tiistai 3. tammikuuta 2012

Vuosi 2011 (Osa 2)

2011 vuoden muistoja vielä vähän. Hyvä vuosi, saa tulla lisää tälläisiä!




Heinäkuu
Tuskailin gradun kanssa, häsläsin hääpuvun kanssa, metsästin epätoivoisena sormusta (joka muuten ostettiin lopulta päivää ennen hääpäivää), vietin polttareita, kävin Porin Jazzeilla, kävin moikkaamassa veljeä armeijassa ja MENIN NAIMISIIN (1, 2 ja 3). Lähdettiin Pietariin häämatkalle. Sen lisäksi laadin Bucket List- tyylisen haavelistan ja kävin hog roast -juhlissa. 




Elokuu
Elokuun alussa tadettiin vielä olla Pietarissa. Loppukuu meni gradua stressatessa, hääpilvissä leijuessa, ja poikkesin Helsingissä pikaisessa seminaarissa. Mielenkiintoinen seminaari, ja päästiin kuulemaan monia kovia nimiä ja tutustumaan mm. eduskuntataloon. Rakastuin geelikynsiini, mutta niistä on sittemmin (snif) ollut pakko luopua ja kirjoittelin suomalaisista ihmeellisyyksistä. Meillä oli hääpäivän vastaanotto täällä Englannissa elokuun viimeisenä päivänä.



Syyskuu
Viimeiset gradustressit ja gradu lopulta puserrettiin kovalla tuskalla ulos. Ei siitä kovin hyvää syntynyt, mutta läpi meni. Olin loppukuun yliopistolla töissä ja pidin koko kuukauden ns blogilomaa ja melkoista elämälomaa myös. Ehdin kuitenkin pikaisesti käydä Cambridgessä vanhempieni kanssa, ja muutenkin viettää vähän aikaa heidän kanssaan. 




Lokakuu
Kävin lautailemassa sisärinteessä, tein ensimmäistä kertaa kurpitsalyhdyn Halloweeniksi, ja muuten vain olin, möllötin, shoppailin ja hain töitä. Kirjoittelin myös ortodoksihäistä ja monikulttuurisesta parisuhteesta.



Marraskuu
Olin ja möllötin vielä vähän lisää, etsiskelin laiskanpulskeasti töitä. Pidin blogin ihkaensimmäisen arvonnan, innostuin taas tekemään joululahjan hyväntekeväisyyteen, ihastuin Jenni Saarenkylän printtitöihin, ostin H&M:n Versacea, saatiin vihdoinkin häiden kiitoskortit lähetettyä, vietin syntymäpäiviäni ja olen niin vanha etten edes muista montako ikävuotta sitä on tällä hetkellä plakkarissa, hain Lontoon merimieskirkon myyjäisiltä jouluruokia meille, olin miehen valmistujaisjuhlissa, ja kävin ensimmäistä kertaa katsomassa 5th of November ilotulituksia. Luistelin toista kertaa Somerset Housen tunnelmissa.



Joulukuu
Tein piparkakkutaloja lahjaksi, vietin suomalaista joulua englantilaisen perheen kanssa, pääsin viettämään kolmatta englantilaista jouluani, ihastelin Lontoon joulukoristeita, koristelin kotia jouluisiin fiiliksiin, olin flunssassa pahimpaan mahdolliseen aikaan, ihmettelin blogivillityksiä, kokkasin hanhea joulupöytään, sain kivoja lahjoja, ja kävin ensimmäistä kertaa ihastelemassa Lontoon uudenvuodenilotulituksia.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Lupauksia vuodelle 2012

Olen aikaisemmin lupaillut vaikka mitä. Luvannut laihtua, kasvattaa kuntoa, joogata, juosta, harjoitella kielitaitoa, pitää hyvistä arvosanoista kiinni, saavuttaa sitä ja tätä, tehdä sitä ja tätä... Viime vuoden lupauksista ja unelmista osa on tullut toteutettua, ja osa jäänyt vähemmälle huomiolle. Minulla oli aivan mahtavat häät, ja sain ihan hyviä arvosanoja koulussa. Olen ollut paremmin yhteyksissä vanhoihin tuttuihin, mutta voisin olla aktiivisempikin. Olen hankkiutunut eroon turhasta rojusta ja vanhoista vaatteista joita en käytä, mutta tällä saralla riittää vielä paljon tekemistä. Olen harjoitellut japania, mutta kanjien harjoitteleminen jäi koulukiireissä sikseen. Olen edelleenkin varsinainen yökukkuja enkä meinaa millään saada nukkumaanmenoajastani kunnolla kiinni. 



Tänä vuonna haluan tietenkin löytää hyvän työpaikan ja parantaa kielitaitoa. Minulla on muitakin tavoitteita, mutta nämä kaksi ne tärkeimmät. Näihin kahteen liittyen en aio tehdä mitään lupauksia, ja itseasiassa tänä vuonna jätän ne viralliset uudenvuodenlupaukset vähemmälle. Joka vuosi on tullut luvattua jotain jokseenkin kunnianhimoista joka on sitten jälkeenpäin vähin äänin ja monin tekosyin jätetty tekemättä. Tänä vuonna aion tehdä vain kaksi lupausta jotka on helppo pitää ja jotka vaikuttavat positiivisesti elämääni. Toinen liittyy perinteisesti terveyteen, ja toinen romunraivaus-projektiini.

Lupaukset vuodelle 2012:
1. Käytän hammaslankaa joka ilta.
2. Käytän 15 minuuttia joka päivä vanhojen tavaroiden/vaatteiden läpikäymiseen ja lajitteluun.

Jos näitä kahta ei saa pidettyä, niin ei sitten mitään!

Onkos teillä mitään uudenvuodenlupauksia?

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tervetuloa 2012!





Uutta vuotta juhlistimme matkaamalla kohti London Eye:tä ja ihastelemalla Lontoon jättimäisiä ilotulituksia. Lämmikkeeksi otimme mukaan terästettyä kaakaota termarissa ja joululahjaksi saamamme maustevodkan - ah tätä vuoden ensimmäisen päivän pääkipua! Ilotulitteet olivat kuitenkin aivan mielettömät ja tuntuivat ihan käsinkosketeltavilta.

Olen jo viimeiset viisi vuotta mankunut miehelle että haluan päästä katsomaan ilotulituksia livenä. Tänä vuonna mies ensimmäistä kertaa omaehtoisesti ehdotti että voisimme mennä niitä ihailemaan, joten oli pakko ottaa tilaisuudesta vaari vaikka vähän sateista säätä lupailtiinkin. Pieni sadekuuro tulikin niskaan alkuillasta, mutta onneksi uusivuosi näyttäytyi ilman pisaroita. 




Nyt on tämäkin nähty ja koettu. Joku joskus kuvaili minulle että uudenvuoden ilotulituksien katsominen Lontoossa on kuin olisi täyteenahdetussa klubissa jossa on mahdoton liikkua yhtään minnekään. No siinä me kuin sillit suolapurkissa kökötettiin pari tuntia, 250 000 muun ihmisen kanssa odottelemassa ilotulituksia ja hytkymässä musiikin tahtiin. Sen verran väsyttävä tuo kokemus oli että sitten tulevaisuudessa jos haluamme vielä uudestaan ilotulituksia ihailla livenä, ostamme ihan suosiolla mansikoita maksavat liput johonkin ravintolaan, kelluvaan paattiin tai näköalatasanteelle. Mutta tulipa käytyä edes kerran!

Otin pientä videokuvaa myöskin lähtölaskennasta.





Mites teidän uudenvuodenjuhlinnat menivät?

lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää Uuttavuotta!

Hyvää Uuttavuotta jokaiselle tänne eksyvälle! Tämä vuosi on ollut hyvä ja tapahtumarikas. Naimisiin meno ja maisteriksi valmistuminen ovat tämän kuluneen vuoden kaksi suurinta tapahtumaa. Ensi vuodelle toivon uusia haasteita, onnellisia merkkipaaluja, ja isojen tavoitteiden saavuttamista. 



Tälle vuodelle meillä on suunnitelmana lähteä Thames-joelle katsomaan ilotulituksia. Ensi vuodelle ei ole vielä mitään muita suunnitelmia kuin poiketa Suomessa lomalla vuoden toisella viikolla. Eli saapi nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan!

Onnea ja menestystä teille kaikille uudeksi vuodeksi!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuosi 2011 (Osa 1)

Nyt on taas perinteisen vuosi-inventaarion aika tullut - tähän vuoteen on mahtunut vaikka mitä.





Tammikuu

Lupailin kaikenlaista jota ei ole ollenkaan tullut toteutettua tänä vuonna. Join korvikekahvia, kirjoitin esseitä, opiskelin, aloin suunnittelemaan häitä ja kävin kalojen toteuttamassa pedikyyrissä.



Helmikuu

Käytiin miehen serkun häissä, kävin luksus-häämessuilla ihmettelemässä kaikkea hienoa ja kallista, innostuin Wii:stä, ja mietiskelin blogijuttuja.


Maaliskuu

Yliopiston luennot loppuivat ja koekausi alkoi. Kävin miehen kaverin häitä juhlistamassa, leivoin kakkuja syntymäpäiväjuhliin, kävin suurlähetystössä opiskelijailtamissa ja kärsin flunssasta.



Huhtikuu

Nautiskelin Suomessa käymisestä, tein häämekkosuunnitelmista moodboardeja, nautin keväisestä ilmasta, ihastelin kuninkaallisia häitä ja innostuin muutamista jutuista.



Toukokuu

Olla möllötin kotona kokeisiin lukiessa. Kokeita varten kävin lataamassa pattereita shiatsu-hieronnassa.



Kesäkuu

Juhlistettiin miehen syntymäpäiviä vähän myöhässä, järjesteltiin häitä ja tehtiin kutsukortteja, ja ihmettelin englantilaisten hattuja sekä irish traveller -morsioita. Valmistelin anopin kanssa hääpukua.


...Jatkuu...

torstai 29. joulukuuta 2011

Talonrakennusta

Lupaan ja vannon että tämä on viimeinen jouluun liittyvä postaus mutta halusin kuitenkin laittaa tänne blogiinkin pari kuvaa tämän vuoden joululahjatekeleistäni. Piparkakkutalojen väsääminen on minun oma pieni speciaalijuttuni jouluksi ja niitä kyseltiin tänä vuonnakin jo etukäteen. Tälläisiä niistä syntyi. 





Toiseen tuli tikkarimurskasta tehdyt ikkunat, kokeilin vähän liukuvärjäystäkin erivärisillä tikkareilla. Toiseen oli tarkoitus tehdä liivatelehdistä ikkunat, mutta päätin jättää sen sikseen sillä se lahjoitettiin kasvissyöjätaloon. Koristelut ovat Smarties-namusia, ja valkoiset koristeet ja jääpuikot tehty pikeerillä.

Tein yhteensä kolme piparkakkutaloa, suunnilleen samalla kaavalla kuin viimeiset viisi vuotta, mutta katastrofaalisesti yksi taloista romahti kun en paistanut sen osia tarpeeksi kovaksi. Toiset kaksi sentään säilyivät, mutta johtuen joko suomalaisen siirapin puutteesta tai kosteasta ilmasta, menivät ajan myötä pehmeiksi eikä sokeri tuntunut liimaavan osia kunnolla. Toisesta ehjäksi jääneestä talosta tipahti kattokin ja jouduin sen liimaamaan uudelleen. Mutta tulipa tehtyä, ja hyvältä kuulemma maistuivat!

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Joululahjoja 2011

Joulupukki toi tänäkin vuonna melkoisen kasan lahjoja.




Yhteiseksi miehen kanssa saimme curry-keittokirjan, Jack Daniels -keittokirja ja bbq-kastike paketin, vodkaa, kaikenlaisia itsetehtyjä herkkuja kuten bruschetta-sekoitetta, piccalillyä, mince meatia, christmas puddingia, giniä, maustevodkaa ja sen sellaista. Ja tuollainen sanapeli, joka kuulemma tulee ottaa sitten mukaan tuleviin sukuiltamiin. Vaikkei niitä tullutkaan kuvattua saimme myös kynttilänjalkoja ja niihin tuikkuja, lahjakortteja ravintolaan sekä pohjoisafrikkalaisen taginen ja sille tarkoitetut keittokirjan ja maustesekoituksia. Niinjoo, ja saatiin iso matkakassi, joka toimi täydellisesti kaikkien lahjojen rahtaamiseen kotio! Tulee sitä varmasti käytettyä tulevaisuudessakin matkoilla.




Itse sain vähän suihkutuotteita, hassun pöllökassin kauppareissuille, induktiohanskat (jos nyt vaikka sattuisi käyttämään tablettia ulkona pakkasessa) ja mieheltä todella mielenkiintoisen yllärihajuveden.

Minun mielestäni kaikista parhaat lahjat ovat juurikin niitä jotka saa käytettyä pois, ja varsinkin herkuttelulahjat miellyttävät. Tänä vuonna me pääsemmekin herkuttelemaan oikein urakalla! Saa nähdä ehditänkö juoda noita viinaksia pois ennen ensi joulua, sillä me taidetaan juoda kuukausittain yksi olut, jos sitäkään... Voidaan ainakin maistaa, ja toivottavasti meille tulee joskus vieraita että voimme sitten tarjoilla.

Käytännölliset lahjat miellyttävät myös ja tuollaisia pöllöpusseja onkin tullut jo aikaisemmin käytettyä. Olen myös kovasti keittokirjojen perään, ja nekin miellyttävät vuodesta toiseen. Itse yritän myös ostaa tälläisiä pois käytetettäviä lahjoja lahjaksi muille, sillä olen huomannut että sisustusesineitten ja kosmetiikkatuotteiden ja muitten tälläisten perinteisten lahjojen kanssa maut harvemmin kohtaavat toisiaan täydellisesti, ja ne usein jäävät turhakkeiksi kaappiin pyörimään. Itse olen vieläpä varsin tarkka ja nirso hiustuotteiden ja meikkien kanssa, joten oletan että muutkin saattavat olla melko tarkkoja tuotearsenaaleistaan. Joten me tuppaamme ostamaan jotain pois syötävää useimmiten - miehen isälle meni lahjaksi piparkakkuja ja portviiniä ja sinihomejuustoa ja viskijuustoa, ja miehen äidille sekä siskolle piparkakkutalot, ja laittoihan se mies sitten mukaan vähän kaikkea muutakin pientä. Itse ostin miehelle käytännöllisesti uudet pyjamahousut ja lompakon vanhojen rikkoutuneitten tilalle, sekä mukaan pakettiin pääsi myös hänelle tämä H&M:n villa-kashmir Versace-huivi.

Että sellaisia lahjajuttuja tällä kertaa. Tulikos teille osuvia lahjoja?
Related Posts with Thumbnails