sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä 2013!




Neljän päivän vapaat - mitä autuutta. Torstaina käytiin illalla juhlistamalla paria syntymäpäiviä West Endin musiikkiravintolassa, perjantaina ja lauantaina vietettiin rauhallista kotipäivää ja shoppailtiin vauvatarvikkeita, ja tänään sunnuntaina nautittiin perinteisestä Sunday Roastista ihan kaksisteen. Mies teki meille onnellisesta kanasta tinjami-persilja-sitruuna kanaa, bataattien, uuniperunoitten ja vihreitten kera... Mmmm.
 
Ja jälkiruoaksi tietenkin mitäs muutakaan kuin Mignon-munia! Juuri sopivasti kun kävin pääsiäisen alla Suomessa, piti tuoda vähän suomalaista perinnettä tännekin. Ensi vuonna, kun ei enää asuta remonttiluolassa, ehditään toivottavasti vähän koristellakin pääsiäisfiiliksiin kotia, nyt jäi suloisenkeltaiset narsissit hytisemään takapihalle.

 
 
 
Huomenna on viimoinen vapaa... Mutta onneksi mammalomaan ei enää ole kuin kolmisen viikkoa aikaa! Ja minulla on neljä päivää vapaata vielä varaamatta, jotka olisi hyvä pitää alta pois. Tosin, projektini on suunniteltu loppumaan juuri sopivasti viimeisenä päivänä (ilman niitä vapaapäiviä), joten en tiedä mitenköhän ehtisin kaiken tehdä alta pois - täytyy varmaan pistää melkoiseksi töpinäksi töissä! 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Bio-Oil



Täällä Brittien mailla yksi suosituimpia tuotteita raskausarpien ehkäisemiseen on Bio-Oil. Se on melkeinpä myyttisissä mittakaavoissa täällä, kaikkien suositellessa sitä raskausarpiin ja muidenkin arpien vaalentamiseen. Raskauden ajaksi sitä suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa päivässä toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen ajoin - aamuin illoin, masun, reisien alaselän ja rintojen iholle.
 
Itse olen käytellyt sitä satunnaisesti, yleensä kerran päivässä, ja joskus kaksikin, ainakin muutaman kerran viikossa toisen raskauskolmanneksen alettua. Laiskasta käyttämisestä huolimatta raskausarpia ei ole ilmaantunut tämän masun kasvamisen ja rasvailun aikana.
 
Enpä tiedä auttaako tämä oikeasti - ihan Dr. Googlesta lueskelin että raskausarvet syntyvät ihon syvissä kerroksissa eikä niiden ehkäisemiseen auta mikään muu kuin geenit. Ja mahdollisesti hallittu painonnousu - tosin tämän jälkimmäisen suhteen olen melko skeptinen myös, sillä itse sain muutamia raskausarpia alaselkään (=jenkkiksiin) ja reisiin heti raskauden alettua samaan aikaan kun laihduin pahoinvoinnin vuoksi useamman kilon.
 
No mutta silti, Bio-Oil tuntuu ihan mukavan kosteuttavalta, mutta on vähän sotkuinen levittää. Muita hyviä havaitsemiani voiteita ovat olleet Mum & Me Stretch Mark Cream (tuoksuu ihanalta), ja Palmer'sin Cocoa Butter Lotion (imeytyy nopeasti ja siististi). Mitäs te käytitte / käytätte? Ja uskotteko näitten tehoon?

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Sitruuna-rusina-juustokakku



En olekaan pitkään aikaan laittanut tänne mitään reseptejä, joten tässä reseptinä eilinen (paistettu) juustokakku. Oli todella hyvää - juuri sopivan sitruunainen! 
 
Pohja:
50g self-raising flour + 1/2 tl leivinjauhetta (suomalaisittain tämän korvaa 1dl jauhoja, johon sekoitettu 1 tl leivinjauhetta)
50g pehmennettyä voita
50g (n. 0.5dl) sokeria
1 iso kananmuna 
 
Täyte:
225g (n. 2.25dl) sokeria
4 isoa kananmunaa
400g pehmennetty Philadelphiaa tai muuta samantyyppistä maustamatonta tuorejuustoa
40g (n. 0.8dl) jauhoja
1 sitruuna - raastettu kuori ja mehu
75g (n. 1dl) rusinoita
142ml soured cream (suomalaisittain n. 1.5dl ranskankermaa)
 
1. Lämmitä uuni 170 Celcius-asteeseen. Ota esiin 22cm irtopohjavuoka, rasvaa se ja laita pohjalle leivinpaperiympyrä.
2. Pohjan valmistus: Self-raising flour + leivinjauhe, voi, 50g sokeria ja kananmuna sekoitetaan hyvin ja vatkataan 2-3 minuuttia. Levitä irtopohjavuoan pohjalle.
3. Täytteen valmistus: Erottele 4 jäljelläolevaa kananmunaa kahteen eri kulhoon. Vatkaa keltuaiset ja 225g sokeria kunnes seos on muuttunut paksuksi ja kermaiseksi. Sekoita tuorejuusto mukaan hyvin. Sekoita varovaisesti sitruunanmehu ja -kuori, 40g jauhoja, rusinat ja ranskankerma mukaan täytteeseen. Vatkaa kananmunavalkuaiset kiinteäksi vaahdoksi ja varovasti sekoita (kääntele) mukaan täytteeseen ja kaada tama irtopohjavuokaan.
4. Laita uuniin 1h - 1h 15min ajaksi, kunnes keskeltä painettaessa juustokakku on joustava mutta kiinteä. Laita uuni pois päältä, laita uuninsuu raolleen ja jätä juustokakku uuniin tunniksi hautumaan. Sitten laita jääkaappiin tekeytymään, yön yli jos mahdollista.
 
P.S. Rusinoitten tilalle kannattaa kokeilla jotain muutakin kuivahedelmää/marjaa - itse veikkaan että kuivatut karpalot olisivat tässä makoisia, ja mikseipä jopa aprikoosipalaset.
 
P.P.S: Ilkeän näköisen halkeaman juustokakun keskellä saa yleensä estettyä jos vetäisee terävällä veitsellä juustokakun reunat irti vuoan reunoista ennenkuin sen antaa jäähtyä - itse unohdin tällä kertaa.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Viikko 31

 
 Laukku Coccinelle, saappaat Brooklyn, huivi Burberry, loput H&M

Nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan tiukkaa tuon vaatevaraston kanssa... Viikolla olin käymässä yhdessä konferenssissa, ja teki mieli laittaa vähän jotain tavallista siistimpää työvaatetta päälle (käyn töissä siis farkuissa ja uggseissa tms yleensä). Vaan ei puku eikä mikään hame enää mahtunut päälle millään! Tämän sain raavittua kasaan päällemahtuvista vaatteista ja mammavaatteista, menetteli kun ei tosiaankaan tarvinnut olla mikään tyylikäs bisnespukeutuminen.


Niin tuo masu vaan kasvaa. Nyt on meneillään 31 viikko, ja kätilön mukaan seuraavilla viikoilla on odotettavissa melkoinen painonnousu ja masunkasvu. Kovasti on pieni säpiköinyt nyt masun sisällä, joskus tuntuu olevan melkoisia rumbasessioita, varsinkin päivisin kun yritän keskittyä töihin. Tai kun olen innostunut syömään suklaata (jota on tullut syötyä ihan liikaa...). Liikkeet tuntuvat jo hyvin ulkopuolellekin ja aika usein tuossa kättä masulla lepuuttaessa tuntee kun sitä työnnetään. Joskus koko maha heiluu ja hytkyy pahimpien potkujen aikaan.




Tänään kävin kätilöllä joka tunnusteli lapsen asentoa ja kuulemma lähtövalmiina ja oikeissa asemissa ollaan. Itse olin lukuisten alavatsassa tuntuvien pikku "potkujen" takia ajatellut että pieni on vielä peppu alaspäin, mutta nähtävästi se siellä vaan nyrkkeilee. Ja näköjään se on sitten peppu tai jalka joka aina silloin tällöin venyttelee ihoa tuosta kylkiluitten kohdilta, eikä pää niinkuin aluksi luulin.

Tälläisiä masukuulumisia. Joskohan nyt ennättäisi nukkumaan - huomisen synttäreille valmistettu sitruuna-rusina-juustokakku on nyt uunituksen jälkeen valmis ja sen voi laittaa tekeytymään jääkaappiin unien ajaksi.  

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ideal Home Show - puutarhaideoita

Käytiin tänään poikkeamassa Earls Courtin exhibition hallissa Ideal Home Show tarkastamassa. Tämä oli siis sellainen iso sisustukseen, rakentamiseen, puutarhoihin ja muuhun kotikrääsään keskittynyt messu - ihan järjettömän valtava ja siellä oli mielettömästi näkemistä.

Kaikki H&M, laukku MBMJ ja kengät Brooklyn


Siellä oli käsittääkseni melkoisesti myös Britannian TV-julkkiksia pitämässä pieniä puheita ja workshoppeja, mutta me ei ehditty/viitsitty mihinkään sellaiseen, käveltiin vaan ympäriinsä. Ideana oli vilkuilla ideoita omaan kotiin, ja meitä kiinnostivat erityisesti puutarhajutut. Kivoista ideoista tulikin otettua melkoisesti kuvia.
 

Nuo deckingiin (mikäköhän tämä decking nyt suomeksi onkaan) upotetut ledivalot miellyttivät, ja mies oli niistä ihan innoissaan.





Tässä puutarhassa oli ihana tunnelma - just sellainen rento maalais-Ranska-meininki. Erityisesti noitten viinilaatikoitten käyttö yrttitarhaan miellytti silmää, ja mahdollisesti sen voisi ottaa toteutukseen. Water feature puutarhassa olisi myös mieletön, mutta odotellaan sitä lottovoittoa ensin!




Tässä ylläolevassa puutarhassa miellytti erityisesti tuo puupölkkyjen käyttö rajaamaan kukkapenkkejä. Kuparikolikoista koostettu seinäkoriste oli myös näppärän näköinen, mutta oikeasti käytössä tuo taitaisi mennä vihreäksi ja rumaksi parissa vuodessa.




Minusta tämän puutarhan parhaita ideoita oli tuo puulaattojen ja pikkukivien liitto. Puupölkystä sahatut laatat polkuna ja pikkukivet näytti todella hyvältä. Irtonaisista laatoista tehdyt laidat ja kukkapenkit miellyttivät silmää myös.



Tässä puutarhassa miellytti nuo pikkukivet ja puu-deckingin väri. Juuri tälläisen yhdistelmän kivien ja puun väriä mies haluaisi meille puutarhaan.

Ja sit muutamia puutarhavehkeitä lisukkeiksi!



BarbeSkew oli aika makean näköinen grilli. Nuo "kebab-vartaat" ja "kanapalat" kääntyvät itsekseen pienen sähkölaitteen avulla. Aika helppoa grillausta!


Hienoja koreja englantilaisilta käsityöläisiltä - tosin itse loppujen lopuksi päädyin johonkin halpikseen toisesta kojusta. Nämä nimittäin olivat melko kalliita koreiksi sillä hintaa löytyi  £35 - £60 näille.


Nämä Pot Notchit olivat mielettömän käteviä - noihin saa ripustettua kaikenlaisia eri kokoisia perus-ruukkuja. Tykättiin ideasta kovasti!




Etukäteen vannotin itseäni että mitään ei saa ostaa, mutta mukaan silti tarttui messutarjouksena nuo Fit Flopit, uusin House Beautiful lehti ja tuollainen pikkukori villalangoille. Fit Flopit on muuten mielettömän mukavat kengät. Niitten on tarkoitus mukamas aktivoida jalkojen pieniä lihaksia ja kiinteyttää kroppaa (johon en usko), ja ulkonäkökin on melko höhlä, mutta paksu pohja on mielettömän mukava ja tukeva. Kotitossuina nämä menevät mainiosti ja suosittelen. 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Siilinkarilla



Sunnuntaina ennen Suomesta lähtöä käytiin vielä pienellä kävelylenkillä Siilinkarin ympäri. Tamperelaiset ja lähikuntalaiset tämän paikan hyvin tietävätkin, mutta muille tiedoksi että Siilinkari on pikkumajakalla varustettu kari keskellä Näsijärveä, ja joka on jostain syystä erityisen suosittu paikka hengailla talven aurinkoisina viikonloppupäivinä.



Kokeilin uutta putkea (E18-200mm F3.5-6.3) kameraan - isällä ja minulla kun on sama kameratyyppi niin voidaan vaihtaa linssejä. Ja oli hyvä! Tuli kuvattua melkoisesti, leijailu näytti erityisen hauskalta.



Mies muuten ihmetteli kovasti meidän kävelyreissua, että miksi lähditte jäälle kävelemään ja katsomaan pientä majakkaa. Miksi ei mielummin kaupungille tai vaikka puistoon. Miksikö - no siksi että se oli siellä. Eipä kävelylle jonnekin tarvitse mitään sen kummempaa syytä. Taitaa jäädä samanlaiseksi mysteeriksi kuin suomalaisten herneitten syönti kesäisin, jota miehen englantilaiset sukulaiset kovasti ihmettelivät Suomessa käydessään. Miksikö - no kun ne maistuvat hyviltä. Englantilaiseen logiikkaan uppoaisi jokin syvällisempi syy nähtävästi.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Suomen loma

Hyvä ja rentouttava Suomi-loma...




... kävin mökillä Porissa ja Turussa sukuloimassa.







... tapasin kavereita kahviloissa ja baareissa.






... ulkoilin ja nautin mahtavista kevätpakkasista.

Ja lepäilin, söin ruisleipää ja karjalanpiirakoita, ja nukuin pitkiä yöunia.

Onnistunut loma jälleen kerran. Takaisin Lontooseen tultaessa alkoi muuten sataa lunta, ja siinä hyytävässä ilmanalassa tuntui kuin olisikin laskeutunut Suomeen vain uudelleen.

Seuraavan kerran mennään Suomeen sitten pienen lisäyksen kera!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kotimatkalla

Ajattelin tulla tanne pikaisesti bloggaamaan ja kokeilemaan tata mobiilibloggausta nyt uudemman kerran. Menneet kokemukset ovat olleet vahan nihkeita, mut jos nyt sovelluksia olisi vahan paranneltu... Yritetaan! Testasin tata Finnair loungea, nyt kun vaihtoaikaa oli riittamiin, ja kiva kylla taytyy sanoa. Mikas tassa istuessa, mukavat tuolit ja rauhallinen ilmapiiri. Hitosti on taas Suomituliaisia mukana, saa nahda miten nyt sen matkalaukun kanssa parjaan perilla... Toivottavasti loydan jonkun herrasmiehen nostamaan laukun silta hihnalta, tan masun kanssa ei oikein jaksaisi riuhtoa yli kakskyt kiloista laukkua.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lastenhuoneeseen tapetti

Vielä liikutaan vähän aikaisilla vesillä, sillä lastenhuoneen  tapetoimiseen on vielä aikaa, mutta viime viikonloppuna käytiin B&Q:ssa ostamassa maalausteloja ja napattiin samalla muutama tapettiehdokas.



Mitäs olette mieltä - mikä tapetti olisi parhain? Pöllöt, saniaiset vai pajupuut? Tapettia tulee tosiaan vain yhdelle seinälle, noitten kaappien väliin ja alle (eli tuohon punertavalle pätkälle) eli ei isolle alueelle. Muuten huone maalataan valkoiseksi (milky white). Kaapit maalataan myös, tässä niihin on vaan sudittu vähän maalia. 


Miehen lemppari on tuo pöllötapetti. Itse tykkäisin pajupuista. Saniainen kokonsa puolesta sopia paremmin isolle seinälle. En erityisemmin välitä lastenhuonetapeteista, minusta ne näyttävät helposti väsähtäneiltä ja ne täytyy kuitenkin sitten jossain vaiheessa vaihtaa järkevimpiin. Mies taas on lapsenoloisista tapeteista ihan innoissaan kun ne ovat niin söpöjä. Mutta mitäs te olette mieltä? Nyt itse alan tuon miehen lobbauksen puolesta pikkuhiljaa taipumaan pöllöihin... 

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Suomeen talvilomalle!

T-Paita Burberry / housut H&M Mama

Olen nyt sunnuntaina lähtemässä Suomeen viikon talvilomalle. Tuntuu siltä että juurihan olen Suomessa käynyt kun eihän siitä joulusta ole kuin muutama kuukausi. Yleensä Suomessa tulee käytyä vain jouluna ja kesällä, sillä saan niin surkean vähän lomaa. Mutta nyt kun olen mammalomalle menossa pitää lomat käyttää etukäteen, sillä niitä ei saa minun työpaikallani siirtää vuoden vaihteen jälkeen käytettäväksi (ja mammalomalla aion olla niin kauan kuin vain pystyn). Eli nyt tuntuu siltä kuin pääsee lomailemaan ihan kunnolla! Ja kun en tiedä koska sen vauvan kanssa sitten pääsee Suomessa käymään - pitääkö odottaa kauan passia ja pitääkö rokotukset ottaa - joten nyt kannattaisi varmaan käydä.




Ostin muuten lentoliput Skyscannerin kautta. Kirjoittelen nyt tässä yhteistyössä Skyscannerin kanssa hieman kokemuksistani Skyscannerin palvelusta, sillä itse olen ollut siihen todella tyytyväinen. Ostin ensimmäisen kerran palvelusta lentoliput viime vuonna joululomaksi, ja tällä kertaa menin suoraan Skyscannerin sivuille edes vilkaisematta muita palvelimia, niin vakuuttunut siitä olin. Ja palvelu miellyttää muitakin tuttujani - viime viikolla tuli nähtyä erästä suomalaista kaveria ravintolaillallisen merkeissä, ja lentolippujen ostamisesta puheeksi tullessa hänkin mainitsi nykyään suosivansa Skyscanneria.
 
Suurin syy Skyscannerin käyttämiseen minulla on tottakai hinta. Tarkastaessani muut samantyyppiset lentolippujen hakupalvelut, tuli varsin nopeasti selväksi että Skyscanner löysi joko halvempia tai samanhintaisia lentoja kuin muutkin hakupalvelimet. Todella käteväksi Scyscannerin teki kuitenkin miellyttävä käyttökokemus. Hakupalveluun voi laittaa erilaisia kriteerejä (kuten lennon pituus, vaihtojen määrä, lähtöajat, lentoyhtiöt) lentolipuille helposti sivulta löytyvillä valikoilla. Lentoja voi vertailla helposti myös käyttämällä ylhäältä löytyviä valikoita, verraten hintoja, lentoaikoja ja yhtiöitä. Skyscannerin käyttäminen tuntui todella intuisiiviselta ja helpolta, ja minä tykkäsin kovasti. Joskus kun näitten hakupalveluitten käyttäminen on aivan järkyttävän hidasta ja ne lagaavat tai muuten vaan pitää aloittaa alusta kun koko homma nollautuu (jos vaikka menee tarkastamaan muita nettisivuja), mutta Skyscannerin kanssa ei ollut mitään näitä ongelmia. Hyvä juttu oli myös se että nämä perinteiset halpalentoyhtiöt kuten Ryanair näkyivät Skyscannerin hauissa myös, eli niitä ei tarvinnut erikseen etsiä.
 


  
Eli jos lennot Lontooseen tai vaikka Suomeen tai muualle maailmalle kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi Skyscanneria. Kätevä palvelu, jota oli helppo käyttää, ja josta sai ostettua lippuja hyvällä hinnalla! Itse tykkäsin todella paljon Skyscannerin hakupalvelusta, enkä sitä muuten täällä suosittelisikaan.
 




Kuvituksena tässä vaan viimeisimpiä masukuvia - kovaa tahtia se kasvaa! Nyt jos ehtisi vielä tänä iltana pakkaamaan, ja pesemään pyykkiä ja ruksimaan to do -listalta mahdollisimman paljon tehtäviä veks ennen lomaa... Eli nyt menoksi!
Related Posts with Thumbnails