maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosikooste: 2014 Tammikuu - Kesäkuu

Aikamoinen vuosi takana - äitiysloman loppu, uuden työn alku, paljon ensimmäisiä kokemuksia vauvalla. Vaikka mitä - tässä muutamia hetkiä kuvien muodossa.


Tammikuu 2014


Käytiin paljon ulkona nauttimassa kauniista säästä ja puistokävelyistä, käytiin syömässä ulkona aika paljon myös, ja valitsin itselleni uuden työpaikan kahdesta tarjouksesta. Käytiin vauvan kanssa Suomessa lomalla. Vauva oli oppinut seisomaan tukea vasten ja otti tuen kanssa askeleita.


Helmikuu 2014



Vauvaharrastuksena oli vauvauinti, jota jatkettiin pitkään. Ystävänpäivänä tein meille kunnon ateria, alkupalat bruschettaa, pääruoaksi simpukoita ja jälkkäriksi pannacottaa. en ole mikään keittiön kuningatar, joten ihan hyvä suoritus. Hengailtiin paljon kavereitten kanssa ja käytiin erään NCT kaverin vauvan ristiäisissä.


Maaliskuu 2014


Ensimmäinen äitienpäiväni äitinä - sain "vauvalta" kukkia. Hän oli kuulemma ne valinnut katseellaan. Oltiin homeremppaa evakossa anoppilassa ja käytiin paljon maaseutukävelyillä. Muuten vietettiin paljon aikaa kavereitten kanssa, vauva maistoi ekan kerran jätskiä (eikä tykännyt) ja käytiin puutarhanäyttelyssä kannustamassa kavereitten puutarhakalustefirmaa.


Huhtikuu 2014


Vauva otti ensimmäiset askeleensa, ja minä olin poissa paikalta. Pian toki näin minäkin askeleet uudestaan. Muuten käytiin katsomassa rugbya, minä ekaa kertaa, tehtiin Nannylle synttärikortti, ja minun perheeni kävi täällä Lontoossa meitä moikkaamassa. Tehtiin paljon turistijuttuja ja käytiin vaikka missä. Pääsiäisen jälkeen aloitin uudet työt.


 
Toukokuu 2014


Toukokuu oli aika hiljaista - uuteen työhön oli totuttelemista huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Käytiin kavereitten kanssa piknikeillä ja tein sushia pitkästä aikaa.


Kesäkuu 2014


Isoimpana asiana - oli vauvan ensimmäiset synttärit! Vauva sai oman kakun, ja otettiin ulkona hänestä kuvia. Varsinainen synttärijuhlinta oli viikonloppuna anopin luona. Kuukauden lopussa käytiin Cambridgessa näkemässä sinne muuttanutta NCT kaveria, ja sit käytiin taas puutarhamessuilla katsomassa kavereitten puutarhakalusteita, ja hengailtiin Hamstead Heathissa.

Sellainen puolivuosikatsaus - katsotaan jos kerkeän tekemään vielä toisen tässä enne vuoden loppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails