmikuuta 2014

Viime viikon kuulumisia

Tälläisiä täällä viime viikolla!
 

Koko viime viikko meni lähinnä olympiahulinoissa. Aamulla telkkari auki, ja jotain olympialaista päälle. Erityisesti innostuttiin laskettelu ja lumilautailulajeista, jääkiekosta ja jääradoilla hurjastelusta, mutta curling (jota näytettiin jatkuvasti Brittien hyvän menestyksen takia) oli ehkä turhin laji koko kisoissa. 



Käytiin uimassa vauvan kanssa taas. Vauva rakastaa uimista ja pikku sukeltelu sujui jo vähän paremmin. Kova tungos vaan kun paikalla tuntui olevan koko paikkakunnan lapset talvilomallaan.
 




Löysin tuollaisen ulkoilmapunttisalin läheisestä puistosta. Kävin siellä reippailemassa pari kertaa, paljon hauskempaa olla ulkosalla kuin jossain hikisessä salissa. En muuten ole tainnut ikinä käydä missään punttisalilla, ulkoliikunta miellyttää minua paljon enemmän. Yhdellä reippailukerralla törmäsin kävelykilpailuun.



Olen ihan koukuttunut tähän kirjasarjaan. Kunnon chick lit hömppää, mutta kiviajalle sijoittunut. Tätä tiiliskivimäistä kolmatta osaa olen lueskellut koko kuukauden, ja vielä muutama kappale jäljellä. Olen lukenut ihan hävyttömän vähän viime vuosina ja ajattelinkin jos tänä vuonna yrittäisi lukea kirjan kuukaudessa.
 




Käytiin TGI Fridaysissa miehen yliopistokavereiden kanssa ja syötiin monsteri-hampparit. Vauva söi tarjoilijan tuomia kurkku- paprika- omenatikkuja - kuulemma vauvanruokaakin olisi saanut. En tiedä kuinka tavallista tämä on Suomessa, mutta täällä joissain ravintoloissa ja kahviloissa saa vauvan- lapsenruoat ilmaiseksi vanhempien syödessä. Ihan kätevää! Kukaan ei halunnut jälkkäriä joten meikä teki oman popcorn-sundaynsa kotona. Nam nam. Vaniljajätskiä, popkornia, brownie- ja suklaakeksipaloja, suklaakastiketta ja toffeesiirappia.



Ensimmäinen manikyyri sitten vauvan syntymän! Lähes puolitoista viikkoa kestäneet kukat jatkavat voittokulkuaan. Muutama nuupahtanut löysi tiensä roskakoriin, mutta suurin osa kaverilta saadusta kimpusta ilahduttaa meitä edelleen.

2 kommenttia:

  1. Voi että kun sulla on ihan blogi! Eksyin blogilistan kautta ja täytyy sanoo, että ilta menee varmaan sun kirjotusten parissa:)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails