Viimeisten muutaman kuukauden aikana täällä blogissa on esitelty muita ulkosuomalaisia bloggaajia. Täällä on ollut jopa 12 bloggaajaa esittelyssä - huimat kiitokset kaikille jotka osallistuivat. Mutta, kuten aina sanotaan, all good must come to an end. Tai niin luulen näin ulkomuistista tuon sanonnan menevän. Jokatapauksessa, tähän tuntuu olevan hyvä aika lopettaa sarja, ainakin toistaiseksi. Viimeiseksi osaksi ajattelin että olisi hyvä vastata omiin haastattelukysymyksiini - se voisi olla ihan mielenkiintoinen postaus. Minulla on muuten ollut oma sarjakin pystyssä omasta ulkosuomalaistarinastani. Osa 1 täällä (Japani) ja osa 2 täällä (Ranska) - kolmantena osana tulee vielä tässä joulun aikaan osa 3.
Tässä linkattuna kaikki tapahtuneet haastattelut - ehkä olette löytäneet uusia tuttavuuksia tai tutustuneet paremmin vanhoihin tuttuihin? Linkkien jälkeen omat vastaukseni haastattelukysymyksiin...
Minä ja minun blogini
Kyllähän kai te jo tiedätte, mutta kertauksen vuoksi. Tulin Lontooseen opiskelemaan muutaman vuoden (ailahtelevan eli asuin välillä Suomessa) ulkosuomalaisputken jälkeen. Jäin tänne töihin, ja nyt minulla on täällä perhe. Käyn töissä ja mies hoitaa tytärtämme kotona. Blogissani kerron vaihtelevasti arkielämästämme ja jaan kuvia meidän seikkailuistamme, ja joskus pohdin ulkosuomalaisuutta ja Britteja, ja saatanpi jopa jakaa Lontoo-vinkin toisinaan. Arkistoista löytyy paljon juttuja Lontoosta.
Minne menit ensimmäisellä ulkomaanmatkallasi ja mitä siitä jäi mieleen?
Menin isovanhempieni kanssa Kanarian saarille, Teneriffalle, varmaan noin viiden vanhana. Siitä jäi mieleen lentokoneen ohjaamossa käynti (lentokapteeni näytti meille miten konetta ohjataan!), tulivuorelle ajaminen pilven läpi, uima-altaassa uiminen ja sukeltelu, biljardin pelaaminen uima-alueella, ravintolassa käynti, kivat kaupantädit jotka antoivat karkkia, ravintolan pelottava papukaija joka rääkäisi kovaa tullessani sen lähelle, kiva ravintolanpitäjä joka antoi meille liput vesipuistoon, jossa käytiin seuraavana päivänä. Minulla on myös hämäriä mielikuvia äitini kanssa Mustam meren rannalla käymisestä nuorempana, mutta en tiedä voiko sitä laskea ulkomaanmatkaksi, sillä se taisi olla Venäjän alueella.
Matkustelitko paljon lapsena ja teini-ikäisenä?
Lapsena en niinkään, ensimmäinen "kunnon" ulkomaanmatka oli juuri tuo Kanarian matka. Teini-ikäisenä kävinkin sitten aika paljon kaikkialla, kirkon kanssa Rhodoksella, saksanluokan kanssa Berliinissä ja jossain itä-Saksan kaupungissa, Venäjällä venäjänluokan kanssa, perheen kanssa Thaimaassa ja Israelissa sukeltamassa, Itävallassa laskettelemassa, Floridassa Disney Worldissa. Ja tosiaan Japanissa vaihto-oppilaana.
Oletko asunut missään muussa maassa kuin Suomessa ja nykyisessä asuinmaassasi?
Japanissa vaihto-oppilaana vuoden, Ranskassa töissä ja lautailemassa ja kiipeilemässä puolitoista vuotta, Englannissa nyt jo vuodesta 2006, eli kahdeksan vuotta.
Milloin ja miksi muutit nykyiseen asuinmaahasi?
Muutin tänne opiskelemaan kandin tutkintoa syksyllä 2006.
Oliko sinun tarkoitus muuttaa pysyvästi? Miksi jäit asumaan nykyiseen asuinmaahasi?
No, ei pysyvästi, muttei ollut tarkoitus tulla takaisinkaan. Päätin lähteä ulkomaille opiskelemaan sillä uskoin sen olevan hyvä alusta kansainväliselle uralle. Varsinkin Lontoo multikulttuurisena suurkaupunkina tuntui olevan siihen hyvä ponnahduslauta. Mutta Suomeen paluu ei suinkaan ollut mikään mörkö, jos olisin halunnut tulla takaisin ja löytänyt sieltä mielenkiintoisia töitä, niin tottakai olisin voinut tulla takaisin.
Päädyin jäämään Britteihin osittain siitä syystä että mieheni ei työllistyisi helposti Suomessa, ja toisaalta siitä syystä että Lontoon työmarkkinat ovat täynnä hyviä mahdollisuuksia. Lopulta löysin täältä melko hyvän työn, jota on mielenkiintoista tehdä ja jossa on hyviä mahdollisuuksia edetä.
Jos joku tulisi asuinpaikkakunnallesi 48. tunniksi, mitä heidän kannattaisi tehdä ja kokea?
Ehdottomasti käydä museoissa, jossain nähtävyydessä ja poiketa kokeilemassa jotain erikoista ruokaa. Shard ja London Eye ovat mielettömiä kokemuksia, ehdottomasti kannattaa käydä jommassa kummassa näköalatasanteella, museoista British Museum ja Victoria&Albert ovat mielettömiä (mutta toki pieniä niche-museoita on monia joita kannattaa tutkia etukäteen), mennä doubledecker bussilla ja mennä istumaan yläkertaan etupenkille istumaan, ja poiketa jossain sivukadulla syömässä jotain etnistä ruokaa. Tässä muutamia vinkkejä ruokapaikoista.
Lisäksi, ison budjetin salliessa suosittelisin poikkemaan jossain Michelin-tähden ravintolassa (tässä oma kokemukseni Gordon Ramsayn raflasta), poikkeamaan shoppailemassa Harrodsilla tai Selfridgesissä (joskin Harrods on se perinteisempi Lontoo-kokemus), ja ehkä syödä yhdessä Cityn pilvenpiirtäjistä (Sushi Samba tulee ensimmäisenä mieleen, mutta muitakin on).
Mitkä ovat kolme parasta ja kolme huonointa asiaa asuinmaastasi?
Jos otetaan Lontoo tähän, se kun on aika erilainen muun maan kanssa...
Kolme parasta asiaa ovat: monikulttuurisuus, uramahdollisuudet, nähtävyydet ja muut mielenkiintoiset jutut mitä tehdä.
Kolme huonointa: asuntojen kalleus, asuntojen huono kunto, commuting (eli työhön päivittäinen matkaaminen, joka on pitkä, kallis ja ikävän väsyttävää).
Jos vertaisit asuinmaatasi Suomeen, millä tavalla se on parempi ja millä huonompi kuin Suomi?
Parempi sillä tavalla että täällä on enemmän uramahdollisuuksia - Lontoo on kuitenkin suurempi kuin koko Suomi väestöluvultaan, eli täältä löytyy sellaisia urajuttuja joista Suomessa ei ole kuultukaan. Tykkään myös siitä että täällä on niin monia erilaisia tarinoita ja menneisyyksiä, sulautuneina yhteiseen tulevaisuuteen. Lontoo on todellinen sulatusuuni ja erityisen mielenkiintoinen sellainen. Huonompi se on sillä tavalla että elämäntaso on täällä huimasti huonompi. Lyhyet työmatkat, lyhyehköt työpäivät, luonnon läheisyys, päiväkotihoidon saama tuki, ja muut tuntuvat tekevän Suomssa elämästä helpompaa. On enemmän aikaa ja enemmän rahaa olla ja harrastaa ja elää, tehdä muutakin kuin työtä ja työhön matkaamista.
Käytkö Suomessa usein? Matkusteletko muuten paljon?
Muutaman kerran vuodessa, suurin osa lomapäivistäni kuluu siis Suomessa. Yleensä ainakin talvella ja kesällä käydään, ja saatan käydä joskus keväälläkin. Muuten en matkustele oikein enää ollenkaan - hankala vauvan kanssa ja laitan rahat mielummin siihen Suomeen menoon ja perheen näkemiseen.
Aiotko/uskotko palaavasi Suomeen asumaan vielä joskus? Miksi?
Tuskinpa palaan, ihan vain uramahdollisuuksia puolesta. En vain voi mitenkään keksiä miten voisin tehdä samanlaista työtä samalla tasolla Suomessa. Pois ei ole luettu tosin muuhun ulkomaahan muutto, tai mahdollisesti jopa Brittien sisäinen muutto jos kypsytään tähän Lontoon kalleuteen ja hankaluuteen...
Minkä ohjeen antaisit ulkomaille muuttavalle ja uudelle ulkosuomalaiselle?
Älä elä yksi jalka yhdessä ja toinen toisessa maassa. Yritä saada paikallisia ystäviä ja oppia paikallinen kieli hyvin, näin siihen maahan ja kulttuuriin pääsee sisälle ja siitä tulee toinen, uusi koti. Muista että mikään ei ole täydellistä, missään maassa. Maat ovat erilaisia, ja sinun täytyy hyväksyä se.
Tämä oli tosiaankin hauska juttusarja, ja tykkäsin kovasti lukea teidän muitten tarinoita! Toivottavasti tekin tykkäsitte lukea erilaisia ulkosuomalaistarinoita täällä minun tontillani.
Kiinnostaisiko teitä joku toisenlainen blogipostaussarja? Tämä oli sen verran hauska että ehkäpä keksisin jonkin toisenkin aiheen... Saa ehdottaa!
Tätä sarjaa on ollut tosi kiva seurata, ja paljon löytyi uusia blogeja lukulistalle! Kaunis kiitos :)
VastaaPoistaOli kyllä hauska juttusarja ja ehdottomasti kiinnostaa tällaiset jatkossakin :)
VastaaPoistaKiitos sinulle kun jaksoit toteuttaa taman! Löysin kivoja blogeja seurattavaksi taas lisaa!
VastaaPoistaItsekin löysin monta uutta blogia, kiitos tästä! Todella mielenkiintoinen juttusarja :)
VastaaPoistaKiitos sarjasta! Jos vielä joskus teet uuden sarjan, olisi kiva jos ulkosuomi-bloggaajat kertoisivat myös "bloggausfilosofiastaan", esim. siitä miksi ja kenelle he kirjoittavat.
VastaaPoistaKiitoksia ideasta - täytyy katsella, mä vähän mietin vielä näitä aiheita ja mikä olis hyvä. Inspiraatio sais tulla! :)
PoistaKiitoksia kaikille, kiva että tätä oli hauska seurailla, ja että teille löytyi uusia blogeja luettaviksi - se tässä oli vähän niinkuin tarkoituskin, nostella uusia blogeja :)
VastaaPoista