Tähän aikaa vuodesta monilla alkaa se perinteinen tuskailu mahdollisista lahjoista. Tietyt ihmisryhmät ovat aina ongelmallisia lahjojen kannalta, varsinkin jos mitään sen suurempia innostuksia tai harrastuksia ei ko. ihmisiltä löydy, ja tässä ajattelinkin jakaa vähän omia vinkkejä. Elikkä tässä joululahjaideoita vanhemmille ja appivanhemmille.
Tämän ikäiset ihmiset harvemmin haluavat tai tarvitsevat yhtään mitään. Taloudellisesti ollaan siinä tilanteessa, että jos jotain halutaan, se myös ostetaan sen kummempia miettimättä. Perusvastaus lahjauteluihin on aina se "no, enmä mitään halua" eikä sitä oikeasti mitään edes haluta. Omaa äitiä esimerkiksi jopa stressaa se kaikki ylimääräinen krääsä mitä jouluna tunkee sisälle ovista ja ikkunoista.
Tässä tapauksessa onkin kivoin antaa jotain, mikä ei ole pelkkää materiaa ja joka ei jää nurkkiin pölyttymään. Jotain johon on kulutettu aikaa, joka usein keski-ikäisillä ihmisillä on kortilla. Viime jouluina itse olen innostunut tekemään lahjaksi piparkakkutaloja. Harvemmalla ihmisellä on aikaa tai halua väsätä piparkakkutaloa, se voi nimittäin olla aika helvetillistä kolmannen sormenpään polttaessa, mutta se on nätinnäköinen ja tuo ihanaa jouluntuoksua kotiin joulun alla. Sen rikkominen ja syöminen on myös oma ohjelmanumeronsa, ja varsinkin pienille lapsenlapsille todella mieluinen juttu. Vaihtoehtoisesti oman ajan ollessa kortilla voi tehdä vaikkapa piparisydämiä joulukuusenkoristeiksi. Helppo ja nopea juttu, ei tarvitse muuta kuin sydänmuotin, nättiä "silkki"nauhaa, ja tomusokerisitruuna-liuosta koristeluun. Sama tuoksu, että koristelu- ja syömisaspekti kuin piparkakkutalossakin. Ihan mikä tahansa muukin omatekemä on varmasti arvostettua, eli jos taitoja löytyy puikkojen äärestä tms. niin niitä kannattaa hyödyntää.
Jos aikaa joulunnalla ei ole, ja on pakko turvautua ostoksiin, niin omasta kokemuksista parhaimpia lahjoja ovat olleet dekkarit isälle ja appiukolle (sen ikäiset miehet tuppaavat tykkäämään koukuttavista ja helppolukuisista kirjoista), että lahjakortit kauneushoitoloihin/hemmottelupakkaukset äidille/anopille. Ollaan myös joskus ostettu "vuohi" hyväntekeväisyyteen, mutta tämä vaatii vähän varovaisuutta sillä kaikki eivät tätä arvosta. Appivanhemmat kyllä tykkäsivät kovin, mutta tiedän että omat vanhemmat olisivat pitäneet tätä typeränä joululahjana. Muita ostettuja hittituotteita ovat olleet mm. lampaannahkatohvelit (luksusta arkielämään), päähierontalaite (sai koko perheen innostumaan ja kikattelemaan) ja suklaa (tylsää, mutta herkkua ja menee).
Omat ehdottoman parhaat lahjat vanhemmille annoin muuten vielä silloin kun asuin teininä kotona. Isä sai minun omat kutomat kynsikkäät, joita hän käyttää edelleenkin joka talvi metsällä (ja kutomisesta on varmaan aikaa jo kymmenen vuotta). Äiti taas sai Body Shopista koostamani pakkauksen jalkojenhoitotuotteita, ja siihen päälle kymmenen kerran kotipedikyyrilahjakortin (minä siis jalkoja hieromassa). Tästä on aikaa varmaankin jo kymmenen vuotta, mutta edelleenkin joka joulu äiti jaksaa muistuttaa että tämä on ollut hänen paras joululahjansa ikinä :)
Mitäs ideoita teiltä löytyy? Mitkä ovat olleet omat parhaat lahjat omille vanhemmille tai appivanhemmille?
P.S. Alunperin ideana oli laittaa myös vinkkejä poikaystävälle, kavereille, veljille ja siskoille, mutta tästäkin tuli jo melkoinen maksipostaus kun innostuin kirjoittelemaan, joten laitoin stopin tähän yhteen ihmisryhmään. Kiinnostaisiko lisävinkit?
tiistai 1. joulukuuta 2009
2 kommenttia:
Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vinkkeja tyttoystavalle? :P
VastaaPoistaTäytyis varmaan :) Ainakin omalta osalta mitä haluttais, tai ei taida tulla mitään järkevää omalta poikakaverilta..
VastaaPoista