lauantai 18. tammikuuta 2014

Ravintolassa vauvan kanssa

On ollut mukavaa että vauvan tulon jälkeenkin olemme päässeet elämään ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin. No melkein, mutta kuitenkin. Päästää käymään ravintoloissa, joskin illallisen sijasta käydään lounaalla. Päästään käymään tapahtumissa, joskin keskusta-Lontoon sijasta käydään nykyisin paikallisissa kinkereissä. Päästään tekemään kaikenlaista, mutta ehkä vähän muunneltuna vauva-arkeen sopivaksi.
 
 
 
 
Perjantaina käytiin koko perheen voimin lounaalla Prezzossa. Kun vanhemmat herkuttelivat pizzalla, vauva herkutteli omilla omena-eväillä. Lounastelu meni vauvan käytöksen puolesta loistavasti. Vähän riemunkiljahduksia omenasoseen tullessa esille, vähän kurottelua äidin pizzaa ja isän espressoa kohti, ja vain vähän pelästysitkua ikävän melun (huoltomiehet porasivat jotain) takia. Kovasti pahoittelivat sekä huoltomiehet että ravintolan esimies - onneksi itkut oli nopeasti itketty ja vauva palasi takaisin aurinkoiseksi itsekseen.
 
 


 
 
Ajattelin aikaisemmin että ei se vauvan tulo varmaankaan erityisemmin muuta meidän elämäämme, tarkoittaen siis sitä että pääsemme tekemään kaikkea sitä mitä aikaisemminkin. Toki, eihän me aikaisemminkaan käyty yötämyöhään klubbailemassa (ne ajat menivät ohi jo vuosia sitten) joten niiltäosin meno jatkuu kuten aikaisemminkin, mutta nykyään tottakai vauva täytyy aina ottaa huomioon asioita suunnitellessa. Iltamenot ovat oikeastaan poissuljettuja, ja ex tempore lähdöt mihin tahansa ovat mahdottomia. Mutta päiväsaikaan ehditään tekemään oikeastaan kaikkea, sen verran helppo tapaus tuo meidän vauva on. Hyvä niin. Joskus on kiva käydä ravintolassakin, ihan muuten vain, keskellä päivää.
 
 


 
 
Ja oli hyvää pizzaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails