maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäistohinoita

Tässä miehen perheessä on keväisin oikea synttäreitten suma - tänäkin viikonloppuna (perjantaina) kävimme syntymäpäiviä juhlistamassa. Pääsiäistä emme ole sen kummemmin viettäneet, ihan vain leväten. Suurin aktiviteetti taisi olla miehelle järjestämäni Easter Egg Hunt - piilotin kymmenen suklaamunaa ympäri olohuonetta ja laitoin miehen niitä jahtaamaan. Osa meni aika helppoihin paikkoihin, television päälle ja kynttilänjalkaan, osa vähän hankalampiin kuten taulun päälle tai videolaitteiden väliin, ja osa ihan piiloon kuten miehen kenkään. Nopeasti ne kuitenkin löytyi, pientä vinkkiä antamalla.





Pääsiäisvapaat tulivat kyllä todella sopivaan saumaan. Toissaviikolla meni aika pitkään töissä joka päivä, ja muutenkin oli kaikenlaista tehtävää koko ajan. Nyt on kiva ottaa rennosti - mutta täytyy sanoa että nämä vapaat ovat kadonneet ihan silmänräpäyksessä! Ei kyllä yhtään tekisi mennä töihin! Voisin mieluusti ottaa lisälomaa vaikka viikon pari. Ehtisi tekemään kaikkea tarpeellista kodinhoitojuttua, tämä loma kun on mennyt ihan vaan lomailuun ja Stieg Larssonin trilogiaan. Seuraavia Bank Holiday -päiviä odotellessa...

4 kommenttia:

  1. Moikka! ¨

    Itsekin olen loppu syksystä muuttamassa Lontooseen ja päätin nyt kysyä yhtä asiaa. Eli kun muutit, oliko sinulla mukana paljon tavaraa ja millä kuskasit ne Englantiin? Omalla kohdalla pitäisi ottaa melko paljon tuota muuttokuormaa, niin päätin kysyä asiantuntijalta :)

    Ja onko kukaan muuten ikinä bongannut sinua kadulta? Mietin vaan, että saako tulla hihasta nykäisemään jos joskus osut näkökenttään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vein tavaroita pikkuhiljaa. Aluksi tulin tänne ihan vaan yhden matkalaukun ja käsipakaasin kanssa, ja sit aina Suomeen mennessä meni tyhjä matkalaukku ja tuli takaisin täytenä. Ja onhan noita tavaroita siellä vanhempien ullakolla vieläkin...

      Ja heh, ei ole kukaan bongannut. Saa nykäistä hihasta, jos nyt satutaan törmäämään täällä miljoonien joukossa :)

      Onnea muuttoon!

      Poista
  2. Heippa,
    Eksyin blogiisi ja jään kyllä ehdottomasti seuraamaan :)
    Itsekin asun Englannissa brittimieheni kanssa. Tervetuloa vastavierailulle! :)
    -Jasmin Hertfordshirestä

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails