Käytiin tänään poikkeamassa Earls Courtin exhibition hallissa Ideal Home Show tarkastamassa. Tämä oli siis sellainen iso sisustukseen, rakentamiseen, puutarhoihin ja muuhun kotikrääsään keskittynyt messu - ihan järjettömän valtava ja siellä oli mielettömästi näkemistä.
Kaikki H&M, laukku MBMJ ja kengät Brooklyn
Siellä oli käsittääkseni melkoisesti myös Britannian TV-julkkiksia pitämässä pieniä puheita ja workshoppeja, mutta me ei ehditty/viitsitty mihinkään sellaiseen, käveltiin vaan ympäriinsä. Ideana oli vilkuilla ideoita omaan kotiin, ja meitä kiinnostivat erityisesti puutarhajutut. Kivoista ideoista tulikin otettua melkoisesti kuvia.
Nuo deckingiin (mikäköhän tämä decking nyt suomeksi onkaan) upotetut ledivalot miellyttivät, ja mies oli niistä ihan innoissaan.
Tässä puutarhassa oli ihana tunnelma - just sellainen rento maalais-Ranska-meininki. Erityisesti noitten viinilaatikoitten käyttö yrttitarhaan miellytti silmää, ja mahdollisesti sen voisi ottaa toteutukseen. Water feature puutarhassa olisi myös mieletön, mutta odotellaan sitä lottovoittoa ensin!
Tässä ylläolevassa puutarhassa miellytti erityisesti tuo puupölkkyjen käyttö rajaamaan kukkapenkkejä. Kuparikolikoista koostettu seinäkoriste oli myös näppärän näköinen, mutta oikeasti käytössä tuo taitaisi mennä vihreäksi ja rumaksi parissa vuodessa.
Minusta tämän puutarhan parhaita ideoita oli tuo puulaattojen ja pikkukivien liitto. Puupölkystä sahatut laatat polkuna ja pikkukivet näytti todella hyvältä. Irtonaisista laatoista tehdyt laidat ja kukkapenkit miellyttivät silmää myös.
Tässä puutarhassa miellytti nuo pikkukivet ja puu-deckingin väri. Juuri tälläisen yhdistelmän kivien ja puun väriä mies haluaisi meille puutarhaan.
Ja sit muutamia puutarhavehkeitä lisukkeiksi!
BarbeSkew oli aika makean näköinen grilli. Nuo "kebab-vartaat" ja "kanapalat" kääntyvät itsekseen pienen sähkölaitteen avulla. Aika helppoa grillausta!
Hienoja koreja englantilaisilta käsityöläisiltä - tosin itse loppujen lopuksi päädyin johonkin halpikseen toisesta kojusta. Nämä nimittäin olivat melko kalliita koreiksi sillä hintaa löytyi £35 - £60 näille.
Nämä Pot Notchit olivat mielettömän käteviä - noihin saa ripustettua kaikenlaisia eri kokoisia perus-ruukkuja. Tykättiin ideasta kovasti!
Etukäteen vannotin itseäni että mitään ei saa ostaa, mutta mukaan silti tarttui messutarjouksena nuo Fit Flopit, uusin House Beautiful lehti ja tuollainen pikkukori villalangoille. Fit Flopit on muuten mielettömän mukavat kengät. Niitten on tarkoitus mukamas aktivoida jalkojen pieniä lihaksia ja kiinteyttää kroppaa (johon en usko), ja ulkonäkökin on melko höhlä, mutta paksu pohja on mielettömän mukava ja tukeva. Kotitossuina nämä menevät mainiosti ja suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy