Kotiinpaluu

Noni. Nyt ollaan jo tultu takaisin Madridista (eilen illalla) ja voi vitsit mikä ihana loma. Oltiin paikanpäällä viisi päivää, käytiin ostoksilla, nautittiin tunnelmasta, syötiin paellaa, käyskenneltiin kaupungilla, ihailtiin flamencoa ja vaan rentouduttiin ilman (melkein) mitään mietteitä arjen puurtamisesta.

Kämppä

Kaikista parasta oli, että mentiin sinne tapaamaan perhetuttuja ja tämä espanjalainen perhe näytti meille paikkoja ja paikallista kulttuuria niin ettei loma jäänyt ihan tavalliseksi turistihutuksi. Saatiin myös asua näiden perhetuttujen ylimääräisessä, vieraileville sukulaisille ja ystäville tarkoitetussa pikkuisessa luksusyksiössä keskellä keskustaa, joka oli aivan mieletöntä. Opiskelijoina kun muuten oltaisiin asuttu jossain kirppuisessa hostellissa. Ja kyseinen perhe oli vielä täyttänyt meille minijääkaapin täyteen kaikkia espanjalaisia herkkuja, olivat kyllä maailman ihanimpia ja vieraanvaraisimpia ihmisiä ikinä :) Oisin mielelläni jäänyt vaan sinne ja jättänyt kotiinpalaamisen sikseen :)

Näkymä kämpästä

Tämä (kovinkin tarpeellinen ja ansaittu) loma jäi kuitenkin melkein toteutumatta. Matka lentokentälle oli aivan järkyttävä ja kaikki mikä olisi voinut mennä pieleen, myöskin meni. Lähdettiin aamukuudelta ajelemaan lentokentälle päin, puoli yhdeksältä oli lento ja kun matka yleensä kestää korkeintaan tunnin (huonolla ruuhkatuurilla) ajateltiin että chillaillaan siellä lentokentällä sitten, ostetaan tuliaisia niille espanjalaisille perhetutuille ja lueskellaan odotellessa lentoa. No ei kyllä chillailtu.

Tiheä puurosumu oli heti ensimmäinen asia mikä huomattiin ovesta ulos astuessa, eikä mitään muuta oikein nähtykään. Motarille päästyä sumu oli edelleenkin aivan yhtä tiheä ja motari täynnä pienen talonkorkuisia rekkoja. Pikku-audissa körötellessä se mitä edessä näki sumun läpi oli rekkojen peittämänä. Pari vuotta sitten aloitetut tietyöt olivat edelleenkin suunnilleen samassa vaiheessa kuin silloin kaksi vuotta sitten - ja tieviittomat muutettu töitten alta, tietenkin pienempiin tauluihin ja pienempään printtiin. Noh, siinä arpoessa että mitä kirjaimia tuolta sumun alta paljastuukaan vedettiin ekasta motariliittymästä ohi. Ei siinä mitään, seuraava liittymä oli kymmenen mailin päässä, ja siellä vedettäisiin ympäri ja takaisin samaa reittiä. Noh, tien toisella puolella oli aikamoinen ruuhka (joka kyllä nähtiinkin siinä körötellessä) mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Siinä sitten kököteltiin ruuhkassa rekkojen takana puolisen tuntia kunnes päästiin ohittamaan sen aiheuttanut, keskelle motaria simmahtanut auto. Ja päästiin loppujen lopuksi oikeaan liittymään ja siitä oikealle tielle. Ei muuta kuin odottelemaan seuraavaa liittymää.

Palatsin puutarhassa

Tässä vaiheessa alettiin oikeasti jo stressata, mutta kello oli vielä sen verran että pienellä ylinopeudella ehdittäisiin mainiosti. Sumu ja rekat painoivat matkantekoa vieläkin, mutta jo ehdittiin vähän siinä vitsailla ja manata tämän pätkän älyttömiä ja uusia tietöitä. Siinä jutustellessa ohitettiin edessä törttöilevä auto ja eikös vaan. Vedettiin liittymästä jälleen kerran ohi! Tässä vaiheessa alkoi tuntua jo toivottomalta, tämä viivästys melkeinpä varmasti jättäisi meidät rannalle mutta ajateltiin että kokeillaan kuitenkin. Vaan annas olla kun tultiin seuraavaan liittymään - se ei ollutkaan niitä perusjuttuja joissa pystyisi tekemään u-käännöksen vaan tie vei johonkin pikkukylään. Siinä pikkuteitä ajellessa ja toivottoman eksyksissä, itkukurkussa ärräpäitä päästellessä bongattiin pikkukyltti. "Stanstead". Siinä vaiheessa soi melkein hallelujat korvissa.

Vähän vaille kahdeksan saatiin auto Mid-Stay autoparkkiin, juostiin lentokentälle vievään bussiin, vilkuiltiin kelloa koko kymmenminuuttisen matkan ajan ja yritettiin lähettää telepaattisia viestejä bussikuskille kaasun painamisesta. Onneksi oltiin tehty internetissä jo check-in, ruumaan ei ollut mitään vietävää ja ainoa tehtävä oli enää päästä portille ajoissa.

Juostiin turvatarkastukseen ja eikös vaan kihlatun matkalaukku mennyt ylimääräiseen tarkastukseen. Liian isoja toilettitarvikkeita kuulemma. Ja hiiiiiiiiitaasti liikkuva eläkeikäinen tarkastaja. Noh, toilettitarvikkeet roskiin ja juoksuksi kentän toiseen päähään portille. Kelloa vilkuillessa kello näytti viittätoista yli kahdeksan, ja viisitoista minuuttia koneen lähtöön. Mieletön spurtti ja oltiin portilla varmaan kymmenisen minuuttia ennen koneen lähtöä. Jolloin tulee kuulutus että lento on myöhässä.

Onneksi päästiin sentään Madridiin.