sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Juhannuskarkelot

Juhannusaaton kuvapläjäys. Koko viikonlopun olin sukuloimassa, möksällä, kylpylässä ja vaikka missä ja kuvia kertyi uskomaton määrä. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa sukua ja vain rentoutua ja syödä hyvin, samalla ihastellen yötöntä (tai pikemminkin kohtuullisen valoista) yötä.



Aatto alkoi sukulaispoikien ja kihlatun kanssa Monopolin pelaamisella. Minä voitin :) Useampi tunti siinä vierähtikin kaduista taistellessa ja vuokran nyhtämisessä.




Juon aleja. Tykkään vahvanmakuisista ja ehkä haastavistakin oluista, lagerit ei oikein maistu millekään. Kyllä sen kunnon olutta olla pitää.






Grillisafka kuin olutkin kuuluu olennaisesti juhannuksen viettoon. Omaan menuun kuului kreikkalainen salaatti, pekoni-tuorejuusto-sienet, kanafileet, makkarat ja uudet perunat. Saaristolaisleipä (kun kerran rannikkoseudulla oltiin) oli myös aika olennainen osa herkuttelua. Tämön jälkeen oli niin ähkyolo ettei tosikaan.





Kunnon pehmeää puusaunaa ei juhannuksena voita mikään. Vihdottiin oikein ahkerasti ja heitettiin vielä kiukaalle vähän noita mun ale-olusia, kannattaa kokeilla, tuoksuu nimittäin herkulle. Siiderikin käy, tuoksahtaa sitten vain humalan sijasta makealle. Herttainen meriaiheinen sisustus tekee tästä mökistä ihanan lomanviettopaikan.





Illan viimainen kohokohta ennen yöpuulla asettumista kokko ja vaahtokarkit. Nomnomnom. Tulossa vielä lisää kuvapläjäyksiä viikonlopun riennoista!

Tänään muuten kotio ajettaessa nähtiin aivan uskomaton näky. Kokonainen täydellinen sateenkaari, josta nähtiin myös molemmat päät. Jännä juttu muuten kun samalla kun ajettiin niin se sateenkaaren pää siirtyi edemmäs ja edemmäs meidän mukana. Eipä sitä sateenkaaren päätä tosiaankaan koskaan taida sitten tavoittaa tai sitä kultaruukkua sen päässä löytää kun se karkaa aina kauemmas...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails