sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Iltapäiväkävelyllä Hyde Park Winter Wonderland joulu-huvipuistossa



Viime viikolla, voi onkohan siitä jo aikaa kauemmin, käytiin iltapäiväkävelyllä Hyde Parkissa. Olen halunnut käydä näissä karkeloissa jo vuosia, ja nyt kun oltiin lähistöllä, käytiin Harrodsin joulupukkia tapaamassa (siitä blogipostaus myöhemmin viikolla), päätin minä että nyt käydään siellä jouluhuvipuistossakin. Se on auki joku vuosi marraskuusta tammikuun alkuun, ja siellä on joulutori, erilaisia vempaimia ja vempauttimia, luistelukenttä, jääveistoksia ja joulupukkikin. Suurin osa on maksullisia, me menimme vain kävelemään joulutorille.  








Kaikenlaista nähtävää siellä olikin, ja ostettavaakin. Vauva nukahti pitkän päivän päätteeksi reppuun, pieni parka oli niin väsynyt, ja me nautimme saksalaisen bratwurstin eräässä kojussa. Lämmin maustettu mesijuoma ja pretzelit houkuttelivat myös, mutta väsyneet vanhemmat päättivät suunnata kotiopäin.









Paljon kivoja kuvia onnistuin pienellä kävelyreissulla saamaan. On kiva että valokuvaus alkaa sujua paremmin ja paremmin, ja silmä kehittyy. Toki, onhan tässä paljon vielä opittavaa.







Ja kyllähän se pirpana sieltä vihdoin heräsi, muutamaa minuuttia ennenkuin oltiin lähdössä. Ja kurkisteli kurttusilmäisenä sieltä olkapään takaa ihmismassoja.
 
Miltäs vaikuttivat tälläiset joulumarkkinat? Isossa kaupungissa on kai kaikki isompaa... 

4 kommenttia:

  1. Meidankin taytyy kayda tutustumassa! Onko hyvia kaytannon vinkkeja lapsiperheelle? Mika olisi erityisen kiinnostavaa kaksivuotiaalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2 vuotias varmaan tykkäisi siitä joulupukista - se taisi olla ilmainen mutta sinne kannattaa mennä heti aamusta sit - mut kantsii tarkastaa heidän sivuiltaan, me ei käyty niin en ole ihan varma miten se menee. Tää on kyl suunnattu vähän isommille lapsille muuten. Kiva se on silti käydä vilkaisemassa pientenkin kanssa :)

      Poista
  2. Millä värillä värjäät hiuksiasi?

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails