lauantai 23. maaliskuuta 2013

Viikko 31

 
 Laukku Coccinelle, saappaat Brooklyn, huivi Burberry, loput H&M

Nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan tiukkaa tuon vaatevaraston kanssa... Viikolla olin käymässä yhdessä konferenssissa, ja teki mieli laittaa vähän jotain tavallista siistimpää työvaatetta päälle (käyn töissä siis farkuissa ja uggseissa tms yleensä). Vaan ei puku eikä mikään hame enää mahtunut päälle millään! Tämän sain raavittua kasaan päällemahtuvista vaatteista ja mammavaatteista, menetteli kun ei tosiaankaan tarvinnut olla mikään tyylikäs bisnespukeutuminen.


Niin tuo masu vaan kasvaa. Nyt on meneillään 31 viikko, ja kätilön mukaan seuraavilla viikoilla on odotettavissa melkoinen painonnousu ja masunkasvu. Kovasti on pieni säpiköinyt nyt masun sisällä, joskus tuntuu olevan melkoisia rumbasessioita, varsinkin päivisin kun yritän keskittyä töihin. Tai kun olen innostunut syömään suklaata (jota on tullut syötyä ihan liikaa...). Liikkeet tuntuvat jo hyvin ulkopuolellekin ja aika usein tuossa kättä masulla lepuuttaessa tuntee kun sitä työnnetään. Joskus koko maha heiluu ja hytkyy pahimpien potkujen aikaan.




Tänään kävin kätilöllä joka tunnusteli lapsen asentoa ja kuulemma lähtövalmiina ja oikeissa asemissa ollaan. Itse olin lukuisten alavatsassa tuntuvien pikku "potkujen" takia ajatellut että pieni on vielä peppu alaspäin, mutta nähtävästi se siellä vaan nyrkkeilee. Ja näköjään se on sitten peppu tai jalka joka aina silloin tällöin venyttelee ihoa tuosta kylkiluitten kohdilta, eikä pää niinkuin aluksi luulin.

Tälläisiä masukuulumisia. Joskohan nyt ennättäisi nukkumaan - huomisen synttäreille valmistettu sitruuna-rusina-juustokakku on nyt uunituksen jälkeen valmis ja sen voi laittaa tekeytymään jääkaappiin unien ajaksi.  

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ihan tässä tulee ikävä omaa raskautta ja masua,vaikkei ihan helpoimmasta päästä ollut tää toinen raskaus. Mutta ne jumppailut masussa, huoh <3

    (väärällä profiililla eka kommentti..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tässä just ajttelin että ainakaan näitä alakerran porttien kolkutteluja ei tuu ikävä, auts! Yks kaveri on kans sanonut samaa, että vaikka vauva onkin ihana vähän on masuakin ikävä. Voi olla että itse sanon samaa muutaman kuukauden kuluttua :)

      Poista
  3. minulla on paino noussut 5kiloa raskaudena aikana, olen nyt viikolla 39. ei sen painon tarvitse nousta yhtään, varsinkaan jos tuota lähtöpainoa on noin reilusti. pakollisia lapsi+nesteet+istukka+veren määrän lisääntyminen painaa noin 5-7kiloa. kaikki muu on läskiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksilöllistä se taitaa olla pitkälti toi painonnousu. Onneksi mulla on kuitenkin merkityksekkäämpiä asioita mietittävänä kuin minulle tuntemattomien kilomäärät ;)

      Poista
  4. Mä bongasin alkuraskaudesta Asoksen alennusmyynnistä pikkumustan äitiysmekon 12 punnalla, joka on ollut erittäin hyvä löytö. Rento reissuvaate, kun on ryppyyntymatöntä kangasta ja niin siisti, että sopii virallisempiinkin tilaisuuksiin. Muuten onkin kyllä ihan turha kuvitella omiin siistimpiin vaatteisiin mahtuvansa...

    Mulla on kanssa mahassa aikamoista jumpsutusta arkipäivinä, viikonloppuina sitten ottaa rauhallisemmin. Ja todellakin koko maha heiluu välillä ja liikkeet näkyy varsin selkeästi ulospäin. Mä kans kuvittelen, että vauva pyörii vaikka miten päin, tiedä sitten onko totta.

    Vieläkö sulla on pitkä aika äitiyslomaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukausi aikaa mammalomaan, en malta odottaa pois töistä pääsyä. Ehkä sit mammalomalle päästyäni avaudun blogissakin vähän tuosta mun työpaikasta ja line managerista, en viitsi nyt tässä vaiheissa turhaan nostattaa verenpainetta viikonloppuna :D

      Ja joo, en kyl tiedä mitä kuvittelin kun yritin tunkea itseäni melko timmiin kynähameeseen... Itse oon muuten kans löytänyt alennusmyynneistä hyviä äitiysvaatteita, mekot on jäänyt uupumaan, mut housuja ja paitoja on löytynyt. Äitiysmekot ois ihan kivoja, mut veikkaan että monet mun omista mekoista (trikoota/neulosta suurin osa) menee päälle koko raskauden ajan, niin en varmaan niitä jaksa metsästää.

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails