lauantai 21. kesäkuuta 2014

Positiivinen viikko

Minut haastettiin facebookissa tekemään tämä nyt kiertänyt positiivisuushaaste. Arkikuvahaastekin tuli muinoin, mutta sitä en tainnut muistaa milloinkaan toteuttaa, se on nyt tullut uudella kierroksella blogimaailmasta. Positiivisuushaaste kuulosti kuitenkin heti sen verran kivalta että sen meni (melkein) heti toteutukseen. Jos ette tästä ole vielä kuulleet, niin siinä pitää listata joka päivä viikon ajan kolme asiaa jotka ilostuttavat päivää, ja minähän listasin.


 
Maanantai:
1. Herätys kello seitsemän jälkeen iloisella piipityksellä sängynpäästä - onnellinen ja hyvinnukkunut vauva.
2. Uuden Economist lehden avaaminen aamuiselle työmatkalle.
3. Lounastunnin kävely Thamesin rantaa pitkin auringonpaisteessa.
 
Tiistai:
1. Aamu alkoi 10 minuutin köllimisellä vauvan kanssa sängyssä.
2. Koin jotain uutta - osallistuin (yleisön seassa) paikallisen parlamentin väittelysessioon.
3. Söin lounasta puiston partsilla, nauttien auringosta.
 
Keskiviikko:
1. Herkullinen aamiainen - soijajugurttia, mansikoita, mustikoita, pekaanipähkinöitä ja hunajaa.
2. Söin suomalaista ruisleipää pitkästä aikaa.
3. Kotimatkalla kävelin junasta suoraan bussiin, ei tarvinnut odottaa hetkeäkään.


 
Torstai:
1. Meillä oli tiimipiknikki työporukan kanssa puistossa.
2. Kotiintulo hymyilevän vauvan luo.
3. Mies teki hyvää lasagnea Gordon Ramseyn reseptillä - nam!

Perjantai:
1. Vauva heiluttaa niin söpösti heiheit kun lähden aamulla töihin.
2. Näin söpöjä vauvajoutsenia St James's Park puistossa.
3. Tuhlasin hasselpähkinä-soijamaito-jäälatteen, nam. 

Lauantai:
1. Vauvan vierestä herääminen.
2. Ei enää hammaslääkäriä ennen seuraavaa rutiinitarkastusta. Kuulemma 6kk kuluttua nähdään taas - mä veikkaan että siitä tulee ainakin vuosi... Heh.
3. Vaahtokarkkien paahtaminen kaasuhellalla - aika herkkuja suklaapäällysteisten digestive-keksien välissä!



Sunnuntai:
1. Mukava isänpäiväillallinen Pizza Expressissa.
2. Vauva nukkui 4 tunnin päiväunet, joten ehdittiin tekemään vaikka mitä hyödyllistä.
3. Vauvalla oli söpö mekko, ja minulla hauskat housut.

Tämä oli muuten yllättävän vaikeaa. Ehkä jopa hälyttävä asia jos illan suussa on hankala muistaa kolmea mukavaa hetkeä päivästä, asia jolle pitäisi tehdä jotain. Se arkielämä kun on sitä mitä jurnuttaa päivästä toiseen. Eli näin loppukaneettina voisin sanoa että kiva haaste tehtäväksi. Lista on tosiaan viime viikolta, jos tällä viikolla olisi tehnyt listan olisi se varmaan näyttänyt todella erilaiselta. Sen verran ärsyttävä viikko tosiaan takana, että ehkä tälläinen postiivisuuslista olisi tehnyt siitä vähän kivemman... No mut, oletteko tehneet näitä haasteita facebookissa ja mitäs tykkäsitte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails