Tavallisesta poiketen käytiin vähän urheilemassa sisätiloissa - nimittäin laskettelemassa! Täällä Lontoon liepeillähän ei oikein vuoria ole, tahi muitakaan lumisia mäkiä, joten kun laskettelukärpänen taas puri lähdettiin tänne lähistöllä käymään sisärinteessä. Kun ei ole päässyt mäkeen pitkiin aikoihin tämäkin toimii!
Vaikka mäki on minikokoinen ja porukkaa enemmän kuin jaksaisi, suhattiin sahattiin rinnettä ylösalas kaksi tuntia ja kyllä taas tuntui jaloissa. Hyvää harjoitusta tätä talvea varten - saimme nimittäin häälahjaksi laskettelumatkan Ranskan Alpeille, joten sitä odotellessa. Olen todella innoissani tästä tulevasta matkasta, en nimittäin ole päässyt kunnolla laskemaan yli viiteen vuoteen.
Täällä Briteissä on myös muuten "kuiva"rinteitä (dryslopes) laskettelijoille. Kun minulle näistä ensimmäistä kertaa kerrottiin olin ihan ihmeissäni ja mietin että mitäköhän ihmettä ne tarkoittaa kuivalla lumella, kun onhan se lumi ihan yhtä lailla märkää oli se aitoa tai tekolunta. Lopulta minulle selvisi että dryslope tarkoittaa siis tosiaankin muovisesta hammasharjan näköisistä harjaksista tehtyä rinnettä, jota kastellaan vesiletkuilla että siinä voi liukua lasketteluvälineillä. Kuulemma sattuu pirusti jos siinä kaatuu. Olen edelleenkin aika äimänkäkenä siitä että joku voi lasketella muovilla... Ja kuulemma niillä rinteillä pidetään vieläpä erilaisia freestyle-kilpailuja. Huh huh! Tämä oli onneksi ihan aitoa (teko) lunta.
Tässä muuten vähän erilaisempaa "päivänasu"-kuvaa :) Miehellä Helly Hansenia, minulla Burtonia (takki ja housut + goggles). Lauta Option Kevin Sansalone, kengät Salomon Kiana ja siteet Burton. Nuo siteet ovat niin ikivanhat että jo viisi vuotta sitten kavereilta tuli kommenttia tyyliin että nauriitkin nauraa minulle. Joskohan tänä vuonna onnistuisi ostaa uudet! Uusien siteitten jälkeen taas voisi sijoittaa uusiin, parempilaatuisiin (= ei-Burtoneihin) laskuvaatteisiin. Välineurheilua parhaimmillaan!
Muovilla laskeminen kuulostaa kieltämättä.. mielenkiintoiselta. Itekään en oo ollut rinteessä moneen vuoteen, joka syksy vannon että tänä vuonna lähden! Mutta aina se jää. :/ Kun eipä sitä kamalasti huvita vaivautua johonkin Messilään muutamaksi tunniksi, vaan pitäisi päästä Lappiin laskemaan ihan kunnolla moneksi päiväksi.
VastaaPoistaJa hee, miks noi siteet näyttää ihan samoilta mitä mun.. :D Eri väriset vaan. Mä kyllä tykkään Burtonin kamoista (lauta+siteet+kengät), kelpaa siihen vähään määrään mitä lasken. Mutta kengät pitäis munkin uusia, lähinnä siksi että ne on jääneet mulle isoiksi!
Mulle kelpaisi ihan muutama tunti pikkumäessäkin, kun täällä on tosiaan aika hankala (ja tosi kallis!) lasketella. Lapissa olis kyl ihana käydä taas uudestaan! Ehkä ens talvena... Noista Burtonin kamoista, ovat siis todella hyviä lauta-siteet-kengät osastolla, ja kyllä itsekin tykkään. Burtonin laskuvaatteet vaan tökkivät.
VastaaPoista