tiistai 10. kesäkuuta 2014

11 kysymystä ja päivänasu viikonlopulta

Sain taannoin haasteen Meriannelta. Okei, onhan tässä mennyt jo vähän aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai mitä. Kuvituksena päivänasu vauvan yksivuotissynttäreiltä.

 
 
  1. Mikä kirja on sinulle merkinnyt paljon, ja miksi? Hmm. Vaikea kysymys. Olen lukenut monia hyviä kirjoja, ja monia vaikuttavia kirjoja. Ehkä eniten merkitsevä kirja(sarja) on ollut Jean Auel-Untisen Maan Lapset kirjasarja. Ei sen takia että se olisi erityinen kirjallisuuden riemuvoitto (mitä se ei ole), tai ettäkö se olisi erityisen elämäämuuttava (mitä se ei ole), mutta olen lukenut sen useampaan otteeseen teini-ikäisenä, ja se edelleenkin jaksaa viihdyttää. Tässä kysymyksessä selkeästi nyt haettiin jotain vähän syvällisempää vastausta...
  2.  
     
  3. Mikä sinulle tekee kodista kodin? Minulle kodista kodin tekee sen että siellä asutaan. Minun kotini on siellä missä matkalaukkukin, ja minulla on ollut monta kotia. Matkoilla kutsun hotellia kodiksi, Suomessa ollessa vanhempien mökkiä/asuntoa kodiksi, ja niin edelleen. Omaan kotikotiin on tottakai aina ihan erilaista tulla, sillä siellä on kaikki omat mukavuudet.
  4.  
     
     
     
  5. Jos voittaisit lotossa, miten luulet rahan muuttavan elämääsi? Meillä olisi omistusasunto jostain kivalta alueelta, ottaisin sijoittamisen harrastukseksi ja vaatekaapista löytyisi muutama luksuslaukku enemmän. Tekisin mahdollisesti vähemmän työtunteja, ja perustaisin yrityksen. Antaisin miehelle rahaa että hän voisi toteuttaa yritysideansa. Ottaisin rennommin, ja toteuttaisin enemmän omia kiinnostuksenkohteitani.
  6.  
     
  7. Kun bloggaamisen aikanaan aloitit, mitä halusit blogillasi saavuttaa? Ovatko tavoitteesi muuttuneet ajan kuluessa? Tykkäsin kauheasti blogeista, ja ajattelin että olisi tosi kiva itsekin kirjoitella. Halusin ottaa tyylikuvia että saisin pukeutumista kehitettyä ja harjoittaa kirjoitettua suomenkieltäni. Suomenkieleni on kehittynyt, ja harrastuksesta on tullut todella rakas. Tämä on vähän niinkuin päiväkirja johon on kiva aina silloin tällöin palata lueskelemaan. Ehkä se on muuttunut että olen tavannut muutamia ihmisiä blogin kautta, ja blogikaveruus on ollut todella kiva lisä tähän harrastukseen, ja niitä saisi tulla enemmänkin. Ehkä siis se yhteisöllisyyden hakeminen on jotain mikä on tullut lisätavoitteeksi pelkän kirjoittelun ja kuvailun lisäksi.
  8.  
     
     
     
  9. Mikä on bravuurisi keittiössä? Ööö, mulla ei ole bravuureja keittiössä. Olen aika surkea kokkailija. Feta-tomaatti-basilika-pasta oli aikaisempi bravuurini, nyt sitä on tehty niin paljon että mies ei enää suostu sitä syömään.
  10.  
     
  11. Mikä on unelmiesi lomakohde? Joku aurinkoinen rantalomakohde. Tällä hetkellä juuri se kelpaisi! Olen itsesiassa unelmoinut kunnon löhölomasta jo useamman vuoden.
  12.  
     
  13. Oletko siisti vai sotkuinen ihminen? Onko se iän karttuessa muuttunut? Sotkuinen, valitettavasti. Ehkä nyt kun alan käymään töissä voisin palkata siivoojan tekemään osan hommista, korpeaa sielua jynssätä keittiötä ja vessan lattioita.
  14.  
     
     
     
  15. Oletko kaupunki-ihminen vai maalaissielu? Kaupunki-ihminen ehdottomasti. Maaseudulla on kiva käydä, mutta pitkään oleskelu tylsistyttää.
  16.  
     
  17. Kuka on lempinäyttelijäsi? Miksi? James McAvoy, koska skottiaksentti ja naama. Ewan McGregor toimii myös.
  18.  
     
  19. Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut vanhemmiltasi? Ehkä se että aina kannattaa yrittää, olipa kuinka epätodennäköistä että se onnistuisi eikä maahan saa jäädä makaamaan. Ja se että serendipity (elämän yllätyksellisyys) usein muokkaa elämää enemmän kuin omat valinnat.
  20.  
     
    Jakku Hobbs, paita Malene Birger, farkut H&M, vyö Michael Kors, kengät Massimo Dutti
     
     
  21. Missä toivot olevasi kahdenkymmenen vuoden päässä? Terveenä, urani huipulla, kahden tai kolmen lapsen äitinä. Menestyksellinen sivuyritys myöskin handussa.


Ihan hauskoja kysymyksiä. Näihin on ihan kiva vastata vaikken yleensä jaksakaan tehdä koko haastetta 11. asian ja 11. haasteen kera. Kävisi melkein työstä sellainen, omalla ajalla en ihan niin koviin panoksiin pysty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails