maanantai 28. joulukuuta 2009

Finski-joulu

Noniin, vihdoinkin on joulut juhlittu. Poikkeuksellisesti meillä olikin kahdet joulut tänä vuonna - finski-joulu ihan kaksistaan vietettynä ja britti-joulu kihlatun perheen kanssa. Finski-joulu vietettiin meillä kotona, ihan rauhallisesti, katseltiin Terry Pratchettin Hogfatheria telkasta, syötiin pipareita, juotiin glögiä, levättiin. Ja tottakai syötiin itsemme ähkyyn.




Suomalaisia antimia oli pöytä täynnä. Peruslaatikot ostettiin suomalaisilta joulumarkkinoilta, piparit ja joulutortut väännettiin itse, ja löytyipä meiltä vielä vähän ruisleipääkin pakastimesta. Ruokapöytään laitettiin myös pitkään haudutettua free range -porsasta, serrano-kinkkua, hanhenmaksapasteijaa ja kylmäsavustettua lohta pienen juustovalikoiman lisäksi. Oli aika herkkua!





Vaikka kovasti kinusinkin jo lahjoja finski-joulun kunniaksi jo jouluaattona kulta pysyi kovana (Briteissä kun ollaan) ja omaa lahjaani sain tuoksutella vasta joulupäivän aamuna. Häntä edelleenkin ihmetyttää joulun viettäminen jouluaattona, hänestä suomalaiset ovat kovin kärsimättömiä kun juhlat vietetään ja lahjat annetaan jo jouluaattona. Itse tottakai selitin että ihan luonnollistahan se on, että Suomessa se vietetään aikaisemmin. Täytyyhän pukin aloittaa maailmanlaajuinen lahjojenjakokierros jo aikaisin illalla ehtiäkseen joka kolkkaan, ja aloittaessaan Suomesta, lahjat jaetaan siellä heti kierroksen alussa. Ja Britteihin pukki ehtii vasta yöllä, mistä syystä lahjat jätetään vain kuusen alle. 

No, tottapuhuen, minuakin kiinnostaisi tietää miksi joulua vietetään Suomessa jo jouluaattona. Tietääkö kukaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails