keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kaksi yhteistä vuotta

Tarkalleen kaksi vuotta sitten vietimme päivän näissä tunnelmissa...







Viime vuonna kävimme hääpäivää juhlistaaksemme Michelin tähditetyssä Ristorante Semplicessä. Mietiskelin oltaisiinko tänä vuonna jatkettu perinnettä ja etsitty toinen tähditetty ravintola, mutta kun nyt on tuo pieni kumppani mukana eikä ketään hyvää lastenvahtia tiedossa ei idea tuntunutkaan niin hyvältä. Eipä silti, en näin pientä pirpanaa vielä haluaisi jättää kellekään muulle kuin miehelle vielä vahdittavaksi, oli kuinka läheinen sukulainen tahansa.
 
 
Mietiskelin myös jos oltaisiin lähdetty jonnekin uuteen kaupunkiin ja tehty pieni romantic getaway pikkuisen seurassa, mutta mies ei erityisemmin innostunut vauvan kanssa matkaamisesta. Ei kuulemma olisi tarpeeksi romanttista olla vauvan kanssa!
 
 
Eli nyt mietitään mitä tehtäisiin kaksivuotispäivää juhlistakseemme. Jääkaapissa olisi pullo Englannin hääjuhlista jäänyttä Lanson-shampanjaa. Saa nähdä - korkataanko pullo kotona ja kilistellään keskenämme vai käydäänkö vauvan kanssa jossain paikallisessa ravintolassa pari tuntia viihtymässä. Vielä muutama tunti mietiskellään suunnitelmia!

12 kommenttia:

  1. Ihanan tuo ensimmäinen kuva <3 Onnea vuosipäivän johdosta!

    VastaaPoista
  2. Onnea hääpäivän johdosta! Meilläkin oli samantyyppiset suunnitelmat tänä vuonna toisen hääpäivän johdosta kesäkuussa, mutta ne suunnitelmat jäi toteuttamatta vauvan ollessa kuumeessa. No, ehtiin noita hääpäiviä juhlistaa tulevaisuudessa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi. On se kyllä kauheaa kun vauva on kipeänä :( Onneks ehtiihän sitä myöhemminkin aina juhlistaa, itse nyt kuitenkin päästiin tänä vuonna käymään raflassa kun saatiin vauva tainnutettua maitohumalaan illaks :D

      Poista
  3. Onnittelut hääpäivän johdosta! Tiedän tunteen ettei pikkuista "raaski" jättää kenekään hoitoon, ei ainakaan kovin helposti. Ehditte vielä monta kertaa juhlistaa hääpäiväänne ihan vain kaksin romanttisesti:-) Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Joo, tänä vuonna vietettiin hääpäivää vauvan kera, mutta hyvin se siinä viekussa meni, hiljaisena ja nukkuvaisena :) Ehkä ens vuonna sitten hommataan joku hoitaja.

      Poista
  4. Onnittelut hääpäivän johdosta! Todella kauniita kuvia! Kyllä toi kirkko on upea, käytiin siellä miehen kanssa kun vierailtiin Helsingissä.

    Terveiset täältä Cardiffista sinne suureen Lontooseen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Heh, itseasiassa tää meidän kirkko on kyl Tampereella, ei ihan yhtä mahtipontinen kuin Uspenski vaikka kultaa ja kimallusta sieltä löytyi samalla tavalla :) Terkkuja vaan takaisin Cardiffiin! :D

      Poista
  5. Paljon onnea! Uskomatonta, että teidänkin häistä on jo 2v. Ihan kuin ne olisi olleet viime vuonna! Minne tämä aika menee...?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Tuntuu että mitä vanhemmaks tulee, sitä nopeemmin aika menee! :D

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails