perjantai 18. huhtikuuta 2014

365 tavaraa vuodessa: Tammikuun tavarat

Muistatteko kun vuodenalussa mainitsin alkavani raivaamaan kaikenlaista turhaa tavaraa täältä meiltä pois yksi tavara päivässä periaatteella pois. No, jotten voisi huijata (itseäni) ja sitten vuoden lopussa onnitella kuinka hyvin projekti menikään (vaikka tavaroita olisi lähtenyt vähemmän kuin sata), päätin ottaa kuvan jokaisesta tavarasta jonka heitän pois. Osa on ihan yksittäisiä, ja osa isompia osioita jotka on niputettu yhteen. Vähän fiiliksestä ja omasta jaksamisesta riippuen.

Tässä listaan pikaisesti nämä, ihan vain mielenkiinnosta mitä kaikkea roskaa sitä kotiin kertyykään ja mistä voi ihan hyvillä mielin luopua. Kirjoitan mukaan myös mistä tavara tullut, miksi siitä päädyttiin eroon ja minne se matkasi meidän kodista. Ihan kaikkia en muistanut kuvata alkukuun innostuksessa, mutta ei sen niin väliä. Kirjoitin sentään ylös.


 
1. Vauvan matkasänky, saatu 2nd handina, tuoksui ummehtuneelta, roskiin.
2. Vauvan baby walker, saatu 2nd handina, tarpeeton, hyväntekeväisyys.
3. Vauvan liukumäkilelu, saatu 2nd handina, tarpeeton, roskiin.
4. Juustoveitsisetti, joululahja, tarpeeton, lahjoitettu.
5. Tagine, joululahja, tarpeeton, lahjoitettu.
6. Korurasia, syntymäpäivälahja, ruma, hyväntekeväisyys.
7. Sohvanrahi, saatu 2nd handina, vaurioitui vintillä, roskiin.
8. Alumiininen uunivuoka, joululahja, tarpeeton, lahjoitettu.
9. Tämän vuoden saadut joulukortit, osa leikelty ensi vuoden pakettikorteiksi, loput roskiin.
10. Äitiyshousut, saatu 2nd handina, liian isot, ebay.
11. Äitiyshousut, saatu 2nd handina, liian isot, ebay.
12. Äitiyshousut, saatu 2nd handina, liian isot, ebay.
13. Lehmätossukat, joululahja, liian pienet, ebay.
14. Crib bumper (kehdon reunapehmuste), saatu 2nd handina, tarpeeton, hyväntekeväisyys.
15. Muovilaatikko, talon peruja, ruma ja tarpeeton, roskiin.



16. Rantakassi puukukista, ostettu 2008, tarpeeton, hyväntekeväisyys.
17. H&M liituraitapuku, ostettu 2007, liian pieni, hyväntekeväisyys.
18. Door jumper (ovenaukkoon laitettava hyppykiikku vauvalle), saatu 2ndhandina, tarpeeton, hyväntekeväisyys.
19. Kaari Utrion Vaskilintu- kirja, ostettu 2009, luettu, lahjoitettu kaverille.
20. Pinkka vanhoja lehtiä, luettu, roskiin.
21. Pinkka vanhoja vaatteita, peräisin teinivuosilta, tarpeettomia/liian pieniä/ei omaa tyyliä, hyväntekeväisyyteen.
22. Kuulokkeet ja meikkirasia, peräisin teinivuosilta, rikki/huonot, roskiin.
23. Uikkarit, kulahtanut, ostettu uudet, roskiin.
24. Kaksi kuivashampoota, ostettu 2013, väriltään epäsopivat, roskiin.
25. Kasa vanhoja eriparisia henkareita, tarpeettomia, roskiin.
26. Stokke Tripp Trapp pehmustin, vanhan mallinen, saatu 2nd handina, tarpeeton, ebay.
27. Kasa vanhoja kosmetiikkatuotteita, tarpeettomia, roskiin.
28. Jääkaapista hilloja sun muita purnukoita, jääneet syömättä, roskiin.
29. Kasa vanhoja vero/pankki/työpapereita, roskiin.
30. Iso kasa vanhoja luentopapereita yliopiston alkuvuosilta, tarpeettomia, roskiin.
31. Pino vanhoja ammatinvalintaoppaita, tarpeettomia, roskiin.



Aika uskomaton määrä roinaa. Piakkoin pitäisi tulla toinen päivitys helmikuun tavaroista - sen kuukauden teemaksi otin vaatekaapin läpikäymisen. Ehkä jonkun kuukauden projektiksi pitäisi ottaa totaalinen ostolakko, jotta tavara ihan oikeasti vähenisi talosta. Tai väheneehän se tietenkin, en mä nyt niin paljoa shoppaile per kuukausi ettäkö tilanne olisi projektin aikanakin plus-miinus-nolla, mutta tekisihän se isomman vaikutuksen.

Onko kukaan muu muuten tekemässä samaa 365 tavaraa vuodessa projektia? Jos ootte niin miten menee?

(Okei, tämä ei ehkä ole inspiroivin postausidea/projekti/sarja, mutta kuten pari postausta sitten mainitsinkin, mun blogi=mun hiekkalaatikko ;) )

6 kommenttia:

  1. Tuolla lailla tuo toimiikin, sillä tuossa yksi päivässä -haasteessa on porsaanreikänsä. Satoja tavaroita saa heitettyä pois vain raivaamalla sellaista roskismatskua kotoaan. Siun tapa toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta. Ja käsittämätöntä paljonko tuota roskismatskua löytyykin. Huoh. On mulla kyllä ihan hyvääkin tavaraa, syystä tai toisesta jäänyt käyttämättä, jota vaan täytyy roudata hyväntekeväisyyskauppoihin tässä keritessä.

      Poista
  2. Erittäin hyvä idea lisätilaa kaipaavalle...aloitan heti huomenna!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on tosi hyvä projekti! Kannattaa kokeilla. Täytyy kyl sanoa että vaikka meiltä onkin jo lähtenyt paljon tavaraa eteenpäin, niin kyllä sitä vieläkin löytyy ihan riittämiin...

      Poista
  3. Hitsi, mun pitäisi kyllä myös... Meillä on iso vintti, jonne mahtuu ihan liikaa roinaa! Katsotaan, saisinko aikaiseksi. Mutta ei musta tämä ole tylsä aihe, on aika kiinnostavaa itse asiassa nähdä, mitä muut pitävät tarpeettomana tai rumana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jo heittänyt aika paljon tavaraa pois, mutta edelleen tuntuu siltä että ihan samalta täällä meillä näyttää. Liikaa tavaraa edelleen. Tee ihmeessä sama projekti, tää on ihan kiva :)

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails