Perhepiknikki kartanon puistossa

Te jotka seurailette instagrammissa ehkä jo näittekin että meidän villi lauantai-ilta kului perhepiknikillä paikallisessa kartanopuistossa. Taustalla siinsi yksi Lontoon kauneimpia historiallisia kartanopalatseja, ja viereisellä lammella kotkottivat kanadanhanhet. Meillä oli mukana kinkkuwrapseja, omena-elderflower-mehua, ja skonsseja cornish clotted cream kerman ja vadelmahillon kera.  

 

Ostin tuon piknik-korin keväällä, monen vuoden haikailun jälkeen. Nyt vihdoinkin päästiin käyttämään sitä, kun oli kerrankin OK sää viikonloppuna eikä mitään muita suunnitelmia. Nyt meillä on oikea kunnon välineistä - piknik-kori ja Porin jazzeilta ostettu piknikmatto - ei enää mitään tekosyitä miksikö ei voida mennä piknikille.  

 

Ja namskis!

Tässä kirjoitellessa ajattelin sitä kuinka monella eri tavalla elämän voi kokea ja siitä kertoa. Keskittyykö sitä siihen kuinka herkullista olivat skonssit, ja kuinka ulkoilmassa syöminen saa kaiken maistumaan paremmalta. Onko se tärkeintä että vauva söi ruokansa mukisematta, ja maisteli innolla skonsseja ja mehua, ja että piknik-kori ihastutti minua joka kerta kun silmäni siihen osuivat. Vai keskittyykö sitten siihen että oli kiire kun vauva piti saada nukkumaan, ja ruoka tuli hotkittua, ja vauva onnistui pyllähtämään mutaan heti ruokailun päätteeksi, ja siinäpä sitten putsailtiin kun vauva taapersi mutaisilla kengillään vielä piknik-maton päälle tallustelemaan... 

 

Kyllä minä mielummin keskityn edelliseen, ja pidän sen muistoissani visummin kuin jälkimmäisen. Elämä on mukavaa, miksipä sitä jaksaisi keskittyä siihen arkipäiväiseen ja vähän tylsempään puoleen kun voi keskittyä täysillä siihen mukavampaan puoleen. Joskus kuulee mielipiteitä siitä kuinka somessa (ja miksei blogeissakin) kiillotellaan pintaa, ja pidetään yllä jonkinlaista idylliä ihanasta elämästä. Mutta kun se elämä on sitä mihin sitä huomionsa kiinnittää. En ymmärrä miksi sitä pitäisi välttämättä olla niin realistinen kaikessa - mukavampi keskittyä niihin kauniisiin ja miellyttäviin asioihin.  



Sitten seitsemän pintaan olikin jo aika lähteä kotiin nukkumaan, nappasin vielä aika kivan kuvan kartanosta. Vauvaa muuten unikoulutetaan tällä hetkellä... Siitä vielä lisää postausta jossain vaiheessa!