lauantai 2. maaliskuuta 2013

Suomeen talvilomalle!

T-Paita Burberry / housut H&M Mama

Olen nyt sunnuntaina lähtemässä Suomeen viikon talvilomalle. Tuntuu siltä että juurihan olen Suomessa käynyt kun eihän siitä joulusta ole kuin muutama kuukausi. Yleensä Suomessa tulee käytyä vain jouluna ja kesällä, sillä saan niin surkean vähän lomaa. Mutta nyt kun olen mammalomalle menossa pitää lomat käyttää etukäteen, sillä niitä ei saa minun työpaikallani siirtää vuoden vaihteen jälkeen käytettäväksi (ja mammalomalla aion olla niin kauan kuin vain pystyn). Eli nyt tuntuu siltä kuin pääsee lomailemaan ihan kunnolla! Ja kun en tiedä koska sen vauvan kanssa sitten pääsee Suomessa käymään - pitääkö odottaa kauan passia ja pitääkö rokotukset ottaa - joten nyt kannattaisi varmaan käydä.




Ostin muuten lentoliput Skyscannerin kautta. Kirjoittelen nyt tässä yhteistyössä Skyscannerin kanssa hieman kokemuksistani Skyscannerin palvelusta, sillä itse olen ollut siihen todella tyytyväinen. Ostin ensimmäisen kerran palvelusta lentoliput viime vuonna joululomaksi, ja tällä kertaa menin suoraan Skyscannerin sivuille edes vilkaisematta muita palvelimia, niin vakuuttunut siitä olin. Ja palvelu miellyttää muitakin tuttujani - viime viikolla tuli nähtyä erästä suomalaista kaveria ravintolaillallisen merkeissä, ja lentolippujen ostamisesta puheeksi tullessa hänkin mainitsi nykyään suosivansa Skyscanneria.
 
Suurin syy Skyscannerin käyttämiseen minulla on tottakai hinta. Tarkastaessani muut samantyyppiset lentolippujen hakupalvelut, tuli varsin nopeasti selväksi että Skyscanner löysi joko halvempia tai samanhintaisia lentoja kuin muutkin hakupalvelimet. Todella käteväksi Scyscannerin teki kuitenkin miellyttävä käyttökokemus. Hakupalveluun voi laittaa erilaisia kriteerejä (kuten lennon pituus, vaihtojen määrä, lähtöajat, lentoyhtiöt) lentolipuille helposti sivulta löytyvillä valikoilla. Lentoja voi vertailla helposti myös käyttämällä ylhäältä löytyviä valikoita, verraten hintoja, lentoaikoja ja yhtiöitä. Skyscannerin käyttäminen tuntui todella intuisiiviselta ja helpolta, ja minä tykkäsin kovasti. Joskus kun näitten hakupalveluitten käyttäminen on aivan järkyttävän hidasta ja ne lagaavat tai muuten vaan pitää aloittaa alusta kun koko homma nollautuu (jos vaikka menee tarkastamaan muita nettisivuja), mutta Skyscannerin kanssa ei ollut mitään näitä ongelmia. Hyvä juttu oli myös se että nämä perinteiset halpalentoyhtiöt kuten Ryanair näkyivät Skyscannerin hauissa myös, eli niitä ei tarvinnut erikseen etsiä.
 


  
Eli jos lennot Lontooseen tai vaikka Suomeen tai muualle maailmalle kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi Skyscanneria. Kätevä palvelu, jota oli helppo käyttää, ja josta sai ostettua lippuja hyvällä hinnalla! Itse tykkäsin todella paljon Skyscannerin hakupalvelusta, enkä sitä muuten täällä suosittelisikaan.
 




Kuvituksena tässä vaan viimeisimpiä masukuvia - kovaa tahtia se kasvaa! Nyt jos ehtisi vielä tänä iltana pakkaamaan, ja pesemään pyykkiä ja ruksimaan to do -listalta mahdollisimman paljon tehtäviä veks ennen lomaa... Eli nyt menoksi!

7 kommenttia:

  1. Tosi hauska ja kiva postaus :) Ihanasti kasvaa vauvamasusi! Kiitos Skyscanner -vinkistä, en ole siitä vielä kuullutkaan. Itse olen suosinut tähän saakka travellinkkiä tai suoraan lentoyhtiöiden sivuja. Mukavaa Suomenmatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joo, mä oon tosta Skyscannerista tosiaan tykännyt kovasti, en muutenkaan suosittele mitään minkä takana en ihan täysin seiso. Itse ostan nykyään Finnairin lentoja Suomen lomille, kun oon kyllästynyt Ryanairiin täysin, niin tuolta löytää niitä huomattavasti halvemmalla hinnalla kuin suoraan Finnairin sivuilta.

      Poista
  2. Hauska lukea sun blogia, kun tuntuu, että on niin samoja kuulumisia kuin itsellä. Toukovauvaa tässä odotellessa ja juurikin Suomessa talvilomalla! Mä luulin, että tuo lomien siirtämisoikeus seuraavalle vuodelle olisi lakisääteinen UK:ssa, se ei vissiin sitten olekaan? Täytyykin vielä varmistaa töistä, sillä en ole näillä näkyminen ehtimässä pitää kaikkea pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu työpaikasta - mun työpaikassa pitää ottaa kaikki lomat ennen vuoden vaihtumista tai ne menettää ja itse olen kaavaillut poissa oloa ens vuoteen saakka. Bank holidayt kuuluu kans (noin yleisesti ottaen - tässä on pieniä eroja riippuen loma-ajan määrästä) lomiin sit jos sattuvat mammaloman ajaksi! Että ne kantsii hakea "ylimääräisiksi" vapaiks kans. Mun työpaikka on kyl niin nihkee - kun sit sanoin että otan kaikki lomat ennen mammaksi jäämistä niin tuli valitusta, kun oon niin oikeuksieni perään kuulemma... Nojoo, toivottavasti mammalomalla löydän jonkun uuden paikan, ei oikein tee mieli mennä tonne takaisin!

      Poista
  3. Hauska lukea sun blogia, kun tuntuu, että on niin samoja kuulumisia kuin itsellä. Toukovauvaa tässä odotellessa ja juurikin Suomessa talvilomalla! Mä luulin, että tuo lomien siirtämisoikeus seuraavalle vuodelle olisi lakisääteinen UK:ssa, se ei vissiin sitten olekaan? Täytyykin vielä varmistaa töistä, sillä en ole näillä näkyminen ehtimässä pitää kaikkea pois.

    VastaaPoista
  4. Täytyykin varmistaa tuo lomien siirtyminen. Mä olen kyllä myös niin oikeuksieni perään, etten aio jättää lomia pitämättä, en tietenkään! :) On vaan ollut todella hankala saada mitään vastausta HR:stä, kun firman pääkonttori on muualla Euroopassa, niin eivät tiedä UK juttuja ollenkaan.

    Mun mielestä meillä nuo bank holidayt ns. menettää. Tuntuu hassulta, että voiko noissa tosiaan olla noin isoja eroja?

    Meillä on ollut ihan ok suhtautuminen töissä, vaikka en kyseisessä firmassa vielä kovin pitkään ole ollutkaan. Noista maiden välisistä eroista johtuen tosin olettivat mun palaavan töihin pari kuukautta synnytyksestä.. Kerroin kyllä ihan suoraan, että turha odotella mua ainakaan tänä vuonna takaisin ja täällä UK:ssa tosiaan jäädään 12 kk:n vapaalle, josta saa halutessaan palata aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän sen silleen fiksusti selittäis - otin nimittäin aika tarkasti asiasta selvää.

      Jos annettu lomamäärä on 20päivää + BH:t, niin sit BH:t (jotka sattuu mammaloman ajaksi) voi pyytää "ylimääräisiksi" vapaiksi, sillä UK:n minimilomamäärä on kokoaikaisille työntekijöille 28päivää. Mutta jos sopimus antaa yli 28 lomapäivää (BH:t mukana tai ei), niin sit työnantajat voivat päättää omien systeemeittensä mukaisesti antavatko mammaloman ajaksi loma-aikaa yli 28 päivän ansiosta. No, pääperiaatteessa näin, en tietty oo mikään lakimies :)

      Mut tosiaan, kun mun työnantajat on tosiaan niin kitsaita noitten lomapäivien kanssa meinaan tosiaan pitää jokaikisen niistä!

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails