keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Alkukesän panikointia ja musiikkia

Tiedättehän... Nyt alkukesästä on kova kiire yliopistopiireissä täällä. Loppuelämä on tauolla kun keskitytään lukemiseen ja kokeissa käymiseen. Enpä ole kotoakaan ehtinyt poistua tekemään paljoakaan, eivätkä ajatukseni oikein pyöri missään muussa kuin tilastotieteessä, ekonometriassa ja matematiikassa. Ymmärrätte varmaan etten tule täälläkään käymään nyt vähään aikaan, sillä elämäni pyörii kirjojen ympärillä. Teillä muilla Briteissä opiskelevilla on varmaankin samanlaiset fiilikset. Niille joilla ei ole omakohtaista kokemusta paikallisista kokeista hyvä vertailukohde on YO-kokeet, tai ehkäpä yliopistojen pääsykokeet, sillä erotuksella että näitä brittiläisiä yliopistokokeita ei voi uusia. Eli meni miten meni, sitä on vain yksi mahdollisuus.

Odotan niin kovasti Suomen lomaani, jonne lähden heti viimeisen kokeeni jälkeen kahden viikon kuluttua. Juhannus Suomessa, jee! Lomalla tulen myöskin käymään silmien laseroinnissa, jota myös odotan innolla. Odotan myöskin vapaata kesää - ajattelin tehdä jotain pikkuhommia ja keskittyä kotimaamatkailuun (tässä tapauksessa Britannian) ja kämpän remontointiin. Ehkä jopa puutarhan hoitamiseen. 

Jokatapauksessa, kokeista johtuen en tule täällä blogissa varmaankaan käymään. Eli seuraavaa päivitystä tulossa varmaankin vasta viikon parin kuluttua. Sillä välillä minusta olisi muuten mukava kuulla jos teillä on mitään postausideoita tai jotain toiveita siitä mitä täältä olisi mukava lukea.

Tässä muuten joitain hyviä afrikkalaisia artisteja joita tänään olen kuunnellut Youtubesta aika monia. Erityisesti suosittelisin kuuntelemaan Vusi Mahlaselan Thula Mama -biisin - aivan loistava.











Ja vähän menevämpää "disko"-musiikkia - tämäntyyppiset biisit olivat aikamoisessa suosiossa klubbaillessa Ugandan yöelämässä. Jäi hauskat muistot näistä ketkutusbiiseistä :)


5 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Kesä kolkuttaa jo ovella :) Äh kylläpä viljelen kliseitä taas.

    Silmien laserointi kiinnostaa, joten kerrothan kokemuksistasi sitten? Mulla on heinäkuussa silmälääkäri, joka arvioi tilanteeni ihan yleisesti. Lähinnä työterveyslääkäri mietti josko saisin ihan Kela-korvausta, kun silmät vaikuttaa työhön kuitenki ja vikojani ei pysty laseilla korjaamaan. Ni passitti sitte tonne. Saa nähdä.

    Sulla on varmaan Suomen reissu täynnä kaikenlaista ohjelmaa, mutta jos kaipaat blogikahvitteluseuraa ni ilmoile :D

    VastaaPoista
  2. Itse olen aika onnellinen tällä hetkellä ettei kurssilani ole kokeita ollenkaan vaan esseitä ja niitäkin on enää yksi jäljellä!

    Minäkin innolla odotan juhannusta Suomessa ja aionkin pitää kaksi viikkoani Suomessa täysin lopputyövapaana joten pienimuotoista kesälomaa on tiedossa :)

    VastaaPoista
  3. Uh... Tsemmpiä! Kokeita en kyllä yliopistoajoilta kaipaa -vaikka ne sai uusiakin :D

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä kokeisiin!

    Mulla on huomenna esitarkastus, ja mikäli kaikki on ok (mulla on sormet ja varpaat ristissä ja peukut ja isovarpaat pystyssä sen puolesta että on =D) päässen vielä tänä kesänä laserointiin. Odotan niin kovasti, että pääsen näistä kakkuloista eroon 16 vuoden käytön jälkeen. Ja ikäähän siis on 25, joten suurin osa elämästä on tullut kasteltua maailmaa linssien läpi.

    Toisaalta mietin, osaako sitä heti leikkauksen jälkeen esimerkiksi saman tien rauhoittua nukkumaan, kun enää näkö ei sumenekkaan ennen nukkumaan menoa. Nyt sitä on tavallaan tullut sellainen "nyt ei enää katsella mitään, nyt käydään nukkumaan", kun heittää lasit nenältä ja käy punkan pohjalle. Jännä nähdä ;)

    VastaaPoista
  5. bubble, kerron tottakai :) Vaan tietenkin, vielä pitää käydä esitarkastuksessa eli toivotaan parasta! Blogikahvitteluseura olisi toki mainiota, mutta harmin paikka mulla ei ole Helsingin reissua suunnitteilla lainkaan :)

    Hanne, joo mäkin toivoisin että mulla olisi vain esseitä, oon niissä paljon parempi kuin kokeissa. Tsemppiä lopputyöhön muuten!

    Anu, oikein odotan että nää kokeet saa ohi eikä tarvitse ikinä kaivaa näitä kirjoja esille :)

    Oona, heh mä en ole muuten miettinyt tuolla tavalla mutta kaipa se tulee olemaan aika jännä tunne. Ja vielä jännempi kun aamulla herää ja sitä näkeekin selkeästi. Huih. Mullakin on ollut lasit jo 18-vuotta joten aikamoinen muutos on luvassa (jos siis esitarkastuksesta pääsen läpi). Pidän peukut pystyssä puolestasi! :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails