keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosikooste 2013 Part 1

No niin, nyt sitten se perinteinen vuosikooste. Tänä vuonna onkin tapahtunut paljon ja suuria muutoksia ja uusia asioita on tullut mukaan. Uuttavuotta juhlimme sukulaisten kotibileissä, mutta kamera pysyi tiukasti laukussa joten siitä ei sen ihmeellisempää raportointia tällä kertaa. Vauva oli myös mukana, ja oli valveille keskiyöhön saakka. Taisipa haluta nähdä uudenvuoden onnittelut meidän kanssamme (tai sitten oli yksinkertaisesti vain liian meluisaa ja jännittävää nukkua). Sen ihmeellisempiä lupauksia en tälle vuodelle tee, ne kun aina jäävät täyttämättä, mutta terveellisempi elämä, vähemmät kilot, siistimpi koti, vähemmän nettiaikaa, ja vanhojen kavereiden useammin näkeminen olkoon tavoitteina. Mutta nyt siihen vuosikoosteeseen!


Tammikuu
Uudenvuotenaaton vietin kotosalla miehen ja hänen kavereidensa kanssa. Olimme käyneet joulunaikaan Suomessa, joten jääkaapin uumenissa oli kaikenlaista hyvää herkkua, ruisleivistä riistamakkaroihin. Kävin ensimmäistä kertaa valokuvauskurssilla, ja opin parin tunnin aikana enemmän kuin mitä puolen vuoden kamerankäyttö oli minulle antanut. Kuvailin Lontoon talvisia maisemia ja ostin uuden untuvatakin hyytäviä kelejä varten. Ehkä isoimpana blogiuutisena, paljastin raskauteni tammikuun lopussa, viikoilla 23-24, ja moni kertoi uutisen jo arvanneensa.



Helmikuu
Helmikuussa kasvattelin mahaa pikkuhiljaa ja harjoittelin valokuvausta. Kukaan ei töissä kommentoinut paisunutta masuani millään tavalla enkä itsekään siitä kenellekään (paria parempaa kaveria lukuunottamatta) maininnut. Ostelin ensimmäiset merkkivyöni ja merkkikenkäni netti-alesta (Michael Kors ja See by Chloe) ja söin hummeria pitkästä aikaa.



Maaliskuu
Lähdin Suomeen pikaiselle lomalle - piti käyttää lomia alta pois ennen äitiysloman alkua. Remppatahti kiristyi (mieshän sitä lähinnä teki, en minä) ja saatiin pikkuhiljaa lastenhuone kuntoon. Remppatuulien loitsimana käytiin myös Ideal Home Showssa etsimässä inspiraatiota. Masu kasvoi jo melkoisen suureksi. Työkaverit vihdoinkin alkoivat onnittelemaan raskaudestani - mutta vasta kun line managerini möläytti tulevasta äitiyslomastani uudelle työläiselle (mainiten että kuukauden kuluttua hän pääsisi minun paikalleni istumaan). Mietin kovasti ovatko ihmiset vain oikeasti niin sokeita, vai välttivätkö he vain asiasta kysymistä kun en itse sitä tuonut esille. Saattoipa olla ensiksimainittukin - itse en huomannut erään toisen samoihin aikoihin raskaanaolevan työkaverin pyöristyvää masua ennenkun hän oli 7kk raskaana.



Huhtikuu
Kävin taas valokuvauskurssilla, tällä kertaa vähän kehittyneemmille kuvaajille tarkoitetulla. Opin jälleen paljon uutta asiaa, ja monet vinkit siirtyivät vakituiseen käyttöön. Vietettiin anopin 60v syntymäpäiviä. Käytiin kokeellisessa oopperassa, oli mielenkiintoista... Poikettiin myös vauvamessuilla joista ostaa päräytettiin Joolz Day vaunut ja Stokke Tripp Trapp syöttötuoli. Tapasin kavereitani tiuhaan tahtiin, vauvan tultua kun ei tiedä milloin ehdittäisiin uudestaan näkemään. Tämän kuun parhaat asiat olivat äitiyslomalle lähtö ja työpaikan hyvästeleminen, sekä synnytysvalmennuskurssi jolta sain uuden ystäväpiirin.



Toukokuu
Toukokuussa odotettiin. Vauvan laskettu aika oli 22. toukokuuta. Päivä tuli ja meni, käytiin sentään sitä juhlistamalla TGI Fridays lounaalla. Ostettiin lisää vauvatarvikkeita, saatiin remontti vihdoinkin loppuun. Kävin viihtymässä sairaalassa jo yhden yön, taisi olla pari viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta vauvaa ei tullut. Sairaalakassin taisin pakata pari päivää ennen laskettua aikaa. Toukokuussa tapailin kavereita ja kävin nauttimassa viimeisiä kertoja Lontoon kulttuuritarjonnasta. Muuten vain odotin, ja odotin, ja odotin. Tapasin myös sattumalta ennustajaeukon kaupassa, joka kertoi minulle että vauvasta tulisi tyytyväinen ja helppo lapsi joka rakastaa musiikkia. Ekat kaksi olivat ainakin totta!



Kesäkuu
5. kesäkuuta syntyi kahdeksan pisteen 3380g painoinen tyttö kello 16:58. Synnytys käynnistetiin, oli odotettua rankempi ja jälkikomplikaatioitten takia jouduttiin olemaan sairaalassa vähän tavallista pitempään. Kotiin pääsy oli melkoista juhlaa ja pääsin vihdoista viimein syömään kaikkia raskausaikana kiellettyjä herkkuja! Vanhempani tulivat täällä käymään. Käytiin vauvan kanssa myös kahden TV-sarjan kuvauksissa ja vauvalta leikattiin kielijänne. Muu aika menikin vauvahuuruissa.




Loppuvuoden tapahtumat sitten seuraavassa postauksessa!

2 kommenttia:

  1. En yhtään ihmettele, että työkaverit ei ole mitään sanoneet :D Mä en ite uskalla koskaan sanoa kellekään onnitteluja, koska joskus porukka on vaan pyöristyny muuten vaan eikä oo raskaana :D Ja ehkä kukaan ei halunnut sanoa mitään, kun et itsekään ottanut puheeksi? Nää jutut on nii pienestä kii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään uskaltais sanoa! Jos tulis vaan joku kirpee vastaus takaisin kun on lihonut :) Ja tosi vaikea muuten itselle tuntemattomista ihmisistä sanoa ovatko raskaana vaan muuten vaan pyöristyneet, vaikka edellämainittua epäiliskin.

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails