maanantai 7. joulukuuta 2009

The top and the flop

Linnan juhlia on supertylsä katsoa (jopa matikan tehtävät olivat mielenkiintoisempia) mutta jälkeenpäin on kiva pohtia pukusuosikkeja ja -inhokkeja. Aika mielenkiintoisia pukuja tänä vuonna olikin! Itse tykkään eniten selkeästä linjasta, jossa kunnioitetaan juhlien vaatimaa etikettiä ja tasoa - eihän kyseessä ole ihan mikä tahansa kyökkipippalot eli asuihin saa panostaa. Omaa persoonallisuutta saa tuoda esille ja niistä puvuista tulee mielestäni kaikista mielenkiintoisimpia, jos vain tehdään tämä tyylillä.

The Top



Vautsi vau. Oma ehdoton suosikki on tuo tulenpunainen ruusu-unelma. Voimakas, selkeä ja tyylikäs, jossa on silti sitä jotain ekstraa ja liikettä. Sopii kantajalleen kuin valettu. Valkokultakeltainen merenneitomekko on vain yksinkertaisen tyylikäs välttäen silti morsiusfibat, joita vaaleissa mekoissa usein syntyy, ja sopii neitoselle täydellisesti, väritykseltään ja muodoiltaan.

Maria Guzenina ja muut simppelin pelkistetyt kaunottaret olivat tottakai tyylikkäitä, mutta tylsä ja turvallinen valinta ei tee kantajastaan illan kuningatarta, ehkäpä illan seinäkukkasen :)


The Flop



Voi elämä, oikeesti? Verhokankaasta sukaistu mekonkutale, jossa omituinen röyhelö olkapäällä. Ja kinttanan näköinen kasariflamencokolttu, joka ei värimaailmanltaan edes ole niin kovin imarteleva kantajalleen. Kaiken kruunaa punaiset Parikat - olisivat PMMP-tytöt edes valinneet kengät jotka sopisivat vähän paremmin pukuihin! Oikealla oleva sinivalkoisessa liukuvärjätyssä mekossa oleva nätti tyttö ei välttämättä illan kolmanneksi pahin floppi ollut, mutta puku näyttää melko halvalta ollakseen linnanjuhlakottu. Sinällään kiva idea, tuo liukuvärjäys mutta olisi ehkä ollut parempi tummilla väreillä.


Undecided



Vasemmalla kierrätysmateriaalista valmistettu mekko sopi kuin valettu tämän hetken talouskriisien innoittamaan kierrätys- ja köyhäilyfiiliksiin. Vanhasta uutta ja silleen. Kangas on kudottu vanhoista VHS-kaseteista ja ommeltu värjätyn lakanan päälle ja maksoi kuulemma n. 50 euroa (materiaaleineen ainakin), ja on ainakin minun mielestäni uskomattoman upea kangas. En heti olisi uskonut kierrätysmateriaaliksi. Tumman puvun ja koristeellisen kankaan kruunaa simppelit asusteet, selkeä kampaus ja punainen mitali. Kaikki vain sopii. Ainoa miinus tulee kankaan (luonnollisesta) jäykkyydestä, ei aivan sovi kantajalleen päälle. Olisi ollut Top-puku ilman tuota kankaan jäykkyyttä!

Oikealla on taas tämä flamenco-unelma. Sinällään tosi kaunis puku, hyvin tehty ja istuu kuin valettu, ja punainen laukku kruunaa kokonaisuuden. Mutta minua eniten ihmetyttää että mitä espanjalaismekko tekee suomalaisissa itsenäisyysjuhlissa. Varsinkin kun kantajallaan ei (käsittääkseni) ole mitään espanjalaistaustaa, jolloin asia olisi tottakai aivan toinen. Sopisi paremminkin naamiaisiin. Olisi ollut Flop-puku, jollei puku olisi ollut niin kaunis kantajallaan.


Mustat Hevoset



... vai mustat lampaat? Goottineitonen  tuo omaa tyyliään esille, mutta silti onnistuu kunnioittamaan juhlien vaatimaa tasoa. Yksinkertaisesti hieno puku. Pisteet kotiin Oksaselle! Ja punkkiprofessori, jos skotti-taustaa oikeasti on, vetää myös pisteet kotiin mielenkiintoisella sekoituksella omaa tyyliä, omaa perintöä ja juhlapukeutumista. Face it, sopiihan nuo maiharit paremmin kilttiin kuin esimerkiksi lakerikengät!


Mitäs olitte mieltä pukeutujista itse?

11 kommenttia:

  1. Tykkäsin ehdottomasti tuosta Eija-Riitta Korholan puvusta. Hän on joka vuosi ollut yksi suosikeistani. Näyttävä nainen ja näyttävät puvut.

    Howard Jacobs on skottilainen punkkariprofessori tosiaankin. Ehkä en olisi frakin takkia laitattanut vaan sen 'oikean' yläosan kiltin kanssa.

    Sofi Oksasen puvun ottaisin itse heti käyttööni. Heta Hyttisen puku myös mulle!

    Fatbardhe Hetemaj oli upea!

    VastaaPoista
  2. Hetkinen otetaanpas sanat takaisin. Googlailin tuossa tuota kiltin yläosaa ja ainakin Sean Connerylla oli samantapainen frakin näköinen takki kiltin kanssa kuin Jacobsilla, eikä tuo taida ihan perus frakki olla muutenkaan. Kai se siis ihan oikea oli, ja ne maiharit lisänä sitten.. :D

    VastaaPoista
  3. Oma suosikkini oli tuo Heta Hyttisen merenneitopuku. Satu Taiveahon mekko oli kaunis, mutta minusta ruusuhelmassa oli jotain vähän liikaa!

    PMMP:n tyttöjen kohdalla olen ihan eri mieltä kanssasi! Paulan mekko on mielestäni tosi kaunis, mutta Miran aika lailla pettymys. En kuitenkaan sanoisi flopiksi, vai johtuukohan se vain siitä, etten vaan voi sanoa näistä tytöistä pahasti. ;)

    Eija-Riitta Korholan mekko myös todella upea, mutta ehkä tosiaan "liian" espanjalaisvaikutteinen linnan juhliin. Sofi Oksanen yllätti positiivisesti!

    VastaaPoista
  4. Mä tykkäsin tuosta Hetan puvusta myös. Ja yksi mistä ei ole kamalasti puhuttu oli Marita Taavitsaisen puku. Musta se oli tosi kaunis, ainoa huono puoli siinä oli, että pömppövatsaa ei oltu laitettu kuriin :(
    Myös erään (kotikaupunkilaiseni) poliitikon vaimo on aina todella elegantti ja tyylikäs, mutta koska hän ei kuulu tähän maan tunnetuimpaan kermaan, ei hänestä koskaan mainita mitään. Sääli, sillä puvut ovat lähes aina olleet julkkisten pukuja tyylikkäämpiä tai ainakin samassa sarjassa.

    Tykkäsin Paula Vesalan puvusta jollain tapaa kyllä, Miran puvussa taas oli liikaa kaikkea ja vaikka helma ylsikin maahan etiketin mukaisesti edes jostain kohtaa, joku siinä vaan tökki. Ja miksi Miran hiukset oli niin kamalan tiukalla ja rumasti :(((

    VastaaPoista
  5. Niin ja miehistä tykkäsin ehdottomasti eniten tuosta skottimiehestä!

    VastaaPoista
  6. Itse googlasin, etta professorin skottitausta jaa vaitoskirjaan Glasgow'n yliopistosta. Oikeasti on syntyjaan Lontoolainen.

    Voihan olla, etta suku on silti Skotlannista, mutta jos ei, voisi englantilainen jattaa kiltin kauppaan.

    VastaaPoista
  7. garnetice, mäkin tykkäsin Korhosen puvusta, musta vain sitä käytettiin väärissä juhlissa. Ei oikein itsenäisyyspäivän vastaanotolle sopiva. Ja toi frakki-yläosa. Se on käsittääkseni just se tapa käyttää kilttiä jos on kyseessä isot ja muodolliset juhlat (kuten esim linnan juhlat), mut maiharit oli kyl piste iin päälle :)

    Ioanna, mä oon huomannu et tuo Taiveahon puku jakaa mielipiteitä aika paljon. Jotkut tykkää, ja jotkut on just tuota mieltä, et se ruusuhelma vaan oli liikaa. Mut mä tykkäsin kun siinä oli otettu vähän riskiä ja kokeiltu jotain erilaista! Mä taas en välitä PMMP:stä, joten mulla ei ollut mitään positiivista ennakkokäsitystä kummastakaan, joten mietin vain mekkoa (ja edelleen seison sanojeni takana että molemmat oli hirveitä :)

    Johanna, pitikin googlata tuo Taavitsainen ja joo, ihan nätti mekko. Pömppömahan annan anteeksi, eikös se vasta synnyttänyt :) Toi on muuten totta et niistä tavallisistakin ihmisistä löytyy makeita pukeutujia, mutta kun kyseessä ei ole mikään julkimo ei salamavalot räisky eikä pukuja arvostella missään (eikä niistä edes tiedetä). Sääli, olisi kivaa tietää niistäkin jotain.

    SL, eks ookkin :)

    Anonyymi, mä en tiedä professorin taustasta mitään mutta eihän sitä muuta tarvitse kuin että osa (vaikka kuinka pieni) suvusta on Skoteista, ja siitä perimästään on ylpeä. Juttelin asiasta itseasiassa kihlatun kanssa, jonka yksi isovanhemmista on puoliksi skotti, ja hän (kihlattu siis) oli sitä mieltä että kun hän on Skotti-sukujuuristaan ylpeä, hän käyttäisi mielellään klaanivärejä. Englannissa ei sen isompia siteitä Skotteihin tarvita etteikö voisi pitää siteitä sinne yllä :)

    Knoppitietoa kihlattu jakoi myös - kuulemma hän, yksikahdeksasosaisena skottina, voisi, jos olisi ammattipelaaja, pelata Skotlannin maajoukkueessa - aika jännä juttu! En olis heti arvannut että niinkin huterat siteet merkkaisi.

    VastaaPoista
  8. Juu todella ruma tuo Paulan puku, eikä Miran ole ainakaan parempi. Ei vaan tajua miksei ihmiset katso peiliin ennen Linnaan lähtemistä :D.

    VastaaPoista
  9. Howard on lähtöisin skotlannista ja takki ei suinkaan ole Frakki. mä olen sitä mieltä että kannattaa arvostelijoiden lukea asioita ennenkun alkaa lietsoon mitään!! nimittäin Howie sattui nyt tekemään suuren kunnianosoituksen suomea kohtaan, pukemalla kansallispukunsa. On kunnia asia suomelle, että mies joka ensimmäisenä maailmassa on tehnyt jotain merkittävää alallaan ja antaa kunnian otettavan suomelle , pukeutuu kunnioittavasti omaa sukutaustaan sekä suomea kohtaa. Juma.... voisi suomalaiset miettiä mitä ja ketä alkavat ruoskimaan julkisesti. Toivottavasti ihmiset jotka häntä on nyt moittinut, selvittäisi ensiksikin kiltin käytön sääntöjä ja sitä mitä kyseinen mies on tehnyt (meitä jokaista ihmistä koskettavaa tulevaisuudesa ja nyt) ja häpeisivät omaa käytöstään!!!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi,

    Tottapuhuen itse en ainakaan tiedä mitä mies on tehnyt, mutta oletettavasti jotain hienoa kun on kerran kutsu linnanjuhliin tullut :) Mikrobiologiaakohan se nyt oli, hänen alansa. Mäkin oon samaa mieltä siinä että on kunnioittavaa käyttää omaa kansallispukua tälläisissä juhlissa, vaikka omaa maa olisikin muualla :)

    Jännä juttu muuten jos miestä on "ruoskittu" valtamediassa ja muissa Suomen ympyröissä. Harmi tosiaankin!

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails