Ulkosuomalainen äiti ja äitiys ulkosuomalaisena

Joskus sitä miettii millaista olisi olla äitinä Suomessa. Varmaankin aika samanlaista monilta osilta, mutta toisaalta erojakin varmasti löytyisi. 

 

Varmaan isoimpia haasteita tai ikäviä asioita perheen perustamisessa ulkomaille on se suvun toisen puolen jääminen paitsioon. Asumme lähellä miehen sukua, ja anoppilassa käydään (tai vauva ja mies käyvät) lähes viikoittain. Miehen isää näemme harvemmin, mutta häntäkin vähintään kuukausittain. Minun sukuani näemme kahdesta kolmeen kertaan vuodessa. Se on sääli. Ja pelkona on että se puoli suvusta jää paljon etäisemmäksi, ja suomen kielen kehitys jää vaillinaiseksi. Skype ja netti ja facebook ovat toki auttavia välineitä, mutta eivät ne ihan sitä kasvoittain käytävää kanssakäymistä voita.

 

Joskus mietin myös sitä millaista olisi jos se oma suku olisi auttamassa. Kauhean syvällisesti tätä pohtimatta (tai anoppia moittimatta) Englannissa on vähän sellainen tyyli että isovanhemmat eivät paljoa lasten kasvatuksessa auta, hehän ovat jo omat lapsensa kasvattaneet ja nyt on heidän aikansa lepäillä ja rentoutua eläkeläisinä. No joo, kivat heille.

 

Itse muistan suurella lämmöllä omasta lapsuudestani isovanhempien kanssa viettämän ajan. Käytiin mökillä, kalastettiin, poimittiin metsämansikoita, mentiin maauimalaan, käytiin puistoissa, tehtiin pullia, luettiin kirjoja... Muistan viettäneeni heidän kanssaan paljon aikaa, joskus jopa viikkokaupalla näkemättä vanhempiani (en toki tiedä onko tämä aivan totuudenperäistä, mutta tälläinen mielikuva minulle on jäänyt). Ja mielestäni se yhdessä vietetty aika on tehnyt minun suhteestani isovanhempiini paljon lämpimämmän kuin mitä se olisi ollut jos heidän kanssa vietetty aika olisi rajoittunut satunnaisiin iltapäiviin ja vanhempien ravintola-iltoihin.

 

Omille vanhemmillenikin tämä aika oli varmasti kallisarvoista apua, oli se sitten käytetty kaksinkeskiseen lomaan, asunnon remontointiin tai uran rakentamiseen. Sitä meillä ei esimerkiksi ole, ja luulisin että jos asuisimme Suomessa, minun vanhempani ottaisivat suuremman roolin meidän lapsiperhe-elämässämme.

 

Ja muita asioita joissa ulkosuomalaisuus äitiys eroaisi Suomen vauva-arjesta... Uskon että jos olisin äiti Suomessa luonto olisi paljon enemmän läsnä arjessa. Asumme melko vehreällä alueella jossa on paljon puistoja, mutta eihän se sama asia ole kuin metsässä samoilu, tai järvessä pulahtaminen. Ja tästä olen aikaisemminkin maininnut, mutta ehkä menisin mukaan siihen kaikkeen merkkihömpötykseen mikä Suomessa on niin pinnalla. Ehkä minäkin olisin näitä miniRodini / Pomppi - äitejä, jotka pukevat lapsensa yhteen tiettyyn vaatemerkkiin. Englannissa lasten vaatemerkeillä ei ole tuon taivaallista merkitystä, ja markettivaatteita pidetään vain huimina löytöinä.

 

Minun urani taas olisi varmasti ottanut Suomessa takapakin, osittain siitä syystä että minun alallani ei taida ihan vastaavia juttuja löytyä Suomesta, ja toiseksikin, jos löytyisi, ne olisivat niin pienellä tasolla että kapasiteetti olisi aika rajoitettua. Ehkä olisin jonkinlaisella pitkitetyllä äitiyslomalla, tai ehkä osa-aikaisena töissä. Varmaankin olisin kotona paljon enemmän, sillä työpäivät ja työmatkat olisivat paljon lyhyempiä, ja näkisin lastani useammin kuin tunnin päivässä, ja viikonloppuisin. Näin minun elämäni äitinä luultavasti eroaisi jos asuisimmekin Suomessa.

 

Meriannen, blogikolleegani Bournemouthin tienoilta, kirjoitti postauksen samasta aiheesta yhteistyössä kanssani. Tsekatkaapa hänenkin ajatuksia ulkosuomalaisesta äitiydestä.

Millaisia ajatuksia teille heräsi?